Eilen saimme tietää, että USAn valtion toimien paljastamisesta 35 vuoden vankeuteen tuomittu henkilö on nainen nimeltään Chelsea Manning. Hän toivoo, että kaikki häntä puhuttelevat ja hänestä keskustelevat käyttävät hänestä tätä nimeä. Sosiaalisessa mediassa hänestä keskustellaan tästä lähtien tunnuksilla #freechelsea,#pardonchelsea ja #chelseamanning.
Oikeastaan meidän ei tarvitse tietää hänestä henkilönä juuri muuta. Edellä on tarpeeksi tietoa sitä varten, että tiedotusvälineet ja me muut osaamme puhua ja kirjoittaa kunnioittavasti ja oikein, kun viittaamme häneen. Sen pitäisi olla myös USAn armeijalle riittävä tieto sen pohjaksi, että hänet osataan määrätä kärsimään tuomiotaan oikealle osastolle.
Tiedämme kuitenkin myös sen, että hän on transsukupuolinen nainen. Se tieto voi olla hyödyllinen Manningin tukijoille: he tietävät nyt, miten haavoittuvassa tilanteessa ja elämänvaiheessa hän on, ja että hän tarvitsee sen vuoksi erityisen paljon tukea. He tietävät myös, miten tärkeää on saada USAn sotilasvankilajärjestelmä ymmärtämään, että Chelsean pyytämä hormonihoito on hänelle välttämätöntä hoitoa, jota ilman hänen vointinsa todennäköisesti on erittäin huono.
Maailmanlaajuisesti Chelsean avoimuus on merkittävä asia. Hän on arvostettu ja hyvin tunnettu henkilö, ja hänen ilmoituksensa kautta sukupuolen moninaisuudesta tuli hetkessä puheenaihe kautta maailman. Parhaassa tapauksessa siitä seuraa, että tiedotusvälineet kertovat aiempaa enemmän transsukupuolisuudesta ja muusta sukupuolen moninaisuudesta asiallisella ja asiantuntevalla tavalla. Kaikilla tiedotusvälineillä – ja meillä muillakin – on nyt tuhannen taalan paikka skarpata heti kärkeen ja käyttää mahdollisuudet levittää hyviä käytäntöjä. Sillä on valtava merkitys miljoonille transihmisille ja heidän läheisilleen ympäri maailman.
Valitettavasti on jo ensimmäisen vuorokauden uutisten ja sosiaalisen median keskustelun perusteella päivänselvää, että transfobia ja tietämättömyys sukupuolen moninaisuudesta ovat yleisempiä kuin empatia, tieto, ymmärrys ja halu toimia kunnioittavasti.
On kurjaa, että niin suuri osa tiedotusvälineistä päätti ainakin ensi alkuun vähät välittää Manningin toiveesta ja jatkoi häneen viittaamista väärällä nimellä ja pronominilla. Suomessakin Svenska Yle käytti hänestä pronominia han (linkki alla). Väärän sukupuolen pronominin käyttäminen transsukupuolisesta henkilöstä on loukkaavaa. Propsit HBL:lle siitä, että se edes vaihtoi kesken artikkelin hanin honiksi (linkki alla). Onneksi suomen kielessä pronomineja ei erotella sukupuolen mukaan.
Niin kutsuttu poliittinen korrektius ei ole aina hyvässä huudossa. Silloin, kun on kyse todellisista ihmisistä ja yhdestä maailman haavoittuvimmista ja halveksituimmista ihmisryhmistä, korrektius on kuitenkin hyvä juttu, jos haluaa säilyttää itsekunnioituksensa ja olla hyppäämättä kiusaajien kelkkaan.
Miten siis toimia? Tässä muutama perusvinkki, jotka toimivat niin arkisessa kanssakäymisessä kuin toimittajien työn perustana.
– Luota siihen, että jokainen ihminen itse on ainoa, joka voi tietää oman sukupuolensa. Sitä ei voi määritellä kukaan muu.
– Käytä aina ihmisestä hänen toivomaansa nimeä ja sukupuolta (jos ylipäätään on tarpeen viitata sukupuoleen).
– Jos et tiedä, mitä pronominia käyttää jostakusta, kysy häneltä itseltään. Jos et voi kysyä, kierrä pronominin käyttö jollain muulla ilmaisulla.
– Jos et tiedä, mitkä termit ovat korrekteja, ota selvää. Jos luulet tietäväsi, varmista.
– Mieti, onko henkilön sukupuoli-identiteetin käsittely tarpeen vai ei, ja mitkä ovat motiivisi käsitellä sitä.
– Älä julkaise tai levitä henkilöstä ilman hänen lupaansa valokuvia, jotka eivät ole hänen omaksi kokemansa sukupuolen mukaisia; älä edes silloin, kun sinä itse tai joku muu on julkaissut ne aiemmin.
– Älä spekuloi henkilön kehon piirteillä. Hänen kehonsa on luultavasti hänelle itselleen hyvin merkittävä asia, kuten sinun kehosi on sinulle, mutta se ei kuulu mitenkään meille muille.
– Muista, että lukijoiden/katsojien/kuulijoiden/kanssakeskustelijoiden joukossa on todennäköisesti ihmisiä, joille sukupuolen moninaisuus on omakohtaista.
– Ennen kuin kerrot tai uudelleentviittaat transfobisen vitsin tai käytät henkilöstä tietoisesti väärää pronominia, mieti, millaisen kuvan haluat antaa itsestäsi: empaattisen ja fiksun vai välinpitämättömän ja ilkeän? Oletko muutoksen tekijä vai pönkitätkö stereotypioita?
– Suurin osa meistä ihmisistä on kasvatettu vahvasti sukupuolinormatiivisessa kulttuurissa, jossa sukupuolirajojen ylittämiseen liittyy vahva stigma. Olemme tottuneet siihen, että ”mies mekossa” tai ”parrakas nainen” ovat vitsejä. Ei se ole varsinaisesti meidän kenenkään vika. Se, että se ei ole minun vikani, ei kuitenkaan vähennä vastuutani omasta toiminnastani.
– Mieti, kenen ääni ja näkökulmat pääsevät esiin keskustelussa. Millaista valtaa sinä käytät? Miten voit antaa tilaa niille, joita asia todella koskee?
– Hyvällä tahdolla pääset jo pitkälle.
Aija Salo
paasihteeri@seta.fi