Somen arkikuvahaaste näyttäisi näin ensiskrollailulla olevan nyt vappuaattoaamuna menneen talven lumia. Täällä Inarissa tosin menneestä talvesta ei uskalla vielä puhua. Eilenkin satoi taas maan valkeaksi. Ehkä vappuna silti on jo jokin muu kuin arki mielessä. Lapset lähtevät illaksi isälleen, joten minä ja puolisoni pääsemme Kaamasen Kievariin kuuntelemaan Kaamasen Kotitarveorkesteria. Samassa pihapiirissä asuva anoppikin lähtee matkaan ja sovitteli jo aamulla tanssikenkiään.
Perinteisestihän täällä mennään vappuna pilkille eikä piknikille. Vappumarssikin on kuollut ja tilalle on tullut Ivalon Helluntaiseurakunnan järjestämä Jeesus-marssi, jonne odotetaan osallistujia kaikkialta pohjoismaista ja Venäjältä. Suojelijana on Päivi Räsänen. Mutta se on sitten vappupäivän huvitus se. Kaivan jo sateenkaariliput ja banderollit esille. Hyvää harjoitusta kesän Prideihin.
Itse en tullut arkikuvahaastetuksi enkä haastanut ketään, mutta kuvaspämmäsin silti arkeani FB-kavereilleni viiden päivän ajan. Arkikuvasaaste ei varmaan ollut kavereilleni yllätys. Tarkistin nimittäin, että olen ladannut Facebookiin yhteensä reilut 2000 kuvaa. En ole koskaan osannut kantaa huolta yksityisyyteen tai liittyvistä asioista, tai siitä että joku iso paha Facebook-Instagram-Twitter-Mitä-Näitä-Nyt-On vie oikeuteni. Ehkä tämä vielä kostautuu ja vähintään lapseni syyttävät myöhemmin identiteettivarkaudesta tai minkä lie fiktiivisen identiteetin rakentamisesta. Jaettu ilon tai onnistumisen hetki tuntuu kuitenkin paremmalta kuin yksinäinen kuva tallennettuna ja tavoittamattomissa jossakin pilvipalvelun bittiavaruudessa. Ihan niin kuin leipä maistuu paremmalta, kun sen saa jakaa jonkun kanssa.
Arki ei kuitenkaan ole pelkkää iloa ja onnistumisen hetkiä. Pidän siitä, että sosiaalisessa mediassa on tilaa muillekin tunteille, kuten surulle, angstille, häpeälle tai pelolle. Pidin myös ystävän uudesta profiilikuvasta, jossa meikit olivat levinneet ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Itsekin yritän päästä eroon poseerausilmeestä, joka pyrkii kasvoille heti salamavalon räpsähtäessä. Näyte ilmeestä näkyy tuossa meitsiessä, joka on otettu Saariselän Kylpylähotellin naistenvessassa. Ihan vaan sen takia, että mätsäsin niin hyvin sen oranssiin kaakeliin.
Arkikuvahaasteen aikana moni näyttää vetäneen herneet kavereidensa arjesta, mutta omaa silmääni ja mieltäni muiden arki on hivellyt. Itsekään en ole mikään arjen fani ja tykkäisin, jos elämä olisi enimmäkseen matkoja eksoottisiin kohteisiin ja juhlia ystävien kanssa. Mutta koska niin ei ole, on ollut lohdullista nähdä, että muillakin on vielä olohuoneessa jouluvalot.
Tässä on kuvakavalkadi meidän perheen viidestä kuluneesta päivästä, mukaan lukien tämä normiaamu, kun Jieŋâ-koirakin sai keltaiset viikset.
Kaikkiin kuviin kuuluu tosi hauskat kuvatekstit, jotka voitte kirjoittaa päässänne. Häshtägit ovat #arkikuvahaaste #hlbti #seta #sateenkaariperhe. Oikeasti en niitä FB:ssä käyttänyt, mutta nyt ne niinku olisi tässä blogissa.
Sivuhuomautuksena ja tietoni työnantajalleni Helsinkiin vielä, että olen ollut myös työpaikallani Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa viikon jokaisena arkipäivänä. En osaa selittää, miksi kuvat työpaikalta puuttuvat. Samaten ihmetyttää, että missä ovat kaikki meitä ympäröivät tunturit, vaarat, järvet, metsät, lahdet ja se Lapin lumo. Toista oli kuulkaa kuvakavalkadi pääsiäisviikolla. Mutta tälläistä tämä elämä nyt oli viime päivinä. Aamulenkkejä ja kevätväsymystä, SETA:n hallituksen kokoustamista Skypellä, mustikkapirtelöä ja saunaa, pyörällä ajamaan opettelua, Angry Birds–puistoilua, lautapelejä ja paljon muuta! Hauskaa Vappua kaikille! Pyeri Valburpeivi puáhháid!
