Seta palkitsi tänään Helsinki Pride -tapahtuman puistojuhlassa Asiallisen tiedon omenalla Kirkko ja kaupunki -lehden ja Helsingin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän viestintäjohtajan ja lehden päätoimittaja Seppo Simolan.
Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa tai levittänyt asiallista tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
Palkinnon myöntänyt Setan hallitus katsoo, että Kirkko ja kaupunki ja erityisesti sen päätoimittaja Seppo Simola ovat käsitelleet tasa-arvoista avioliittoa asiallisesti ja faktoihin perustuen kontekstissa, jossa se ei ole itsestään selvä. Lehden linja on ollut johdonmukaisesti lhbti-ihmisiä puolustava ja kirkkoa yhdenvertaiseen toimintaan kehottava. Lehti on tuonut esiin ne jäsenensä, joiden ääntä ei ole kirkossa kuultu ja se on pyrkinyt tuomaan esiin myös kirkon sisällä olevan ihmisten moninaisuuden.
Setan hallitus haluaa palkita Kirkko ja kaupunki -lehden erinomaisesta työstään ja toivoo, että sen asettama esimerkki kiihkottomasta, kaikkia kunnioittavasta keskustelusta ja eri osapuolien kuulemisesta toimii rohkaisuna myös koko kirkolliselle medialle ja Suomen evankelis-luterilaiselle yhteisölle.
”Toimittajien ammattitaito ja journalistinen ylpeys välittää tietoa tosiasioihin perustuen on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruskivistä. Olenkin iloinen saadessani luovuttaa asiallisen tiedon omenan palkinnon juuri ihailemalleni ammattiryhmälle ja työyhteisölle, joka tietoisesti valiten välittää kirkon piirissä oikeaa ja asiallista tietoa, lhbti-ihmisiä kunnioittaen ja yhdenvertaiseen kohteluun pyrkien”, kertoo Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää.
“Olemme iloisia tästä huomionosoituksesta ja siitä, että työtämme kaikkien ihmisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta arvostetaan näin. Kun maailman menoa katselee, on pakko todeta, että työsarkaa näiden asioiden parissa riittää niin kauas kuin silmä siintää. Erilaisuus nähdään kovin helposti uhkana, sen näkeminen rikkautena taas näyttää vaativan erityistä ponnistelua”, Seppo Simola toteaa.
Lisätietoa:
Panu Mäenpää, puheenjohtaja, puheenjohtaja@seta.fi, p. 050 301 1332
Seppo Simola, seppo.simola@evl.fi, p. 020 754 2000 (toimituksen puhelinnumero)
Seta ry on vuonna 1974 perustettu valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on yhdenvertaisuuden toteutuminen riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Seta on jakanut vuosittaisen Asiallisen tiedon omenan vuodesta 1991 saakka. Aiempina vuosina jaetut Asiallisen tiedon omena -palkinnot: https://fi.wikipedia.org/wiki/Seta
Helsinki Pride -tapahtuman ja puistojuhlnjärjestää Seta ry:n suurin jäsenjärjestö HeSeta ry.