Seta ry:n lausunto raporttia varten 13.11.2009
Yleistä
Pekingin julistuksessa sitoudutaan edistämään “tasa-arvoa, kehitystä ja rauhaa kaikille maailman naisille”. Jotta Pekingin toimintaohjelman tavoitteet toteutuisivat Suomessa mahdollisimman täysimääräisesti, sitä toteutettaessa ja toteutumista arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota naisten keskinäisiin eroihin. Pekingin toimintaohjelmassa tunnustetaan “kaikkien maailman naisten oikeus puhua omasta puolestaan” ja halutaan ottaa huomioon “naisten, heidän rooliensa ja olosuhteidensa moninaisuus”. Eri naisryhmien kohdalla perusoikeudet ja syrjimättömyys toteutuvat Suomessa silti yhä eriasteisesti.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset elävät erityisen syrjintä- ja syrjäytymisuhan alla. Seta toivoo, että kansalaisjärjestöjen varjoraportissa kiinnitetään huomiota näiden naisten ja heidän lastensa ja muiden perheenjäsentensä hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. On huolestuttavaa, että Suomen virallisessa maaraportissa ei mainita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia naisia ja tyttöjä lainkaan.
Seta ehdottaa, että varjoraportin eri osioihin sisällytetään ainakin seuraavat huomiot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten ja tyttöjen asemasta sekä sateenkaariperheissä elävien lasten (tyttöjen) asemasta. Seta huomauttaa, että moninaisuus on syytä ottaa varjoraportissa kattavasti huomioon myös esimerkiksi vammaisten ja eri etnisistä taustoista tulevien ja eri-ikäisten naisten osalta, vaikka Setan omat kommentit koskevat vain seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta.
Keskeinen kehitys vuoden 2004 jälkeen
– yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisprosessi: myönteistä pyrkimys kaikkien syrjintäperusteiden asettamiseen samaan asemaan
– ihmisoikeuspoliittinen selonteko; erityisesti Suomen oman ihmisoikeustilanteen tarkastelu ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien esille nostaminen myönteistä
– EU-komission esitys horisontaaliseksi syrjinnän vastaiseksi direktiiviksi myönteinen; Suomi tukee direktiiviä; vielä auki, toteutuuko
– perheen sisäinen adoptio rekisteröidyssä parisuhteessa eläville myönteinen kehitys
– hedelmöityshoitolain hyväksyminen muodossa, joka mahdollistaa itsellisten naisten ja naisparien hoidot jatkossakin myönteistä
– tasa-arvovaltuutetun tulkinta, että tasa-arvolaki ja tasa-arvovaltuutetun toimiala kattavat myös sukupuolivähemmistöt (eli transihmiset ja intersukupuoliset) on myönteistä
– vanhempainvapaan jakamismahdollisuuden avaaminen rekisteröidyssä parisuhteessa eläville on myönteistä
– isyysvapaan ja isäkuukauden rajaaminen vain äidin kanssa elävälle isälle on ongelmallista; äidin naispuolinen rekisteröity puoliso ei saa isyysvapaata eikä isäkuukautta, vaikka saa vanhempainvapaata; myös eri osoitteessa kuin äiti asuvat isät jäävät vaille isyysvapaata ja isäkuukautta, joka voi olla ongelmallista äidinkin kannalta, kun hoivavastuun jakaminen vaikeutuu; siten isien bonusvapaan pidennykset lisäävät perheiden eriarvoisuutta
Suomen nykytilan suurimmat puutteet naisten aseman ja tasa-arvon kannalta
Kykenemättömyys tunnistaa ja käsitellä sukupuoleen perustavaa syrjintää ja siihen kietoutuvaa muuta syrjintää, esim. transihmisiin ja intersukupuolisiin kohdistuva ja moniperusteinen syrjintä
Naisten ja heidän elämäntilanteiden moninaisuuden unohtaminen; tasa-arvopolitiikka on hetero- ja ydinperhenormatiivista, mikä voi johtaa naisten välisen eriarvoisuuden kasvamiseen
Naisiin kohdistuva väkivalta (parisuhteessa, prostituutiossa ja ihmiskaupassa); huom. myös seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvat viharikokset (mukaan lukien seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin/sukupuolen ilmaisuun perustuva kunniaväkivalta) ja naisparien suhteissa tapahtuva lähisuhdeväkivalta (jonka erityisongelmana korkea kynnys hakea apua ja viranomaisten kyvyttömyys tunnistaa perhesuhteita)
Hoivavastuun uusjako ei ole onnistunut (erityisesti työ- ja perhe-elämän yhdistäminen; perheiden moninaisuus ei näy perhe-etuuksissa)
Tyttöjen tilanne; myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tytöt; erityisongelma intersukupuolisten lasten leikkaukset, jotka loukkaavat lasten fyysistä koskemattomuutta
Institutionaalinen kehitys
Valtiollisilta ja kunnallisilta tasa-arvo- ja muilta viranomaisilta puuttuu seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden asiantuntemusta. Suomessa ei ole yhtäkään virkamiestä, jonka toimenkuva liittyisi päätoimisesti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen aseman edistämiseen tai heihin kohdistuvan syrjinnän valvontaan ja siihen puuttumiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön toiminta sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi koskee useimmiten miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sellaisessa kapeassa hetero- ja sukupuolinormatiivisessa kontekstissa, jossa naisten keskinäiset erot ja eriarvoisuus jäävät näkymättömiin. Tällöin virallinen tasa-arvopolitiikka edistää vain joidenkin naisten (ja miesten) tasa-arvoa, ei kaikkien.
