
Me allekirjoittaneet sateenkaarijärjestöt vaadimme, että Euroopan yleisradiounioni (EBU) ja sen jäsenyhtiöt eivät salli Israelin osallistumista vuoden 2026 Euroviisuihin.
Euroviisut ovat sateenkaariyhteisölle tärkeä, voimauttava ja iloinen tapahtuma, joka juhlii moninaisuutta, rauhaa ja ihmisyyttä. Emme hyväksy sitä, että sama näyttämö tarjotaan valtiolle, joka on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa.
Israel on toistuvasti hyökännyt siviilejä vastaan, tuhonnut infrastruktuuria ja estänyt humanitaarisen avun perillemenon. Ihmisoikeusrikkomukset eivät ole olleet yksittäisiä, vaan järjestelmällisiä ja jatkuvia.
Samaan aikaan Israel pyrkii esiintymään kansainvälisillä kulttuuriareenoilla edistysmielisenä ja sateenkaari-ihmisiä tukevana maana. Tätä ilmiötä kutsutaan pinkkipesuksi, joka on tietoista toimintaa oman julkisuuskuvan kiillottamiseksi sateenkaarioikeuksilla samalla, kun maa on syyllistynyt itse ihmisoikeusrikkomuksiin.
Yleisradion tulee EBU:n jäsenenä toimia vastuullisesti ja äänestää marraskuun alussa Israelin osallistumisoikeuden perumisen puolesta. Jos EBU sallii Israelin osallistumisen, Suomen on vetäydyttävä kilpailusta. Tämä on vähintä, mitä voimme tehdä kunnioittaaksemme Gazan palestiinalaisten ihmisarvoa.
Me rakastamme Euroviisuja, koska olemme osa sitä. Euroviisut ovat tehneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näkyväksi koko Euroopassa. Meidän on kuitenkin yhdessä puolustettava Euroviisujen ydinarvoja: ihmisyyttä, rauhaa ja moninaisuutta. Euroviisut kuuluvat kaikille, mutta ne eivät saa olla näyttämö kansanmurhaa toteuttaneille valtioille.
Allekirjoittaneet
Seta ry
H.O.T. ry
Helsingin gaykuoro Out ‘n loud ry
Helsingin Gayteatteri HGT ry
Helsinki Pride -yhteisö ry
Lahden Seta Ry
Meri-Lapin Seta ry
Miehet ry
Nokia Pride ry
non-bin ry
Oulu Pride ry
Oulun Seta ry
Paimio Pride
Pirkanmaan SETA – Sinuiksi ry
Pohjois-Karjalan Seta ry
Polyamoria ja monisuhteisuus ry
Punainen sateenkaari
Qaareva ry
Raseborgs regnbåge rf
Regnbågsallians r.f.
Rovaniemen Seta ry
Satakunnan Seta ry
Sateenkaari-ikkuna ry
Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariseniorit ry
Sexpo
Skinnarilan poikkitieteellinen pride yhdistys ry
Suomen Sateenkaaripoliisit ry
The Friends of Dorothy ry
Trans ry
Transliitto ry
Trasek ry
Turku Pride ry
Turun Seudun Mummolaakso ry
Varkaus Pride ry
