Olin teini, kun ei-binäärisyys selitettiin minulle ensimmäisen kerran. En muista kertojaa, mutta hän osui naulan kantaan. Hän piirsi ilmassa eteeni lineaarisen viivan. Toisessa päässä oli sukupuoli mies ja toisessa sukupuoli nainen. Hän totesi minulle monen ajattelevan ei-binäärisyyden kuuluvan näiden kategorioiden väliin – lineaariselle viivalle. Se voikin jonkun kokemuksen mukaan kuulua sinne, hän sanoi, mutta se on myös kaikki tämä – hän heilutteli käsiään ilmassa – kaikki se tila, mikä kategorioiden mies ja nainen ympärillä on. Määrittelemätöntä avaruutta.

Mulla on nuoresta asti ollut vaikeuksia tietynlaisessa normiin mukautumisessa. Teini-iässä musta tuntui siltä, että esitin olevani tyttö. Monet oppimani naiseuteen usein liitettävät asiat tuntuivat performanssilta, joka kuitenkin harvoin meni ihan oikein.

Näen ei-binäärisyyden kategoriana kategorioiden ulkopuolella. Olemisena kategorioiden, odotusten ja yhteiskunnan määrittelemien sukupuolien ulkopuolella. Irtautumisena ajatuksesta, että minut on määritelty ennalta. Olen vain minä, vain ennalta määrittelemätön minä.

Kun minulta kysytään, mistä tiedän olevani ei-binäärinen, kysymys tuntuu absurdilta. Koska minä olen. Miksi joku muu on mies tai nainen? Vastaus: sen vain tietää. Se on tunne siitä, että kun joku sanoo minua mieheksi, tiedän sen olevan väärin, ja jos joku nimittää minua naiseksi, tiedän myös sen olevan väärin.

Ei-binäärisyys on sekä vapautta, että näkymättömyyttä. Se on sukupuolieuforiaa, ja myös tunne, ettei maailma hyväksy minua itsenäni – vielä.

Se on kahden wc:n tai pukuhuoneen oven edessä jahkailua, koska en koe voivani mennä kumpaankaan sukupuolitettuun tilaan.

Se on ahdistuksen tunne, kun täytän passihakemuksen poliisin sivuilla ja ymmärtäessäni, ettei suomalainen oikeusjärjestelmä tunnista olemassaoloani.

Se on pisto sydämessä aina, kun joku erehtyy sukupuolestani.

Se on vaikeus sovittaa ja ostaa vaatteita, koska minun keholleni tehdyt vaatteet eivät vastaa kokemustani siitä, kuka olen.

Ei-binäärisyyttä seuraa tunne siitä, ettei ihan sovi sellaisena kuin on. Lukemattomat arkiset kokemukset väärinsukupuolitetuksi ja -ymmärretyksi tulemisesta nivoutuvat mielessäni ketjuksi, jatkumoksi, joka seuraa mukanani aina kun menen ulos. Ajatus siitä, ettei maailma hyväksy tai näe minua sellaisena kuin olen, tuntuu kiveltä sydämen päällä, kahleelta ympärilläni.

On ahdistavaa, että ihmiset usein ensimmäisenä kategorisoidaan heidän sukupuolensa mukaan, ikään kuin se olisi perustavanlaatuinen osa heidän olemustaan tai minuuttaan. Ikään kuin se määrittelisi heidät.

Vapautta taas tuo se, että on oma itsensä. Vapautta on se, kun minut nähdään ja minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen. Se on cis-normatiivisen yhteiskunnan kahleiden pudottamista.

Sukupuoli-identiteettini on alati muovautuva. Se voi tänään tuntua joltain, ja huomenna joltain muulta. Ja sen kuuluu mennä juuri niin. Sukupuoli, sukupuolikokemus ja sukupuolen ilmaisu eivät ole kiveen hakattuja. Se on koko ajan muuttuvaa, sukupuolikategorioiden ympärillä ja sisällä liikkumista. Kategorioiden mies ja nainen ympäröivän avaruuden tutkimista ja havaitsemista omakseni.

Elna, 24 vuotta

Näkyväksi-kampanja 2025

Teksti on julkaistu osana Setan ja non-bin ry:n kampanjaa ei-binääristen näkyvyyden ja kolmannen sukupuolimerkinnän puolesta. Katso ja lue muiden ei-binääristen tarinat kampanjasivulta.