Tasa-arvovaltuutettu on tehnyt tulkinnan, jonka mukaan tasa-arvolaki kattaa sukupuolivähemmistöt laajemminkin kuin tasa-arvolain perusteluissa mainitun sukupuolen korjauksen osalta (http://www. tasa- arvo. fi/syrjinta/sukupuolivahemmistot). Transihmisten syrjintäsuoja on laissa kuitenkin epäselvä ja heikko: se mainitaan ainoastaan tasa-arvolain perusteluosassa ja ainoastaan sukupuolen korjauksen osalta (ei siis mainita esimerkiksi intersukupuolisia, transvestiittejä tai niitä transsukupuolisia, jotka eivät ole sukupuolen korjausprosessissa). Tasa-arvovaltuutetulla ei myöskään ole riittäviä resursseja sukupuolen moninaisuutta koskevan asiantuntemuksensa kasvattamiseen ja valvontatehtävän aktiiviseen toteuttamiseen. Markkinoinnin puutteen takia sukupuolivähemmistöihin kuuluvat eivät myöskään osaa ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun.
Osasyy viranomaisten passiivisuuteen lienee syrjintää koskevan tiedon puute. Systemaattista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeustilanteesta ei kerätä. Toimenpiteiden puutteen ongelmat kasautuvat: kun tietoa ei ole, viranomainen ei toimi, ja kun viranomainen ei kerää tietoa, tietoa ei tulevaisuudessakaan ole.
Seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva syrjintä ei kuulu muiden viranomaisten kuin työsuojelupiirien valvontavastuulle, ja työsuojelupiireiltä puuttuu riittävä asiantuntemus ja resurssit seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvän työsyrjinnän valvontaan ja ennaltaehkäisevään työhön. Työntekijöillä ei välttämättä ole riittävästi uskallusta tai edes tietoa mahdollisuudesta ottaa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvissä syrjintätapauksissa yhteyttä työsuojelupiiriin. Samoin oman työpaikan luottamushenkilöön yhteydenottamiseen voi olla korkea kynnys. Lisäksi työsuojelupiirien valvontavastuu koskee tietenkin vain työelämää, ei esimerkiksi palveluja tai oppilaitoksia.
Sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan yhdenvertaisuuden valvonta kuuluu tasa-arvovaltuutetun tulkinnan mukaan tasa-arvovaltuutetulle.
Tulevaisuuden haasteet
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön ja perustuslain syrjintäkiellon tehokas toimeenpano kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja sitä koskevan asiantuntemuksen ja riittävien valvontaresurssien takaaminen valtion ja kuntien hallinnossa, mukaan lukien seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvä yhdenvertaisuus.
Pekingin toimintaohjelman toteuttaminen aihealueittain
A. Naiset ja köyhyys
Alttius syrjinnälle altistaa myös syrjäytymiselle ja sitä kautta köyhyydelle.
Transsukupuoliset naiset putoavat usein työelämän ulkopuolelle pitkiksi ajoiksi, mikä voi johtaa myös taloudelliseen syrjäytymiseen.
Joissain tilanteissa kahden naisen perhe voi olla taloudellisesti heikommassa asemassa; esimerkiksi palkallisen isyysvapaan puuttuminen. Koska naisten tulotaso on keskimääräisesti miehiä heikompi, kahden naisen perhe on tulotasoltaan todennäköisemmin pienituloinen kuin naisen ja miehen perhe.
B. Naisten kasvatus ja koulutus
Opetussuunnitelmat ja -materiaalit ovat Suomessa yhä pitkälti sukupuolinormatiivisia eivätkä ne useinkaan ota huomioon sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen ja perhemuotojen moninaisuutta. Tämä vahvistaa naisten ja miesten perinteisiä rooleja ja ylläpitää syrjiviä rakenteita. Tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuskasvatukseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota opettajankoulutuksessa eikä varhaiskasvatuksen ammattilaisten koulutuksessa.
Varhaiskasvatus ja koulu voivat olla työympäristöinä syrjiviä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville opettajille. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun ulottaminen kaikkiin oppilaitoksiin sekä työntekijöitä että opiskelijoita koskien on tärkeää.
