Setan nuorisotoimikunta jakoi joulukuussa Vuoden sateenkaarinuori -tunnustuksen kahdeksatta kertaa. Vuonna 2022 tunnustuksen sai Romeo Keijupuro.
Vuoden sateenkaarinuori -tunnustus myönnetään ansioituneelle sateenkaarinuorelle kiitoksena jo tehdystä työstä sateenkaarinuorten parissa: sateenkaarinuorten oikeuksien aktiivisesta ajamisesta, sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämisestä, esimerkillisestä toiminnasta oman yhteisönsä sisällä ja ulkopuolella tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen positiivisesta esiin tuomisesta yhteiskunnassa.
Setan nuorisotoimikunta valitsee Vuoden sateenkaarinuoren yleisön ehdotusten perusteella. Romeo Keijupuron mielestä jokainen sateenkaarinuori on sanoillaan ja teoillaan oman elämänsä aktivisti.
”Haluaisin jakaa tämän tunnustuksen jokaisen sateenkaarinuoren kanssa”, Keijupuro toteaa.
16-vuotias Romeo Keijupuro on aktiivinen järjestötoimija, joka on tuonut esiin sateenkaarinuorten ääntä ja jakanut omalla somekanavallaan tietoa sateenkaarevista aiheista. Hän on myös tehnyt töitä sateenkaarinuorten oikeuksien eteen omassa koulussaan.
Tunnustusta ehdottaneet nuoret nostivat esiin Romeo Keijupuron esiintymiset eri medioissa. Keijupuro oli mukana Helsingin sateenkaarityöpajoja käsittelevässä Ylen artikkelissa elokuussa 2022. Lisäksi hän on ollut tänä vuonna Uutisaamussa puhumassa ihmisoikeuksista ja nuorten osallisuudesta.
”Aktivismi ei ole aina helppoa, ja tämä tunnustus todellakin palkitsee jo tehdystä työstä”, Keijupuro sanoo. Hän myös uskoo, että tunnustus muistuttaa myöhemminkin oman aktivismin merkityksellisyydestä.
”Tämä tunnustus on todella suuri kunnia. Vuoden sateenkaarinuorena oleminen on ollut unelmani siitä lähtien, kun olen tunnustuksesta tiennyt”, Keijupuro kertoo.
Kuvat: Orion Hannula
Päivitetty 13.11.2023.