Tiedote: Seta huolissaan suomalaisten lhbti-nuorten hyvinvoinnista

Mielenterveysongelmat, ahdistus ja itsemurha-ajatukset ovat hälyttävän yleisiä seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ero on heteroväestöön verrattuna kaksin- ja jopa kolminkertainen. Suomessa lhbti-nuorten ongelmat ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Seta vaatiikin kotimaista tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten terveydestä ja kohdennettuja itsemurhien ennaltaehkäisytoimia näille lapsille ja nuorille.

Ruotsissa tänä vuonna julkaistun raportin mukaan valtaosa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista voi hyvin. Nuorten homo- ja bi-miesten keskuudessa psyykkinen pahoinvointi on kuitenkin kaksi kertaa tavallisempaa heteromiehiin verrattuna; naisten kohdalla ero on miltei kolmikertainen. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret ilmoittivat lisäksi muita useammin kärsivänsä vakavasta stressistä, ahdistuksesta ja levottomuudesta.

Joka neljäs ruotsalaistutkimukseen vastannut nuori lesbonainen ilmoitti yrittäneensä itsemurhaa. Itsemurhayrityksien suhteen ero verrattuna muihin nuoriin oli lesbo- ja bi-naisten kohdalla yli kolmikertainen, miesten kohdalla peräti nelinkertainen. Itsemurha-ajatuksista kertoi lähes puolet lhb-nuorista, transnuorista peräti 65 prosenttia vastanneista. Vastaavia tuloksia on saatu myös muissa kansainvälisissä tutkimuksissa.

Setan puheenjohtaja Outi Hannula pitää lukuja hälyttävinä: ”Uskon että Ruotsissa saadut luvut kuvastavat hyvin tilannetta myös Suomessa. Vastaavia tutkimuksia ei ole tehty, mutta ongelmat ovat samat.” Hannula pitää erityisen huolestuttavana sitä, että usein lhb-nuoret eivät koe voivansa kertoa ongelmista kenellekään. ”Tämä on todellinen haaste kaikille vanhemmille ja nuorten parissa toimiville. On korkea aika nostaa aihe esiin ja miettiä mitä keinoja yhteiskunnallamme on lhbti-nuorten tukemiseksi.”

Ylen homoillassa ja sitä seuranneessa julkisessa keskustelussa on esitetty toistuvasti jyrkkiä mielipiteitä, yleistyksiä ja jo kauan sitten kumottuja väitteitä seksuaalivähemmistöistä. Setan nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén on huolissaan nuorista: ”Minäkuvaansa vasta muodostavalla, mahdollisesti kaapissa elävällä homo- tai biseksuaalisella nuorella ei välttämättä ole ketään, jonka kanssa hän pystyisi jakamaan niitä tunteita, joita julkinen keskustelu ja sen aiheuttama homofobinen häirintä herättää.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design