Opettajille ja opettajaksi opiskeleville tarvitaan tasa-arvotietoutta lisäävää opetusta. Sukupuoli ja kulttuurissa ylläpidetty sukupuolinormatiivisuus ovat asioita, jotka vaikuttavat hyvin voimakkaasti lasten ja nuorten elämään riippumatta siitä, kokevatko he kuuluvansa enemmistöön tai johonkin vähemmistöön. Sukupuolisensitiivinen kasvatus on avainasemassa yhteiskunnan tasa-arvoistumisessa. Aitoon sukupuolisensitiivisyyteen kuuluu sukupuolijärjestelmän dikotomisuuden purkaminen ja sukupuolen moninaisuuden kysymyksiin perehtyminen. On ristiriitaista, että Suomessa, jossa yleisesti vallitsee vahva tasa-arvon eetos, ei ole onnistuttu toimeenpanemaan ja vakiinnuttamaan laajasti Pekingin toimintaohjelman toimenpiteitä sukupuolisensitiivisen kasvatuksen edistämiseksi.
Sukupuolitietoisen opetuksen osana on syytä käsitellä sukupuolta ja häirintää kouluissa. Koulutukseen ja työelämään osallistumisen mahdollisuuksiin liittyy sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokema häirintä ja epäasiallinen kohtelu koulutusjärjestelmässä ja työelämässä. Tämä häirintä kytkeytyy monin tavoin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Tässä yhteydessä opettajien koulutuksessa tulee käsitellä myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten ja lasten sekä sukupuoltaan epänormatiivisesti ilmaisevien nuorten ja lasten häirintää ja kiusaamista, joiden on tutkimuskirjallisuudessa usein nähty liittyvän toisiinsa.
Seta pitää tärkeänä, että koulutussisällöiksi opettajien koulutukseen sekä kouluopetukseen otetaan myös kansainväliset tasa-arvoa koskevat ihmisoikeussopimukset. Tässä yhteydessä tulee tuoda esille myös Yogyakartan periaatteita (2006) eli sitä, kuinka ihmisoikeussopimukset koskevat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Perusopetuksen organisaatiokulttuurissa on vahvasti läsnä kaksinapainen sukupuolinäkökulma. Tämä näkyy koulumaailman rakenteissa; opetussuunnitelmissa, opetuksen käytännöissä ja myös asenteissa. Yhteiskunta ja koulu erottelevat lapset käytännössä kategorisesti tyttöihin ja poikiin huolimatta näennäisen sukupuolineutraaleista opetussuunnitelmista. Tämä vallitseva kaksinapainen sukupuolinäkökulma jättää huomioimatta sukupuolen moninaisuuden. Kunkin itse kokema sukupuoli-identiteetti voi olla jotakin muuta kuin selvästi jompaakumpaa sukupuolta. Todellisuutta siis on, että kouluissa on lapsia ja nuoria, joiden sukupuoli voi olla ristiriidassa perinteisen kaksinapaisen sukupuolikäsityksen kanssa.
Kun lapsi tai nuori kuuluu ns. sukupuolivähemmistöön, tulisi tilanne tunnistaa ja ehkäistä mahdollisen heikon itseluottamuksen tai kehonkuvan aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia. Tärkeää on, ettei lasta ajeta aikuisten pakottamana yhteen tiettyyn muottiin, vaan että hänen sukupuolensa hyväksytään myönteisessä ja rakentavassa hengessä ja että lasta tai nuorta tuetaan hänen tarvitsemallaan tavalla. Tähän opettajat ja muut kasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat ammattitaitoa, jota on tärkeää tarjota opettajankoulutukseen liitettävän tasa-arvokasvatuksen sisällöissä.
Kun koulujärjestelmää katsotaan nuoren kannalta, joka kokee tai pohtii kuuluvansa seksuaalivähemmistöön eli on homo, lesbo tai biseksuaali, hän voi kokea koulun ilmapiirin ja sen rakenteiden heteronormatiivisuuden ahdistavana. Totunnaiset, heteronormatiiviset sukupuolimallit ovat tosiasiallisesti syrjiviä seksuaalivähemmistöön kuuluvien nuorten kannalta. Sukupuolten tasa-arvon edistämiseen kuuluu se, että edistetään jokaisen ihmisen oikeutta ja mahdollisuutta ilmaista omaa sukupuoltaan ja mm. solmia ihmissuhteita haluamallaan tavalla, sukupuolisidonnaisista odotuksista vapaana.
Kouluissa on myös lapsia perheistä, joissa vanhemmat ovat keskenään samaa sukupuolta. Perheet ovat ja tulevat aina olemaan moninaisia. Kaksinapainen sukupuolikäsitys ja hetero-oletus eivät vastaa perheiden todellisuutta. Voi myös olla lapsia, joiden vanhempi ei ole sukupuoli-identiteetiltään perinteistä käsitystä vastaava. On tärkeää, että myös nämä perheet, jotka eivät sovellu perinteiseen kaksinapaiseen sukupuolikäsitykseen tai hetero-oletukseen, tunnistetaan ja tunnustetaan koulumaailmassa oikeiksi perheiksi. Opettajat tarvitsevat tasa-arvokasvatuksen osana tietoa myös perheiden moninaisuudesta.
Oppimateriaaleista tulisi myös välittyä asiallista tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Sukupuolen moninaisuuden käsittely dikotomisen sukupuolen sijaan purkaa stereotyyppisiä oletuksia sukupuoliroolien olemuksellisesta perustasta ja siten edistää myös ´miehen´ ja ´naisen´ käsitteiden ymmärtämistä.
