Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ja ihmisoikeusjärjestö Setan nuorisotoimikunta haastavat kouluja puuttumaan hlbti-lasten ja -nuorten syrjintään kansainvälisenä homo- ja transfobian vastaisena päivänä (17.5). Oppilaitokset kaikilla koulutusasteilla voivat julistautua Syrjinnästä vapaaksi alueeksi, kuten monet nuorisotilat ja esimerkiksi kirjastot ovat jo tehneet.
“Suurin syy on sateenkaarinuorten syrjinnän ja kiusaamisen ohittaminen. Opettajat eivät joko tiedä homottelusta tai eivät osaa tai halua puuttua ilmiöön, koska sitä pidetään harmittomana. Monen sateenkaarinuoren kasvulle ja hyvinvoinnille koulukiusaaminen on tuhoisaa. Kiusaaminen johtaa monenlaisiin psyykkisiin ja fyysisiin ongelmiin kuten esimerkiksi itsetunnon ja itsearvostuksen alenemiseen, masentuneisuuteen, nukkumisvaikeuksiin, ahdistuneisuuteen tai jopa itsetuhoisiin ajatuksiin tai tekoihin”, toteaa nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Sakris Kupila.
Tänä vuonna julkaistu EU:n Perusoikeusviraston tutkimus kertoo karua kieltä yhdenvertaisuudesta suomalaisessa koulumaailmassa.
Opetusalan ammattilaisten mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien oppilaiden ja henkilökunnan syrjintä on edelleen yleistä. Vastanneiden mukaan sateenkaarioppilaat ja opiskelijat jättäytyvät usein syrjinnän pelossa tarkoituksella näkymättömiksi, jolloin heidän hyvinvointiaan ei osata erikseen ottaa huomioon. Asiallista ja ajantasaista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ei usein löydy opetussuunnitelmasta eikä opetuksesta. Tutkituista EU-maista opetusalan ammattilaiset eivät olleet saaneet minkäänlaista koulutusta hlbti-aiheista osana perus- tai erikoistumiskoulutustaan Irlantia lukuun ottamatta.
Tutkimukseen haastatellut opettajat ja rehtorit pitivät oppilaitosten johtoa kaikkein tärkeimpänä tekijänä hlbti-oppilaille turvallisen tilan luomisessa. Myös kaikki kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevät aikuiset voivat omalla toiminnallaan ja esimerkillään parantaa koulujen ilmapiiriä.
”Koulujen ja koululaitosten johdolla on erityinen vastuu turvallisen ja syrjimättömän tilan luomisessa kaikille nuorille. Julistautuminen Syrjinnästä vapaaksi alueeksi on mainio askel sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämiseksi”, toteaa Allianssin puheenjohtaja Eero Rämö.
Lisätiedot:
Tietoa Syrjinnästä vapaasta alueesta: http://alli.fi/hankkeet+kampanjat/syrjinnasta+vapaa+alue+-kampanja
EU:n Perusoikeusviraston tutkimus Professionally speaking: challenges to achieving equality for LGBT people (2016). 19 EU-maata kattaneeseen tutkimukseen haastateltuun Suomessa 50:ntä eri viranomaistahojen edustajaa.
Setan nuorisotoimikunta
Sakris Kupila, puheenjohtaja
sakris.kupila@gmail.com
(p. +358443013020, Setan nuorisotyön koordinaattori Lotte Heikkinen)
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
Eero Rämö, puheenjohtaja
eero.ramo[at]alli.fi
p. +358 40 539 2737