Ryhmänohjaajakoulutuksen perusosa Kemissä 4.–5.5.2024
Toukokuussa on jälleen mahdollisuus osallistua ryhmänohjaajakoulutuksen perusosaan! Koulutus järjestetään kasvokkaisena tapahtumana Kemissä Järjestökeskus Sillan tiloissa, osoitteessa Pohjoisrantakatu 14.
Toivomme koulutukseen ryhmänohjaajiksi haluavia osallistujia eri puolilta Suomea, mutta tällä kertaa painotus on Pohjois-Suomen alueella asuvissa. Haussa on etua siitä, että on jo jollakin tavalla mukana Setan jäsenjärjestön toiminnassa. Olethan siis rohkeasti yhteydessä lähimpään jäsenjärjestöösi, jos ryhmän ohjaaminen kiinnostaa! Perusosaan kannustetaan osallistumaan myös jo ryhmänohjaajina toimivia henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet Setan koulutukseen. Kouluttajina toimivat Setan asiantuntijat.
Ryhmänohjaajakoulutuksen perusosaan haetaan mukaan hakulomakkeella su 24.3. klo 23:45 mennessä.
Mukaan valitaan enimmillään 20 osallistujaa. Tieto koulutukseen pääsystä ilmoitetaan kaikille hakijoille viikolla 13.
Koulutus on Setan jäsenjärjestöjen edustajille maksuton. Osallistujien matkakulut korvataan ja Seta tarjoaa tarvittaessa majoituksen mukaan valituille osallistujille. Tarkemmat ohjeet matkalippujen varaamisesta, majoituksesta ja muista käytännön järjestelyistä lähetetään koulutukseen valituille. HUOM! Seta ei korvaa itse varatusta majoituksesta koituvia kuluja.
Varmistathan jo koulutukseen hakiessasi, että sinun on mahdollista matkustaa Kemiin koulutuksen aikataulujen mukaisesti. Kannustamme matkustamaan julkisilla kulkuvälineillä, mikäli mahdollista. Oman auton käytöstä ja kilometrikorvauksista sovitaan erikseen etukäteen Teijan kanssa. Pitkämatkalaisten on mahdollista sopia saapumisesta Kemiin jo perjantai-iltana, jolloin Seta tarjoaa yöpymisen myös perjantai-lauantai-yöksi.
Osallistujien odotetaan osallistuvan koulutukseen molempina päivinä. Tarkemmat aikataulut lähetetään koulutukseen valituille.
Missä? Järjestökeskus Silta, Pohjoisrantakatu 14, Kemi
Milloin? Lauantaina 4.5. klo 10:30–18 ja sunnuntaina 5.5. klo 9:30–16.
Kenelle? Setan jäsenjärjestöjen ryhmänohjaaviksi haluaville sekä ryhmää jo ohjaaville, jotka eivät ole osallistuneet koulutukseen aiemmin. Painotus Pohjois-Suomen alueella asuvissa.
Miten haen? Täytä hakulomake su 24.3. klo 23:45 mennessä!
Milloin saan tiedon valinnasta? Viikolla 13 (viimeistään to 28.3.)
Lisätiedot:
Teija Ryhtä
nuorisotyön osallisuuden asiantuntija
teija.ryhta@seta.fi
puh/WA 050 505 5234
TIETOA SETAN RYHMÄNOHJAAJAKOULUTUKSESTA
Seta ja sen jäsenjärjestöt aloittivat yhteistyössä uuden ryhmänohjaajakoulutuksen järjestämisen keväällä 2018. Tarjoamme jäsenjärjestöissä toimiville vapaaehtoisille ohjaajille mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Sen lisäksi meille on tärkeää varmistaa ryhmätoiminnan laatu ja turvallisuus.
Ryhmänohjaajakoulutuksen perusosassa kartutetaan ryhmän ohjaamisen perustaitoja perehtymällä mm. omaan rooliin ryhmänohjaajana, vuorovaikutustaitoihin, ryhmädynamiikkaan ja ryhmän turvallisuuteen. Perusosasta saa hyviä perusvalmiuksia ohjaamiseen riippumatta siitä, millaista ryhmää tai toimintaa haluaisi ohjata Setan jäsenjärjestöissä tai Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa.
Koulutuksen käyminen ei automaattisesti takaa sitä, että pääsee ohjaamaan ryhmää. Ryhmän ohjaamisen aloittamisesta keskustellaan aina kouluttajien ja Setan jäsenjärjestön vastuuhenkilöiden kanssa.