Sukupuoliroolien kanssa tiukasti kytköksissä on oletus kaikkien ihmisten heteroseksuaalisuudesta. Tämä heteronormatiivisuus näkyy etenkin oppikirjojen kautta, sillä niissä koululaisille kuvataan usein maailmaa, jossa sukupuolia on kaksi ja jossa perhekuva rakentuu nainen, mies ja lapset -mallille. Etenkin biologian opetus ja seksuaalivalistus ovat oppikirjoissa yleensä vahvassa heteroseksuaalisessa kontekstissa. Keskusteluissa oppikirjakustantajien kanssa on tärkeää ottaa esiin myös tämä asia.
C. Naiset ja terveys
Intersukupuolisten lasten asema on merkittävä ihmisoikeusongelma Suomessa. On tavallista, että lapsi, joka syntyy biologiselta sukupuoleltaan epäselvänä (=ulkoiset sukuelimet eivät ole selkeästi joko tytön tai pojan), leikataan vastaamaan (ainakin ulkoisilta, ehkä myös sisäisiltä) sukuelimiltään jompaakumpaa sukupuolta – yleensä tytöksi, koska tytön sukuelimet on helpompi rakentaa. Tämä tehdään, vaikka sille ei olisi lääketieteellistä tarvetta, joten toimenpiteet rinnastuvat lasten sukuelinten silpomiseen. Seurauksena on usein sekä vakavia fyysisiä komplikaatioita, kuten seksuaalinen kyvyttömyys, että tunne-elämän ongelmia, kun lapsi kasvatetaan jompaan kumpaan sukupuoleen kuuluvana ehkä vastoin hänen sisäistä kokemustaan. Näitä tapauksia on Suomessa arviolta kymmenkunta vuosittain.
Suomalaisesta seksuaalivalistuksesta puuttuu usein naisten kanssa seksiä harrastaville naisille kohdistettu seksuaalivalistus. Tämä johtaa siihen, että naisten kanssa seksiä harrastavat naiset saattavat altistua sukupuolitaudeille tiedon puutteen vuoksi.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat monenlaista syrjintää ja asiantuntemattomuutta erilaisten julkisten ja yksityisten palvelujen käyttäjinä. Syrjinnän kielto ei toistaiseksi koske palveluita. Julkisissa palveluissa esimerkiksi ikääntyneet tai sairaat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat vanhuspalveluissa epäasiallista kohtelua, kun heidän identiteettiään ei kunnioiteta ja esimerkiksi lähisuhteita ei tunnusteta (elämänkumppania ei välttämättä tunnusteta terveydenhoito- tai vanhuspalveluissa omaiseksi eikä hänelle siten anneta tietoja tai päästetä tapaamaan).
Vakavaa syrjintää kokeneilla ihmisillä on usein terveysongelmia, kuten päihde- ja mielenterveysongelmia, joiden syihin auttajatahot eivät aina osaa pureutua. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhariski on todettu kansainvälisissä tutkimuksissa huomattavasti muita nuoria korkeammaksi. Suomessa tähän asiaan kiinnitetään aivan liian vähän huomiota.
Transvestisuus eli halu ilmaista silloin tällöin toista sukupuolta esimerkiksi pukeutumisella tulisi poistaa Suomen tautiluokituksesta, jossa se on nykyisin mielenterveyden häiriöt -osiossa. Transvestisuuden pitäminen tautiluokituksessa patologisoi ja leimaa transvestiitteja (yleensä naisia) aivan turhaan. Myös transsukupuolisuus (transseksuaalisuus) on tautiluokituksessa mielenterveyden häiriöissä. On kestämätöntä, että diagnosointi mielenterveyspotilaaksi on edellytys sukupuolenkorjaushoitojen saamiseksi. Pitkällä tähtäimellä myös transsukupuolisuus (transseksuaalisuus) tulee poistaa tautiluokituksesta tai muuttaa luokitustapaa toisenlaiseksi.
D. Naisiin kohdistuva väkivalta
Seta ehdottaa, että varjoraportissa otettaisiin huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan käsitettä kohtaan esitetty sukupuolen tutkimuksen kritiikki liittyen mm. käsitteen heteroseksuaalisuus-oletuksiin ja nostettaisiin käsitteen rinnalle sukupuolitietoisen väkivaltatutkimuksen vakiintumassa oleva käsite ´sukupuolistunut väkivalta´. Tämä käsite ottaisi huomioon myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat naiset väkivallan uhreina.
Väkivallan kokijoiden ja tekijöiden tukijärjestelmiä tulisi tarkastella myös siitä näkökulmasta, ovatko nämä järjestelmät täysimääräisinä myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käytettävissä. Tulisi myös tarkastella kysymystä siitä, miksei näiden ryhmien kohtaamaa lähisuhdeväkivaltaa ole Suomessa lainkaan tutkittu.
