Setan nuorisotoimikunta jakoi kolmatta kertaa Vuoden sateenkaarinuori -palkinnon. Vuoden 2017 sateenkaarinuoreksi valittiin raahelainen Sani Koskimäki (26). Hän on toiminut ryhmänvetäjänä Raahen Psyyke ry:n ja Oulun Setan yhteisessä sateenkaari-ihmisten ryhmässä. Sen lisäksi hän on nostanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä esiin paikallisissa medioissa.
Nuorisotoimikunta valitsi voittajan yleisön ehdotusten perusteella. Raahen Psyyke ry:n aktiivit kuvailevat ehdotuksessaan Sania näin:
“Sanin kanssa on helppo keskustella aiheesta [seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä], ja ammattilaisenakin voi häneltä kysyä mieltä askarruttavia asioita aiheeseen liittyen. Hänen tapansa tuoda esille lhbti-ihmisyyttä ja heidän oikeuksiaan esimerkiksi somessa on aktiivista, luontevaa ja positiivista.”
Kunniakirja myönnetään ansioituneelle sateenkaarinuorelle kiitoksena jo tehdystä työstä sateenkaarinuorten parissa: sateenkaarinuorten oikeuksien aktiivisesta ajamisesta, sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämisestä, esimerkillisestä toiminnasta oman yhteisönsä sisällä ja ulkopuolella tai lhbti-ihmisten positiivisesta esiin tuomisesta yhteiskunnassa.
Palkinto jaettiin 25.8. Border Pride -viikon nuorten juhlissa Torniossa. Edellisten vuosien Sateenkaarinuoret ovat olleet Mio Kivelä ja Elina Partanen.