
Seta on ollut viime aikoina uutisotsikoissa, kun eduskunnassa seitsemän kansanedustajaa jätti kirjallisen kysymyksen Setan kouluvierailujen kieltämiseksi ja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 11 valtuutettua jätti aloitteen Setan kouluvierailujen ja materiaalien kieltämiseksi kaupungin perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.
Aloitteiden taustalla on samoja poliitikkoja, jotka ovat aiemmin vastustaneet sateenkaari-ihmisten oikeuksien parantamista ja tasa-arvoista avioliittolakia tai translain uudistamista itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi. Sateenkaarioikeuksien vastustus tuntuu siirtyvän kunta- ja aluetasolle, mistä kertoo tuoreeltaan myös Saarijärven kunnassa käyty keskustelu ja moninaisuutta koskevien kirjausten poistaminen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista. Sateenkaari-ihmisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole vapaaehtoista tai mielipideasia vaan kuntien lakisääteinen tehtävä.
Kun kuulin aloitteista ensimmäistä kertaa, tunsin surua. Kun valtaapitävät poliitikot demonisoivat ja levittävät väärää tietoa sateenkaari-ihmisistä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, se ei ole merkityksetöntä: poliitikkojen sanoilla ja teoilla on vaikutusta ihmisten asenteisiin ja samalla sateenkaari-ihmisten jokapäiväiseen elämään.
Tutkimukset systemaattisesti osoittavat, että sateenkaari-ihmisiin kohdistuu cis-heteroita enemmän syrjintää, häirintää ja väkivaltaa. Monet sateenkaari-ihmiset eivät edelleenkään voi olla ”ulkona kaapista” haitallisten ennakkoluulojen ja syrjinnän pelon takia. Aloitteet tuntuivatkin kuin iskulta palleaan – emmekö tosiaan ole yhteiskunnassa päässeet tämän pidemmälle? Pitääkö meidän edelleen alistua debatoimaan sukupuolen moninaisuuden olemassaolosta, sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisista oikeuksista ja oikeudesta turvalliseen kouluympäristöön? Ei pitäisi joutua. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus ei ole mielipide vaan tosiasia.
Sateenkaarityöpajojen sisältö ei myöskään ole salaisuus, vaan tieto on kaikkien saatavilla. Myös vanhempien, kansanedustajien ja kaupunginvaltuutettujen.
Sateenkaarityöpajat edistävät lasten ja nuorten oikeutta sateenkaaritietoon
Seta toteutti viime vuonna Helsingin kaupungin peruskouluissa 6.–9.luokkalaisille noin 300 kouluvierailua eli sateenkaarityöpajaa, joita nuoret olivat itse toivoneet kouluihin OmaStadi-budjetoinnin kautta. Kouluttajina toimivat Setan kouluttajat.
Työpajoissa käsiteltiin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta, ja niiden tavoitteena oli lisätä ymmärrystä sateenkaarevasta moninaisuudesta, vahvistaa turvallista kouluympäristöä ja ennaltaehkäistä syrjintää. Työpajoissa käytiin läpi sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä käsitteitä, keskusteltiin pienryhmissä normeista, niiden vaikutuksista ja jokaisen mahdollisuudesta vaikuttaa turvalliseen ilmapiiriin sekä siitä, miten jokaisella tulisi olla mahdollisuus olla oma itsensä.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait velvoittavat koulutuksen järjestäjiä edistämään yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Työpajat olivat myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaisia. Perusteiden mukaan opetuksen on edistettävä sukupuolten tasa-arvoa, lisättävä tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta sekä tuettava oppilaita oman identiteetin rakentumisessa. Tälle onkin tarvetta, sillä Kouluterveyskyselyn (2023) mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointi, terveys ja osallisuus ovat heikompia lähes kaikilla tutkituilla osa-alueilla verrattuna cis- ja heteronuoriin. Sateenkaaritiedon saaminen ei kuitenkaan ole tärkeää pelkästään sateenkaarilapsille ja -nuorille, vaan aivan kaikille lapsille ja nuorille.