Ei ole perusteltua, että lähisuhdeväkivaltaa tarkasteltaisiin viranomaistoiminnassa vain sellaisten läheissuhteiden kohdalla, jossa on kyse eri sukupuolta olevien henkilöiden välisestä parisuhteesta. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että samaa sukupuolta olevien kumppanien suhteissa tapahtuva väkivalta on yhtä yleistä kuin eri sukupuolta olevien parien kohdalla. Samaa sukupuolta olevien väkivaltaan kuuluu kuitenkin omia erityispiirteitä: Lähisuhdeväkivallasta on usein erityisen vaikea kertoa, sillä parien ystäväpiiri on monesti yhteinen. Vaikenemisen vuoksi lähisuhdeväkivalta jää usein tilastojen ulkopuolelle. Tällä hetkellä ei ole tilastotietoja siitä, missä määrin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat hakeutuvat lähisuhdeväkivallan vuoksi tukipalveluihin. Aihetta on myös tutkittu valitettavan vähän. Väkivaltainen kumppani voi myös käyttää seksuaalisen suuntautumisen paljastamista kiristyskeinona. Myös lasten menettämisestä on näissä tapauksissa erityinen huoli, sillä vanhempien lailliset sidokset lapsiin vaihtelevat suuresti.
Lesbo-, bi- ja transfobisen väkivallan taustalla on tyypillisesti nimenomaan tiukkaan kaksijakoiseen sukupuoliajatteluun perustuvia normeja, joiden “rikkomisesta” väkivallan tekijä haluaa rangaista uhriaan eli henkilöä, joka ei noudata perinteistä sukupuolijakoa tai sukupuolen ilmaisua. Lesbo- ja transfobiseen väkivaltaan puuttumisen yksi keino on kehittää viharikollisuuteen liittyvää lainsäädäntöä.
Tutkimustiedon ja tilastojen puute vaikeuttaa seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän tekemistä näkyväksi ja sen myötä syrjinnän vastaista työtä. Esim. olemassa olevissa barometreissa (eurobarometri, työolotutkimukset, tasa-arvobarometri) ei ole riittävästi hlbt-kysymyksiä => eivät anna tietoa. Tarvittaisiin täsmätutkimusta (sekä asenteista että elinoloista). Uuden, perusteilla olevan ihmisoikeusinstituution yhteydessä on varmistettava, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvän asiantuntemuksen kerryttämiseen ja vahvistamiseen niin tutkimuksen kuin viranomaistoiminnan muodossa osoitetaan riittävät resurssit.
Poliisi ei ole tähän asti tilastoinut seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin / sukupuolen ilmaisuun perustuvia viharikosepäilyjä. Syrjinnän laajuutta ei voi päätellä nykyisin saatavilla olevan tiedon pohjalta, koska syrjintää kokevien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kynnys ottaa yhteyttä viranomaisiin on korkea, ja viranomaisilta (etenkin poliisi, mutta myös työsuojelupiirit ym.) puuttuu halua ja asiantuntemusta puuttua tapauksiin ja kirjata seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu syrjinnän, häirinnän tai rikoksen perusteeksi.
E. Naiset ja aseelliset konfliktit
Monilla kriisialueilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt elävät jatkuvan kuolemanpelon alla ja joutuvat siksi vetäytymään maan alle. Usein he jäävät ilman kansainvälistä suojelua. Turvapaikanhakijoille on myönnettävä turvapaikka seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin kohdistuvan vainon perusteella.
Eri perusteilla oleskeluluvan saavien maahanmuuttajien (turvapaikanhakijat, muut maahanmuuttajat) perheenyhdistämisessä on otettava samaa sukupuolta olevien vanhempien perhesiteet huomioon, vaikka lähtömaa ei tunnustaisi samaa sukupuolta olevien parisuhteita tai vanhemmuutta.
F. Naiset ja talous
Naisen kuuluminen johonkin vähemmistöön, esimerkiksi lesbous tai transsukupuolisuus, saattaa vaikuttaa häneen syrjivästi työelämässä työntekijöiden rekrytointitilanteissa, suhtautumiseen vanhempainvapaiden myöntämiseen rekisteröidyissä parisuhteissa, palkkauksessa, uralla etenemisessä, koulutukseen pääsyssä, tiedon saannissa ja työtovereiden tai esimiesten asenteissa. Monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat salaavat seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä työpaikallaan ja jättävät puolustamatta oikeuksiaan, jos asenneilmapiiri työpaikalla sallii kielteisen suhtautumisen. Syrjinnän kohteeksi joutuminen tai sen pelko tai kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta voivat vaikeuttaa työntekijän työssä jaksamista ja aiheuttaa esimerkiksi sairaslomia.
Sukupuolten välinen segregaatio työelämässä liittyy pitkälti stereotyyppiseen sukupuoliajatteluun, jossa sukupuolia nähdään olevan kaksi ja nämä nähdään toisistaan selvästi erillisinä ja erilaisina. Tästä syystä sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat tai työelämän- ja muilta elämänvalinnoiltaan totunnaisiin kaavoihin sopimattomat henkilöt saattavat joutua kokemaan työelämässä häirintää, kiusaamista tai syrjintää.
