Ihmisoikeusjärjestö Seta vaatii, että translaki on käsiteltävä eduskunnassa kiireellisesti. Lain käsittely eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on edelleen kesken.
”Olemme toistuvasti kiirehtineet translain uudistusta ja vedonneet puolueisiin, ettei translaki jäisi älleen kerran poliittisen valtataistelun jalkoihin.Vetoamme nyt etenkin kokoomukseen, että se osoittaisi aidosti olevansa ihmisoikeuksien ja yksilön vapauden puolella ja tukisi hallituksen esitystä ehdoitta”, sanoo Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Translain uudistusta kannattavan kokoomuksen piiristä on esitetty heikennyksiä hallituksen esitykseen perustuen lain väärinkäyttöön asevelvollisuuden välttämiseksi tai petosten tekemiseksi. Niissä maissa, joissa vastaava translaki on voimassa, ei ole havaittu juridisen sukupuolen korjaamista rikollisissa tarkoitusperissä. Asevelvollisuuden välttäminen sukupuolen vahvistamisen avulla on myös hyvin epätodennäköistä.
“Sukupuolimerkinnän vaihtelemista edestakaisin tai mahdollisuuden väärinkäyttöä ei ole perusteltua pelätä. Tässä kyseenalaistetaan täysi-ikäisten ihmisten omaa harkintakykyä tehdä itseään koskevia päätöksiä. Heikennykset ylläpitävät ennakkoluuloja ja puuttuvat yksityisyyden piiriin kuuluvaan asiaan”, Rantala lataa.
Kokoomuksen ehdotussukupuolen juridisten korjaamiskertojen rajaamisesta on vastoin lain tavoitetta eli itsemääräämisoikeuden ja yksityisyyden vahvistamista.
“Hakemusmenettely, viranomaisen informointivelvollisuus lain vaikutuksista ja 30 päivän harkinta-aika ennen hakemuksen vahvistamista ovat riittävät, vaikka näistäkin osa heikentää itsemääräämisoikeuden periaatetta.”
Lain puutteet alaikäisten oikeuksissa
Setan mukaan eduskuntaan tuotu hallituksen esitys on jo lähtökohtaisesti poliittisen kompromissin tulos ja siinä on useita puutteita, kuten lapsen oikeuksien ohittaminen,niin että lakiin jäisi vaatimus täysi-ikäisyydestä sukupuolen vahvistamisen ehdoksi.
“Tämä puute on todettu jo lainvalmistelussa ja myös lakivaliokunta ja perustuslakivaliokunta ovat lausunnoissaan kiinnittäneet huomiota lapsen oikeuksiin liittyviin ongelmiin. Hallituksen esitys translain uudistamisesta ei ole täydellinen ja siihen jää korjattavaa, mutta esitys on välttämätöntä hyväksyä eduskunnassa vähintään sellaisenaan”, painottaa Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
“Uuden translain toimeenpanoa ja toimivuutta voidaan seurata ja ongelmiin, myös mahdolliseen väärinkäyttöön puuttua, jos sellaista ilmenee”, hän jatkaa.
Muutoin Seta ei näe lainvalmistelussa puutteita ja syytä muuttaa hallituksen esitystä valiokunnassa.
“Hallituksen esitystä on edeltänyt perusteellinen eri vaihtoehtojen selvittely ja esitys on valmisteltu perusteellisesti. Siinä on punnittu myös lakimuutoksen mahdollisia haittoja, kuten väärinkäyttömahdollisuutta. Näistä on todettu, että lain edut transihmisille ovat merkittävämmät kuin lakiin liittyvät mahdolliset haitat”, Tarjamo sanoo.
Info: Missä translainuudistamisesa on kysymys?
Translain käsittelyn aikana julkisuudessa on keskusteltu kaikesta muusta kuin lain tarkoituksesta eli siitä, miten lakimuutos vahvistaa transihmisten itsemääräämisoikeutta, oikeutta yksityisyyteen ja perheeseen.
Translain uudistaminen hallituksen esityksen mukaisesti tarkoittaisi, että Suomeen saadaan nykyaikainen itsemääräämisoikeuteen perustuva laki sukupuolen vahvistamisesta.
Uudistuksen merkittävimmät vaikutukset ovat, että transihmiset ja ei-binääriset ihmiset voivat vahvistaa juridisen sukupuolensa helpommin, nopeammin ja ilman epäinhimillisiä vaatimuksia lisääntymiskyvyttömyydestä tai nöyryyttävästä psykiatrisesta diagnosointiprosessista.
Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on voimassa Euroopassa jo 9 maassa. Näistä kahdeksassa maassa lakia on jo toimeenpantu käytännössä. Maista, joista tietoa on saatavilla, ei ole näyttöä lain väärinkäytöstä. Lisäksi se, että ihmiset vahvistavat sukupuoltaan toistuvasti on marginaalista.
Tanskassa, jossa ei ole rajoitettu sitä, kuinka monta kertaa sukupuolen voi juridisesti vahvistaa, on lain kahdeksana toimeenpanovuonna todettu, että noin 1 % sukupuolen vahvistamisista on koskenut henkilöä, joka on tehnyt vahvistamisen jo kertaalleen. Kyse on yhteensä 22 henkilöstä kahdeksan vuoden aikana. Tämä ei kerro merkittävästä ongelmasta tai riskistä.