Sateenkaaritieto ei ole seksuaalikasvatusta
Setan ja Setan jäsenjärjestöjen toteuttamista kouluvierailuista liikkuu julkisuudessa useita väärinkäsityksiä. Aloitteissa ja eri haastatteluissa menevät sekaisin seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolen moninaisuus, jotka ovat eri asioita. Seta tai Setan jäsenjärjestöt eivät vie kouluun “sukupuolineutraalia ideologiaa” vaan kyse on opetussuunnitelmien mukaisesta kasvatuksesta, jossa tutustutaan moninaisuuteen sekä keskustellaan normeista ja syrjinnän ennaltaehkäisystä.
Kouluvierailut eivät myöskään ole seksuaalikasvatusta eivätkä Setan kouluvierailut pidä sisällään tietoa seksin harrastamisesta tai turvaseksistä. Nämä aiheet eivät kuulu Setan tarjoaman koulutuksen aihepiireihin. Koulun toteuttaman seksuaalikasvatuksenkin kuuluu tietysti olla moninaisuutta kunnioittavaa niin sukupuolen kuin seksuaalisen suuntautumisenkin näkökulmasta.
Tieto seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole pelkästään tietoa seksuaalisuudesta. Seksuaalinen suuntautuminen, heterous, homous tai biseksuaalisuus, ovat samankaltaisia sosiaalisia identiteettejä. On harhaluulo, että se, mikä erottaa seksuaalivähemmistöt heteroista on seksi tai seksuaalisuus. Sekä ihastuminen, rakastuminen ja seksikäyttäytyminen ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia ihmisillä seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Erona on yhteiskunnan suhtautuminen samaa ja eri sukupuolta olevien suhteisiin.
Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta puhuminen ei muuta sitä, mitä lapsi tai nuori jo valmiiksi on: homoudesta puhuminen ei tee heterosta homoa eikä transihmisyydestä puhuminen muuta cissukupuolista transsukupuoliseksi. Sen sijaan asiallinen tieto ja hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi nuorten hyvinvointiin ja mahdollistavat todellista kasvurauhaa. Kouluyhteisöllä on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa lapsen ja nuoren hyvinvointiin joko myönteisesti tai haitallisesti.
Valitettavasti monessa koulussa on edelleen se tilanne, etteivät sateenkaarinuoret koe oloaan turvalliseksi. Häirintää ja vihamielistä huutelua tapahtuu sateenkaarinuorten mukaan sekä koulussa että kaduilla. Koulujen ryhtiliikkeelle on tarve, sillä kouluterveyskyselyiden mukaan sateenkaarinuorten hyvinvointi on vuosikausia ollut muita nuoria huonompi, eikä korona-aikana tapahtunut hyvinvoinnin heikkeneminen ei ole parantunut entiselleen.
Jokaiselle lapselle ja nuorelle kuuluu oikeus pohtia seksuaalista suuntautumistaan ja sukupuoltaan ja saada tietoa siitä, että kaikki identiteetit ovat yhtä arvokkaita.
Mitä Setan koulutustoimintaan kuuluu?
Viime vuonna toteutetun Sateenkaarityöpaja-hankkeen lisäksi valtakunnallisena kattojärjestönä Seta ei toteuta kouluvierailuita, vaan kouluvierailuista vastaavat Setan paikalliset jäsenjärjestöt omilla alueillaan.
Setan ja sen ylläpitämän Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen koulutustoiminnan kulmakivenä on kasvatus- ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kouluttaminen sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Koulutustoiminnan tavoitteena on lisätä tietoutta seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen ja perhemuotojen moninaisuudesta sekä sateenkaari-ihmisten ammatillisesta kohtaamisesta.
Opettajien ja muiden kasvatusalan ammattilaisten kouluttamisen erityisenä tavoitteena on, että ammattilaiset saisivat työkaluja turvallisemman toimintakulttuurin luomiseen kouluissa ja taitoja sateenkaarilasten ja -nuorten kohtaamiseen. Koulutustoimintaan kuuluu myös viranomaisyhteistyö. Seta on esimerkiksi yhdessä Aluehallintoviraston kanssa toteuttanut koulujen käyttöön sateenkaarioppitunnit perusopetukseen ja toiselle asteelle.
Setan perusopetukseen ja toiselle asteelle tarkoitettuun opetusmateriaaliin voit tutustua Setan sivuilla. Materiaaleja voi tilata maksutta oppilaitoksiin tai ladata PDF-muodossa.
Mahdollisuutta kouluvierailuun voi tiedustella suoraan Setan paikallisilta jäsenjärjestöiltä.
Tutustu myös yhdessä THL:n kanssa tuotettuun Tietopaketti sateenkaarilapsista ja -nuorista ammattilaiselle -tietopakettiin, jonka avulla ammattilaiset voivat vahvistaa osaamistaan sateenkaarilasten ja -nuorten kohtaamisessa sekä heidän hyvinvointinsa ja osallisuutensa tukemisessa.
Pieni sateenkaarisanasto teemasta keskustelijoille
Cis kuvaa sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys “tällä puolen” ja “toisella puolen”.
Normitietoisuus. Normitietoisessa lähestymistavassa tarkastellaan yhteiskunnan rakenteita, tehdään normit näkyviksi ja kyseenalaistetaan niitä. Normeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yhteiskunnassa vallalla olevia käsityksiä siitä, mitä pidetään “normalina”. Normitietoisuus on aktiivista toimintaa normien purkamiseksi.
Sateenkaarilapsi ja -nuori. Lapsi tai nuori, jonka sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu eroaa hänelle syntymässä määritettyyn sukupuoleen liitetyistä oletuksista tai jonka ikätasoiset ihastumiset kohdistuvat samaa tai samaa ja eri sukupuolta oleviin.
Sukupuolen moninaisuus. Ilmaisulla viitataan siihen, että sukupuoli on moninainen ilmiö, joka ei ole jaettavissa kahteen, toisilleen vastakkaiseen ja selvästi toisistaan erotettavaan sukupuoleen. Tässä yhteydessä voidaan käyttää myös monikkomuotoa sukupuolten moninaisuus. Sukupuolen moninaisuus sisältää sekä sukupuolivähemmistöt että -enemmistöt. Yksilötasolla voidaan ajatella, että jokaisen ihmisen sukupuoli koostuu ainutlaatuisista ja yksilöllisistä piirteistä ja on täten moninainen.
Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on vuonna 2016 todennut, että sukupuoli on merkittävä osa jokaisen ihmisen persoonaa, ja se ei ole selväpiirteinen ominaisuus: sukupuoli on erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista koostuva jatkumo. Sukupuolen moninaisuus on poikkitieteellisesti todettu asia ja ihmisten todellisuutta. Trans- ja muunsukupuolisten tai intersukupuolisten ihmisten olemassaolo ei siis ole mielipidekysymys.
Seksuaalinen suuntautuminen. Seksuaalisessa suuntautumisessa on kyse siitä, keihin ihminen tuntee seksuaalista ja/tai emotionaalista vetovoimaa. Määrittelyn perustana on sekä oma että vetovoiman kohteen sukupuoli. Yleensä käytetään jaottelua homo-, bi-, pan- ja heteroseksuaalisuus. Jokaiselle kuuluu oikeus määritellä tai olla määrittelemättä oma seksuaalinen suuntautumisensa. Se voi myös muuttua elinkaaren aikana.
Sukupuolisensitiivisyys on ajattelutapa, jossa huomioidaan sukupuoli ja siihen liittyvät normit ja niiden vaikutukset sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Sukupuolisensitiivisyys-termiä käytetään erityisesti varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön parissa. Kasvatuksen tavoitteena se tarkoittaa, että kasvatuksella tehdään tilaa jokaiselle lapselle olla omanlaisiaan tyttöjä, poikia tai muilla tavoin itsensä määrittäviä lapsia. Opetuksen parissa käytetään useimmiten sanaa sukupuolitietoisuus.
Transihminen. Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymähetkellä määriteltiin. Transihmisiin luetaan usein kuuluvan transvestiitit, muunsukupuoliset ja transsukupuoliset. Yksilö, joka voi kokea olevansa muuta kuin cis, ei välttämättä määritä itseään transihmiseksi. Transihmiselle on tärkeää, että hänet kohdataan sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Translapsi on lapsi, jonka sukupuoli ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Translapsen kokemus sukupuolestaan on perustavanlaatuinen ja pysyvä. Transnuori-sanaa käytetään usein kuvaamaan nuoria, joiden sukupuoli-identiteetti voi olla esimerkiksi muunsukupuolinen, transsukupuolinen tai transvestiitti.
Tutustu Setan sateenkaarisanastoon.
Venla Suutari
Setan koulutusasiantuntija