Koulujen opinto-ohjauksen lisäksi myös koulun tarjoamilla sukupuolikäsityksillä ylipäätään on suuri merkitys työelämän segregaation kannalta. Avaran ja moninaisuuden tunnistavan sukupuolikäsityksen edistäminen esimerkiksi luokan- ja aineenopettajien koulutuksessa ja koulujen opetussuunnitelmissa palvelee segregaation purkamista, kun oppilaat, opiskelijat, työnhakijat ja ihmiset yleensä nähdään ensisijaisesti yksilönä eikä sukupuolensa edustajana.
Suomessa työnantajilla ja kansalaisilla on vain harvoin tietoa siitä, että tasa-arvolaki koskee myös sukupuolivähemmistöjä, ja myös viranomaiset ovat tästä seikasta vain vaihtelevasti tietoisia. Sukupuolen moninaisuuden huomioon ottaminen olisi ohjauksella saatettava eksplisiittiseksi osaksi kaikkea tasa-arvosuunnittelua.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista edistettäessä on määriteltävä, mitä perheen käsitteellä tarkoitetaan ja keitä tarkoitettu yhteensovittaminen koskee. Tasa-arvopoliittisessa diskurssissa perheen ja työn yhteensovittamisen ongelmista puhutaan useimmiten ainoastaan sellaisesta lähtökohdasta käsin, että lapsiperheessä hoivavastuuta olisi aina jakamassa yhdessä asuva, miehen ja naisen muodostama pari. Osa perhevapaajärjestelmän vapaista on nykyjärjestelmässä sidottu sukupuoleen siten, että esimerkiksi kahden naisen muodostamassa perheessä ei-synnyttänyt äiti ei voi saada käyttöönsä isyysvapaita eikä siten jäädä kotiin auttamaan puolisoaan tämän kotiuduttua sairaalasta vauvan kanssa, sillä isyysvapaa on sidottu miessukupuoleen.
Miehille merkittyjen vapaiden kasvattaminen ei hyödytä näitä perheitä. Siten nykyinen isyysvapaakäytäntö asettaa naiset keskenään eriarvoiseen asemaan perhemuotonsa perusteella. Tämä on erityisen haastavaa perheille, joissa synnyttänyt äiti on synnytyskomplikaatioiden takia kotiutuessaan huonossa kunnossa. Myös sektiosta toipuva synnyttäjä tarvitsee yleensä puolisonsa apua sairaalasta kotiutuessaan.
Osa miehille tarkoitetuista perhevapaista edellyttää, että mies asuu avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa, eikä hoivavastuun jakaminen etävanhempana voi tällöin juurikaan toteutua, koska etävanhemmalla ei ole oikeutta vapaisiin ja niihin liittyvään taloudelliseen turvaan. Miesten vanhemmuuden tukeminen näihin vapaisiin kohdistuvin tasa-arvopoliittisin toimin on siis kohdistettu heteroseksuaalisessa parisuhteessa elävien miesten vanhemmuuden tukemiseen. Tällä tavoin nykyinen perhevapaajärjestelmä asettaa myös miehet keskenään eriarvoiseen asemaan perhemuodon perusteella. Lisäksi on huomautettava, että yksinhuoltajille työn ja perheen yhteensovittaminen lienee paljon haastavampaa kuin ydinperheille, joiden kysymyksiin on kiinnitetty pääosin huomiota.
Isyysvapaan sitominen sukupuoleen on purettava siten, että myös synnyttävän naisen (tai häneen vertautuvan vauvaikäisen lapsen adoptoijan) samaa sukupuolta oleva puoliso voisi saada isyysvapaata vastaavan vapaan. Vanhempainvapaata uudelleen järjestettäessä ja kiintiöitä luotaessa on huolehdittava myös siitä, että niitä yksinhuoltajaperheitä ja kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheitä, joissa ei ole kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa läsnä, ei rangaista eri sukupuolta olevan vanhemman poissaolosta vähentämällä näiden perheiden perhevapaiden kokonaispituutta tai taloudellisia tukia.
Edeltävän sukupolven hoivavastuuseen liittyvien perhevapaiden kehittämisessä tulee kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on keskimäärin vähemmän lapsia kuin muulla väestöllä ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla perhesuhteet saattavat usein kriisiytyä ja katketa, joten näihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden mahdollisuus läheisten hoivaan ikääntyessään on keskimäärin heikentynyt. Näissä alakulttuureissa on kuitenkin perinteisesti rakennettu ystävyysverkostoja, jotka toimivat niin kutsutun valitun perheen tavoin. Olisi harkittava, missä määrin perhevapaita voitaisiin ulottaa koskemaan ei-biologisia läheisiä.
G. Naiset vallankäytössä ja päätöksenteossa
Yhdenvertaisen ilmapiirin luominen edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten hakeutumista mukaan päätöksentekoon niin työ- ja elinkeinoelämässä, kansalaisyhteiskunnassa kuin julkista valtaa käyttävissä luottamustehtävissä.
H. Institutionaaliset mekanismit naisten aseman edistämiseksi
Institutionaalisiin mekanismeihin Suomessa liittyviä ongelmia naisten aseman kannalta:
Tasa-arvolaki ei kata kaikkia sukupuolivähemmistöjä.
