Ladataan Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Ryhmänohjaajakoulutus perusosa, Helsinki

lauantai 28.4. klo 11.00sunnuntai 29.4. klo 16.00

Kuvassa on pieniä mallinukkeja halaamassa toisiaan.

Seta ja sen jäsenjärjestöt aloittavat yhteistyössä uuden ryhmänohjaajakoulutuksen. Haluamme tarjota vapaaehtoisille mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen. Sen lisäksi meille on tärkeää varmistaa ryhmätoiminnan laatu ja turvallisuus.

Koulutuspolku koostuu kahdesta osiosta: perusosasta ja jatko-osista. Perusosassa kartutetaan ryhmän ohjaamisen perustaitoja perehtymällä mm. omaan rooliin ryhmänohjaajana, vuorovaikutustaitoihin, ryhmädynamiikkaan ja ryhmän turvallisuuteen. Perusosa on yhteinen kaikille ryhmänohjaajaksi haluaville riippumatta siitä, millaista ryhmää haluaisi ohjata Setan jäsenjärjestöissä tai Transtukipisteellä.

Perus- ja jatko-osat suoritettuaan osallistuja on saanut valmiuksia ryhmän ohjaamiseen. Koulutusten käyminen ei automaattisesti takaa sitä, että pääsee ohjaamaan ryhmää. Ryhmän ohjaamisen aloittamisesta keskustellaan aina jatko-osan ohjaajien ja oman järjestön vastuuhenkilöiden kanssa.

Ryhmänohjaajan peruskoulutukseen toivotaan osallistujia eri puolilta Suomea. Koska kyseessä on aivan uudenlainen koulutuspolku, peruskoulutukseen kannustetaan osallistumaan myös jo nyt ryhmänohjaajina toimivia henkilöitä.

Vuoden 2018 ensimmäinen perusosa järjestetään 28.-29.4. Helsingissä. Koulutus alkaa lauantaina klo 11. Sunnuntaina lopetamme klo 16.00.

Peruskoulutukseen haetaan oheisella ilmoittautumislomakkeella 5.-28.2.2018 välisenä aikana. Mukaan valitaan 25 osallistujaa. Koulutus on maksuton. Osallistujien matka- ja majoituskulut korvataan Setalta saatavien ohjeiden mukaisesti.

HAKULOMAKE

Lisätietoa:

Heta Hölttä
nuorisotyön koordinaattori
nuorisotyö, nuorisohankkeet, asiantuntijuus hlbtiq-teemoissa

p. +358 44 301 3020
heta.holtta@seta.fi

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
lauantai 28.4. klo 11.00
Loppuu:
sunnuntai 29.4. klo 16.00
Tapahtumaluokat:
, ,
Tapahtuma tagia:
, , , ,
Kotisivu:
http://seta.fi/hae-ryhmanohjaajien-koulutukseen/

Järjestäjä

Seta, Transtukipiste, Perhesuhdekeskus, Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelu

Tapahtumapaikka

Helsinki
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design