Uusi kouluvuosi on alkanut. Se merkitsee nuorille eri asioita. Jollekin se on pakollisen oppivelvollisuuden suorittamista, toiselle kauan odotettu tilaisuus tavata kavereita ja kolmannelle ehkä mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan tai stressintäyteinen kauhistus tulevista koeviikoista.
Jokaiselle sen tulisi kuitenkin olla mahdollisuus oppia uusia asioita elämää varten – yhdenvertaisesti ja yhdenmukaisesti. Sekä perusopetus- että lukiolain mukaan oppilailla ja opiskelijoilla on oikeus saada opetussuunnitelmien mukaista opetusta. Tällä halutaan taata se, että jokainen nuori saa yhdenvertaista ja laadukasta opetusta ja yhtä hyvät eväät tulevaisuutta varten. Valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteet eivät ole ohje tai suositus, vaan määräys, jolla koulutuksen järjestäjä velvoitetaan sisällyttämään koulukohtaiseen opetussuunnitelmaan opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Määräyksellä varmistetaan koulutuksellisten perusoikeuksien, tasa-arvon, laadun, opetuksellisen yhtenäisyyden ja oikeusturvan toteutuminen.
Perusopetukselle on oma ops:insa, kuten myös lukiolle. Molemmissa ops:eissa sateenkaarevat teemat on huomioitu, ei tosin spesifisti ainekohtaisesti, vaan laajemmassa mittakaavassa ja erilaisin sanankääntein. Perusopetuksen valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa kerrotaan, että perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä lisätä ”tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta”. Opetushallituksen tulkinnan mukaan tämä sisältää myös seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden. Lukion ops:issa todetaan Opetuksen yleiset tavoitteet -otsikon alla, että opetus lukiossa ”lujittaa opiskelijan identiteettiä ja ohjaa oman ainutlaatuisuuden ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ymmärtäminen luo edellytyksiä sukupuoli- ja tasa-arvotietoiselle opetukselle.”
Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteet siis lupaavat hyvää. Sateenkaarevat teemat otetaan tavoitteellisesti osaksi opetusta eri oppiaineissa sekä koulun toimintakulttuurissa laajemminkin. Mutta miten on käytännön laita? Kuinka hyvin ops:ien arvomaailma ja vaateet ovat jalkautuneet koulun arkeen? Opetussuunnitelmien perusteiden toteutuminen vaatii kaksi vahvaa tukipilaria: opettajat ja oppimateriaalin. Jos jompikumpi tai kumpikaan ei tee tehtäväänsä, jää nuorten oikeus tietoon pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Valitettavasti tämä on liian usein totuus koulumaailmassa. Kysyi asiaa sateenkaarinuorilta tai näihin vähemmistöihin kuulumattomilta nuorilta, ei heidän oikeutensa ops:in mukaiseen opetukseen toteudu.
Suurimmalla osalla opettajista on hyvää tahtoa ottaa sateenkaarevia teemoja osaksi opetusta. Asia nähdään relevanttina ja nykymaailmaa koskevana. Pelkkä tahto ei kuitenkaan riitä, jos aiheesta ei ole saanut koulutusta. Vain harvassa opettajankoulutusyksikössä on mahdollista saada opetusta siitä, miten edellä mainittuja ops:ien velvoitteisiin voisi vastata, saatikka että se olisi pakollista. Sateenkaarinuoret ovat jo nyt vahvasti koulumaailman arkea, eikä tulevaisuus ennusta paluuta kaappeihin, joten opettajankoulutus ilmenee tämä suhteen olevan pahasti ajasta jäljessä.
Oppimateriaali ei näytä yhtään sen tuoreemmalta. Viime vuosina sateenkaariperheistä on alkanut tulla oppikirjoissa salonkikelpoisia, mutta muutoin teema loistaa poissaolollaan muualla kuin terveystiedon kirjoissa. Terveystiedon kirjojen sisällöissä on tapahtunut hienoista edistystä ja ”transseksuaaleja” ei enää esitellä samassa faktalaatikossa pedofiilien kanssa. Toiseuttavat hetero-, sukupuoli- ja kehonormatiivisuudet elävät kuitenkin vahvasti teksteissä, kuvissa sekä rivien välissä ja moni kirja kärsii jopa asiavirheistä. Muiden oppiaineiden materiaali pääsääntöisesti vaikenee sateenkaariteemoista. Eräs kustantamon edustaja tunnusti, että jos sateenkaarevia teemoja lisätään oppikirjoihin, niitä ei Pohjanmaalla käytettäisi. Ja se olisi pois myyntituotoista. Näin siis joidenkin tahojen syrjivä ajatusmaailma päättää epäsuorasti ja käytännössä sensuroiden siitä, mitä koko Suomen nuoret voivat oppikirjoistaan lukea. Jokin tässä mättää ja pahasti.
Näyttää vahvasti siltä, että opetussuunnitelmien tukipilarit pettävät. Opettajille ei anneta mahdollisuutta kartuttaa tarpeellista osaamista, ja oppimateriaaleissa haiskahtavat viime vuosituhannen tuulet. Tarvittava yhteistyö opettajankoulutuksen, oppimateriaalin tuotannon ja opetussuunnitelmien välillä ei toimi. Käytännössä tämä vesittää ops:ien kirjaukset sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen huomioimisesta opetuksessa. Mitä tehdä?
Kokonaisjärjestelmän uusiminen on välttämätöntä. Opettajille ei voi tuottaa vaateita uudesta osaamisesta, jos sitä ei perus- eikä täydennyskoulutuksissa huomioida. Opettajankoulutusta on kehitettävä niin, että koulutuksiin on saatava pakollinen osuus sateenkaarevista teemoista mahdollisimman nopeasti. Täydennyskoulutusta sateenkaarevista teemoista tulee tarjota kaikille opettajille. Laadukkaan oppimateriaalin tulee tukea tätä tulevien opettajien ja kasvattajien opinnoissa saavutettua tietotaitoa. Oppimateriaali ei voi taipua markkinavoimille, jotka noukkivat opseista omista näkökulmistaan myyvimmät palat. Kaupallisuus ei voi ohittaa oikeutta yhdenvertaiseen ja opsin mukaiseen opetukseen.
Lukion ops toteaa hienosti, että ”lukio-opetus kehittää arvo-osaamista käsittelemällä julkilausuttujen arvojen ja todellisuuden välisiä jännitteitä.” Tässä olisi siihen yksi pohdintatehtävä valmiina. Vastauksien toivotaan olevan ratkaisukeskeisiä.
Marita Karvinen
Setan koulutussuunnittelija
Setan palvelut ja materiaalit kouluille
Opitaan yhdessä! -opas opettajille
Opas on suunnattu opettajille sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden käsittelyyn opsin mukaisesti. Opettajille suunnatuilla verkkosivuilla on myös muuta materiaalia opetuksen tueksi.
Koulutukset opettajille
Seta tarjoaa täydennyskoulutusta opettajille kaikilla koulutusasteilla. Koulutukset räätälöidään tilaajan toiveiden mukaisesti.
Setan kouluvierailut
Setan jäsenjärjestöjen vapaaehtoiset toteuttavat tietoiskuja oppilaille sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta, ihmisoikeuksista ja normeista.