Tasa-arvovaltuutetun valtuudet koskevat tulkinnan mukaan kaikkia sukupuolivähemmistöjä, mutta riittäviä resursseja aktiiviseen toimintaan ei ole.
Viranomaisten moniperusteisen/moninkertaisen syrjinnän asiantuntemus on heikkoa, kun sukupuoli eriytetty muista syrjintäperusteista.
Kansallinen tasa-arvopolitiikka on usein heteronormatiivista eikä ota huomioon sukupuolen ja perhemuotojen moninaisuutta.
Jotkut naisryhmät ovat tehokkaan syrjinnän vastaisen työn ulkopuolella; ei ole valvontaviranomaista esim. seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvalle syrjinnälle (eikä vammaisiin).
Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden asiantuntemuksen takaamiselta valtionhallinnossa puuttuu resursseja eli rahaa.
Tiedon puuttuminen syrjinnästä: naisten keskinäistä moninaisuutta ja vähemmistöihin ja erityisryhmiin kuuluvien naisten elinoloja koskevaa tutkimusta on vähän, ja siihen on saatavilla vain vähän rahoitusta. Säännölliset mielipide-, asenne- ja uhritutkimukset, kuten tasa-arvo- työelämä- ja eurobarometrit, eivät yleensä kata kysymyksenasettelussaan vähemmistöihin kuuluvien näkökulmia, tai niiden otokset ovat liian pieniä antamaan luotettavaa tietoa.
Sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun kohdistuvan syrjinnän poistamisen turvaamiseksi olisi tärkeää saada sääntely sukupuolivähemmistöjen oikeusasemasta ja syrjintäsuojasta nykyistä selkeämmäksi. Eri hallinnonaloilla tulisi pohtia, mitä konkreettisia toimia sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi voidaan toteuttaa.
I. Naiset ja ihmisoikeudet
Useissa aiemmissa kohdissa esiin tuodut näkökulmat voidaan nähdä nimenomaan ihmisoikeuskysymyksinä. Seta ei toista kaikkia niitä tässä kohdassa.
Suomen haasteena on ihmisoikeusselonteon (2009) kirjausten tuominen kaikkeen viranomaistoimintaan kaikkien ministeriöiden hallinnonaloilla ja kuntatasolla.
Suomen ihmisoikeussitoumuksia koskevaa monipuolista koulutusta tarvitaan yhä laajasti eri ammattiryhmille – poliisi, sosiaali- ja terveysala, kasvatusalan toimijat, oikeuslaitos ja vastaavat. Toistaiseksi kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja niistä seuraavat velvoitteet eivät ole keskeisellä sijalla ohjaamassa viranomaistoimintaa. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EY-tuomioistuimen tapausoikeus tuottavat jatkuvasti uutta, Suomea velvoittavaa oikeuskäytäntöä, jonka soveltaminen Suomessa on hidasta ja kankeaa.
Vapaa liikkuvuus ei toteudu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kohdalla esimerkiksi perheen juridisen määrittelyn eroista johtuen.
Oikeus perheen perustamiseen ei toteudu yhtäläisesti kaikkien naisten kohdalla. Samaa sukupuolta olevilla parisuhteensa rekisteröineillä pareilla ei ole vastaavia mahdollisuuksia lapseksiottamiseen kuin aviopareilla. He eivät voi ottaa yhdessä ottolasta. Hiljattain hyväksytty hedelmöityshoitolaki selvensi myönteisellä tavalla naisten keskinäistä yhdenvertaisuutta, koska hedelmöityshoitolailla vahvistettiin itsellisten naisten ja naisparien mahdollisuus saada jatkossakin hedelmöityshoitoja.
Moneen vähemmistöön yhtä aikaa kuuluvat naiset, esimerkiksi johonkin etniseen vähemmistöön ja seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat naiset sekä ikääntyvät eri vähemmistöihin kuuluvat naiset, ovat suomalaisessa yhteiskunnassa erityisen alttiita syrjinnälle ja syrjäytymiselle. Näiden naisten ihmisoikeudet toteutuvat todennäköisesti heikommin kuin valtaväestöön kuuluvien naisten. Moninkertaiselle syrjinnälle alttiiden naisten asemasta ei kuitenkaan välttämättä ole riittävästi tietoa. Heidän voi olla vaikea saada omaa ääntään kuuluviin esimerkiksi tiedon tai kielitaidon puutteen, vamman tai (esimerkiksi ikääntymisestä johtuvan) sairauden vuoksi.
Suomen on ulkopolitiikassaan ja EU-politiikassaan entistä painokkaammin tuotava esiin vähemmistöjen ja erityisen syrjintäuhan alla elävien naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien toteuttaminen ja ihmisoikeusloukkauksiin puuttumisen tärkeys.
Euroopan neuvoston valmistelemaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen sopimukseen on otettava mukaan eksplisiittiset kirjaukset erityisen väkivaltariskin alla eläviin naisiin, kuten lesboihin, binaisiin ja transnaisiin, kohdistuvasta väkivallasta sekä naisten kokemasta lähisuhdeväkivallasta samaa sukupuolta olevan kumppanin taholta.
