Transihmisten tasa-arvoiset oikeudet muiden ihmisten kanssa eivät ole keneltäkään pois. Transihmisiin kohdistuvien ennakkoluulojen lietsominen taas levittää transvihaa. Minun on vaikea nähdä Annikka Mutasen kolumnia (HS 28.10.2021) muusta näkökulmasta, sillä jutussa nostetaan esille ilman lähdekritiikkiä BBC:ssä julkaistu juttu, jossa mukamas todistetaan, kuinka transnaiset painostaisivat lesboja seksiin. Mikäli toimittaja olisi tehnyt taustatyöt kunnolla, olisi selvinnyt, että BBC:n jutun pohjalla olevan ”tutkimuksen” olevan transvihamielisen liikkeen toteuttama, ja että sen objektiivisuus on monin paikoin kyseenalainen.
Näiden Suomeenkin rantautuneiden feminismin nimissä toimivien transvihaideologisten liikkeiden tavoite on vähentää transihmisten oikeuksia entisestään. Suhtaudun pelolla transvihan salonkikelpoistamiseen asettamalla naisten ja tyttöjen oikeudet transihmisten – pääsääntöisesti transnaisten – oikeuksia vastaan. Tässä maailmankuvassa transihmisten ei tulisi näkyä eikä varsinkaan perätä itselleen tasa-arvoisia oikeuksia. Transnaisia ei ajatella naisina, vaan heidät väärinsukupuolitetaan. Mutanenkin biologiaan vedoten antaa tekstissään ymmärtää, etteivät transnaiset ole naisia.
Maailmalla, esimerkiksi Britanniassa, ”transkriittisyydeksi” itseään kutsuva transviha on valitettavasti onnistunut vyöryttämään feministisiä toimijoita ja siten arkipäiväistämään transvihaa niin julkisessa keskustelussa kuin lainsäädännössäkin. Kolumnissa viitattu BBC:n julkaisema juttu on tästä hyvä osoitus. Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan vuonna 2020 The Times ja Sunday Times julkaisivat yli 300 artikkelia transihmisistä, ja kaikissa teemaa käsiteltiin negatiivisesti.
Vaikka tätä itsensä feminismiin samaistavaa transvihaideologiaa kutsutaan yleisesti terf -ideologiaksi (transihmiset poissulkevaksi radikaaliksi feminismiksi), Suomen feministipiireissä on alkanut yleistyä kirjainyhdistelmä fart (feminismiä hyväksikäyttävä taantumuksellinen transfoobikko). Onneksi Suomessa yleisesti koetaan, etteivät transviha ja feminismi sovi yhteen.
Mielestäni on aikamoinen rimanalitus valtakunnalliselta laatulehdeltä julkaista pääkirjoitustoimittajan suulla transvihaa salonkikelpoistamaan pyrkivä neutraaliutta teeskentelevä teksti juuri samana päivänä, kun eduskunnassa oli tarkoitus olla translainsäädännön muuttamiseen pyrkivän Oikeus olla -kansalaisaloitteen lähetekeskustelu.
Toivon, että feminismin nimissä levitettävälle transvihalle laitetaan stoppi, ja että feministisiksi tunnustautuvat liikkeet sanoutuvat irti feminismin nimissä toteutettavasta transvihasta, ja tuomitsevat sen ehdoitta ja jyrkästi. Näin olemme tekemässä maailmasta taas vähän parempaa ja tasa-arvoisempaa paikkaa kaikille.
Alia Dannenberg
Seta ry:n varapuheenjohtaja, transaktivisti