J. Naiset ja tiedotusvälineet
Perinteinen perhekäsitys ja perinteiset sukupuolikäsitykset hallitsevat valtaosaa suomalaisista tiedotusvälineistä yhä. Elämäntilanteiden ja -kaarien moninaisuuden pitäisi näkyä tiedotusvälineissä enemmän. Aikakauslehtikenttä on jakautunut erittäin voimakkaasti sukupuolen mukaan. Perhe- ja lastenlehdet välittävät usein varsin perinteistä kuvaa sukupuolirooleista niin lapsille kuin aikuisillekin.
Suomalaisten painettujen sanomalehtien päätoimittajista lähes kaikki ovat edelleen miehiä. Journalistiikan alan lasikatto saattaa osaltaan vaikuttaa tiedotusvälineiden aihe- ja näkökulmavalintoihin.
K. Naiset ja ympäristö
L. Tytöt
Edellä etenkin koulutus- ja terveys-kohdissa on tullut esiin myös tyttöjen elämään liittyviä näkökohtia.
Tiukat sukupuoliroolit kotikasvatuksessa, koulussa, harrastuksissa tai esimerkiksi mediassa haittaavat lasten kasvamista omaksi persoonakseen ja hyvän itsetunnon kehittymistä etenkin, jos lapsi kokee vahvasti, ettei hän mahdu ulkopuolelta annettuihin raameihin. Jokaisen lapsen tukeminen ja rohkaiseminen juuri omana persoonanaan on erittäin tärkeää. Lasten on hyvä nähdä monipuolisia esimerkkejä esimerkiksi harrastusmahdollisuuksista ja erilaisista ammateista ilman sukupuoleen liittyvien odotusten tai stereotypioiden aiheuttamia rajoituksia. Sukupuolisensitiivinen kasvatus, jossa lapset nähdään yksilöinä mutta samalla tiedostetaan yhteiskunnan sukupuolijärjestelmään liittyvät ongelmat ja koitetaan aktiivisesti rohkaista lapsia ylittämään stereotyyppisiä toimintamalleja, on keskeinen väline tyttöjen ja poikien hyvinvoinnin edistämisessä ja sukupuolten tasa-arvon lisäämisessä.
Jo lasten ja nuorten kohdalla esiintyy sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta, jota ei aina tunnisteta tai siihen ei osata suhtautua asiallisesti. Suomessa elää poikatyttöjä ja tyttöpoikia sekä “näkymättömiä lapsia”, joilla on omaan sukupuoleen liittyvää hämmennystä ja sisäistä kokemusta, jota ympäristö ei havaitse. Osalla lapsista on tyttökausi tai poikakausi, vaikka sukupuoli-identiteetti lopulta rakentuukin tavalliseen tapaan nuoren naisen tai nuoren miehen identiteetiksi. Osalla lapsista ristiriita oman minäkuvan ja sosiaalisten sukupuoliodotusten välillä on vahvaa ja jatkuu aikuisuuteen asti. Näillä lapsilla on usein paha olla riittämättömän tuen takia.
Monella homo-, lesbo- ja bi-nuorella taas on korkea kynnys kertoa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan läheisilleen. Pelko torjunnasta tai hylkäämisestä voi saada nuoren pitämään asian sisällään pitkään silloinkin, kun hän pohjimmiltaan tietää voivansa luottaa läheisiinsä. Nuori voi myös tuntea syyllisyyttä siitä, että salaa suuntautumisensa läheisiltään. Oman lapsen homous, lesbous tai biseksuaalisuus on monelle vanhemmalle hämmentävä asia. Niin nuoret itse kuin heidän vanhempansa tarvitsevat palvelujärjestelmältä tukea ja vahvaa myönteistä viestiä, että seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus on tavallinen ja hyväksytty asia, josta on olemassa asiallista tietoa.
Koulumaailmassa kiusaaminen on vakava ongelma, joka ei kuitenkaan liity erityisesti seksuaaliseen suuntautumiseen. Kiusaamisen syy on aina kiusaajassa – ei kiusatussa. Oman elintilansa rajoittaminen kiusaamisen pelossa on kestämätön ratkaisu, joka pitää yllä kiusaamisen mahdollistavaa ilmapiiriä. Kiusaamiseen voi – ja pitää – puuttua riippumatta siitä, mistä syystä lasta tai nuorta kiusataan.
Identiteettiä tukeva verkosto on lesbo-, homo-, bi- ja transnuorelle tärkeä. Nuoren, joka tulee omana itsenään hyväksytyksi ja arvostetuksi lähipiirissään, on helpompi rakentaa positiivista minäkuvaa ja tasapainoisia ihmissuhteita. Myös homo- tai biseksuaaliset tai sukupuolen moninaisuutta ilmentävät samastumiskohteet ovat tärkeitä.
Myös sateenkaariperheissä elävien lasten ja nuorten, eli niiden lasten ja nuorten, joiden yksi tai useampi vanhempi kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, tukeminen on tärkeää. Koulun, päiväkodin ja muiden palvelujen välittämä kuva siitä, millainen perhemuoto on oikea tai hyväksytty, vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin.