4. Vanhustyön osaamistarpeet

4. Vanhustyön osaamistarpeet

Tietoartikkelin tulostettava pdf-versio

 

1 Sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu ja keho
2 Lääkehoito
3 Mielen hyvinvointi
4 Muistisairauteen liittyvät kysymykset
5 Lähi- ja perhesuhteet
6 Sosiaalinen esteettömyys

Tässä osiossa tarkastellaan vanhustyön osaamistarpeita sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun, mielen hyvinvoinnin, muistisairauden ja sosiaalisen toimintakyvyn sekä lähi- ja perhesuhteiden näkökulmasta. Erilaisten elämäntarinoiden ja pelkojen ymmärtäminen mahdollistaa entistä paremmin terveyteen, hyvinvointiin ja palveluntarpeisiin liittyvien tarpeiden tunnistamisen. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden huomioon ottaminen vanhustyön ammattilaisten koulutuksessa ja vanhustyön kentällä edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ikäihmisten joukossa.

1 Sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu ja keho

  • Sukuelinten ulkonäön vaihtelevuus
  • Sukupuolen korjaukseen liittyvän kirurgian/toimenpiteiden lopputulokset
  • Erot sukuelimien ja ihmisen ilmaiseman sukupuolen välillä
  • Sukupuolen ilmaisuun liittyvät kysymykset

Intersukupuolisen henkilön tai sukupuoltaan transidentiteetin vuoksi korjanneen henkilön keho voi olla erilainen kuin mitä hoitohenkilökunta olettaa henkilön ilmaiseman sukupuolen perusteella. Työntekijän, joka avustaa esimerkiksi pukeutumisessa tai peseytymisessä, on hyvä olla yleisellä tasolla tietoinen kehon ja sukuelinten ulkonäön vaihtelevuuden mahdollisuudesta tai siitä, että sukuelimet voivat olla erilaiset kuin ikäihmisen ilmaisema sukupuoli.

Kaikki transsukupuoliset ihmiset eivät koe tarvitsevansa kaikkia sukupuolen korjaamiseen tarjolla olevia hoitoja, kuten kirurgisia toimenpiteitä. Vanhemmalla iällä riskit suurten leikkausten suorittamiseen esimerkiksi kroonisen sairauden vuoksi voivat kasvaa. Ensimmäisiä sukupuolen korjaushoitoja läpikäyneiden leikkaustulokset voivat erota viime aikoina tehtyjen leikkausten lopputuloksista.

Voi olla, ettei vanhuspalvelujen parissa olevalla henkilöllä ole koskaan ollut mahdollisuutta korjata kehoaan vastaamaan koettua sukupuolta tai käsitellä omaa sukupuoliristiriitaansa. Tämän vuoksi on tärkeää, että ikäihmisellä on oikeus määritellä itse sukupuolensa, joka voi olla eri kuin mihin keho tai henkilötunnus viittaa. Lisäksi henkilöllä on oikeus tulla kutsutuksi sillä nimellä, jonka kokee omakseen, vaikka se ei olisi henkilön virallinen, henkilöpapereihin merkitty nimi. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta hänet on tärkeää kohdata juuri siinä sukupuolessa, jonka hän kokee omakseen.

Intersukupuolisten ihmisten hoitokäytäntöön on kuulunut, ettei heille ole lapsina kerrottu heidän sukuelimiinsä kohdistuneiden tutkimusten tai leikkausten todellista syytä. Tämä on voinut olla monelle intersukupuoliselle traumaattinen kokemus. Vanhemmille intersukupuolisille henkilöille ei välttämättä ole tehty lainkaan leikkauksia, joten sukuelimet voivat olla erilaiset kuin sukupuolen ilmaisun perusteella oletetaan.

Riskiryhmät tulee ottaa kattavasti huomioon erilaisissa seulonnoissa ja tutkimuksissa, kuten kohdunkaulan syövän tai rinta- ja eturauhassyövän seulonnoissa, juridisesta sukupuolesta riippumatta. Jos esimerkiksi transtaustaisella miehellä on syntymässä määritellyn sukupuolen mukaiset sukuelimet, kuten kohtu ja munasarjat, hän on voinut vältellä sukuelinten alueelle kohdistuvia tutkimuksia negatiivisten asenteiden ja epäasiallisten kohtelun pelossa. Seulontojen rajaaminen juridisen sukupuolen mukaan voi olla syrjivää ja aiheuttaa sen, että transtaustaisen tai intersukupuolisen henkilön syöpää ei havaita riittävän varhain. Terveydenhuollossa tulisi olla saatavilla transihmisille suunnattua tietoa terveydestä.

kuvituskuva_osaamistarpeet_meikkaus_yvv
Meikkaaminen on osa sukupuolen ilmaisua.

Ikäihmisen itsemäärittelyä tulee tukea myös sukupuolen ilmaisuun liittyvissä tarpeissa. Hänellä tulee olla mahdollisuus ilmaista sukupuoltaan haluamallaan tavalla. Palvelunkäyttäjänä voi olla ikäihminen, joka haluaa ajoittain ilmentää itsessään kokemaansa feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta pukeutumalla tai laittautumalla sekä muulla ilmaisulla. Itsemääräämisoikeuden edistämiseksi ja tukemiseksi sukupuolen ilmaisuun liittyvä tarve tulee kirjata palvelu- ja hoitosuunnitelmaan, ottaen kuitenkin huomioon palvelunkäyttäjän itsemääräämisoikeus myös yksityisyyden suojaan liittyvissä kysymyksissä.

2 Lääkehoito

Transsukupuolisten, muunsukupuolisten, transgendereiden sekä intersukupuolisten henkilöiden mahdollisen lääkehoidon jatkuvuuteen ja seurantaan liittyvät tarpeet tulee huomioida henkilön tullessa vanhuspalvelujen asiakkaaksi.

Tiedonkulku hormonihoidon jatkuvuudesta tulee varmistaa liikuttaessa palvelujen sisällä esimerkiksi kotisairaanhoidosta erikoissairaanhoidon tai ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Kaikkia transihmisten lääkityksen pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tiedetä ja uutta lisätutkimusta tarvitaan. Myös ikäihmisen hiv-lääkitykseen ja hivin hoitoon liittyvät kysymykset on hyvä ottaa huomioon vanhustyön kentällä ja päivittää tietoja säännöllisesti.

3 Mielen hyvinvointi

  • Identiteettiin liittyvien kysymyksien nouseminen pintaan vanhuudessa
  • Ulostulon haasteet
  • Vähemmistöstressin kokeminen ja tuen tarpeet

Suurten ikäluokkien ollessa nuoria, homoseksuaaliset teot olivat Suomen lain mukaan rangaistavia, ja homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena. Sukupuolen moninaisuudesta ei ollut juuri lainkaan tietoa saatavilla. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla, kuten esimerkiksi transsukupuolisilla henkilöillä, ei ollut samankaltaista mahdollisuutta sukupuolen korjaushoitoihin kuin nykyisin. Ihminen joutui usein elämään kulttuurisesti ja keholtaan siinä sukupuolessa, johon hänet oli syntymässä määritelty, vaikkei sukupuoli olisikaan vastannut omaa kokemusta.

Koska tietoa ei ollut juurikaan saatavilla ja yleiset asenteet sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta kohtaan olivat torjuvia, moni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluva jäi käsittelemään identiteettiään yksin. Tämä tarkoitti usealle kaapissa elämistä ja todellisen itsensä peittelemistä (ks. artikkeli 2). Moni myös sopeutui tilanteeseen ja eli onnellisena. Matka ”rikollisesta yhteiskuntakelpoiseksi” kansalaiseksi esimerkiksi rikoslain muuttumisen jälkeen on voinut olla monelle henkisesti vaikea prosessi.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat tarvita tukea sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisilta, jos esimerkiksi oman identiteetin kieltäminen, identiteettiin liittyvät kysymykset tai satuttavat kokemukset nousevat vanhuudessa pintaan. Ikäihminen voi haluta kertoa sukupuoliristiriidastaan tai identiteettiään koskevasta salaisuudesta työtekijälle ja saada vihdoin hyväksyntää tarinalleen. Joissakin suvuissa voi esimerkiksi ilmetä sukupuolen moninaisuutta geneettisistä syistä. Salaisuuden pitäminen monessa sukupolvessa on ollut tavallinen selviytymiskeino.

Oman identiteetin työstäminen ei ole ollut vaikeaa kaikille hlbtiq-senioreille, vaikkei asianmukaista tietoa ja tukea olekaan ollut saatavilla. Yhteiskunnan torjuvat asenteet sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta kohtaan ovat kuitenkin voineet vaikuttaa negatiivisesti identiteettiin, mikäli kielteiset näkemykset on omaksuttu osaksi minäkuvaa. Kaapista on voinut tulla turvallinen paikka monelle, kun stigma on ollut osa elämää vuosikymmenien ajan.

Henkilö voi missä iässä tahansa tulla niin sanotusti ulos kaapista eli kertoa omasta identiteetistään esimerkiksi kumppanilleen, perheelleen tai suvulleen. Jos pari- ja perhesuhteet katkeavat ulostulon jälkeen, se voi vaikuttaa sosiaaliseen turvaverkostoon vanhuudessa.

Ulos tuleminen ei ole kertaluotoinen asia, vaan se toistuu aina uusissa kohtaamisissa esimerkiksi arkielämässä tai palvelujen parissa. Hlbtiq-seniorin voi olla vaikea ottaa puheeksi esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa, koska tällöin kumppanin sukupuoli voisi tulla esille. Palvelujen piirissä tilanteet voivat olla entistä haastavampia, sillä sairauden kohdatessa tai toimintakyvyn heiketessä omat voimavarat voivat olla jo muutenkin koetuksella.

Trans-, homo- ja bifobisessa ilmapiirissä eläminen voi aiheuttaa vähemmistöstressiä, mikä tarkoittaa epäasiallisen ja syrjivän käytöksen kohtaamisen pelkoa. Yksilöt reagoivat vähemmistöstressiin eri tavoin. Se voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta, häpeää, syyllisyyden tunteita, pelkoa tai masennusta. Vanhuspalveluja käyttävä lesbo, homo tai bi voi tuntea erittäin ahdistavaksi tilanteen, jossa hän joutuu kuulemaan epäasiallista keskustelua liittyen vaikkapa perheoikeuksiin tai samaa sukupuolta oleviin pareihin. Tämä voi olla syy siihen, miksi henkilö haluaa jättää esimerkiksi päivätoiminnan väliin tai välttää palveluja kokonaan.

Vähemmistöstressin on todettu vaikuttavan myös yksinäisyyden kokemiseen. Vähemmistöstressin kokemiseen voi liittyä myös itseinhoa ja itsetuhoisuutta. Yksi keino vähemmistöstressin purkamiseen voi olla päihteiden käyttö. Päihteitä voidaan käyttää myös kehodysforiasta selviytymiseen. Kehodysforiassa ihminen kokee oman kehonsa ahdistavaksi. Esimerkiksi muunsukupuolinen voi kokea rintansa omaan kehoon kuulumattomiksi, mikä voi aiheuttaa masennusta ja pahaa oloa.

Ammattilaisen on hyvä tiedostaa, mihin asiakkaan voi ohjata tai mistä hän voisi itse saada lisätietoa. Internetin myötä esimerkiksi transihmisille on tullut aiempaa laajempi mahdollisuus hankkia tietoa ja vertaistukea. Setan jäsenjärjestöt ja Transtukipiste tarjoavat sosiaalista ja vertaistuellista ryhmätoimintaa. Yhteisöltä saatu henkinen sekä konkreettinen tuki koetaan tärkeäksi myös seksuaalivähemmistöjen joukossa.

Kun vanhustyön ammattilaisilla on tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta, syrjinnän vaikutuksista sekä vähemmistöstressin kokemisesta, heillä on mahdollisuus vastata herkemmin palvelunkäyttäjän tarpeisiin. Työpaikalla on hyvä olla tiedossa myös erilaisia keinoja puuttua syrjivään käyttäytymiseen. Kun ammattilainen sekä palvelu- ja hoitoympäristö tuovat näkyviin moninaisuuden osaamista, kynnys kertoa vaikeiltakin tuntuvista asioista voi madaltua (ks. artikkeli 5).

4 Muistisairauteen liittyvät kysymykset

Suomessa noin 100 000 ihmistä sairastaa jotakin muistisairautta. Lievempiasteisia muistihäiriöitä sairastavia on noin 40 000. Muistisairaus koskettaa yleensä keskimäärin noin kahta tai kolmea läheistä, jotka ovat läsnä muistisairauteen sairastuneen elämässä. (ks. Viramo 2013.)Yleisin muistisairaus on Alzheimerintauti (70 %). Muita eteneviä muistisairauksia ovat Lewyn-kappale tauti, Parkinsonin taudin muistisairaus, otsa-ohimolohkorappeumat sekä aivoverenkiertosairaudet. Muistisairauksien havaitseminen ja hoidon aloittaminen varhaisessa vaiheessa on erittäin oleellista. (ks. Tarnanen, Suhonen & Raivio 2010.)

Muistisairaan ihmisen hoidossa korostuvat vuorovaikutus sekä yhteistyö läheisten kanssa. Muistisairaan ihmisen elämänhistorian tunteminen ja tärkeiden tapahtumien tiedostaminen auttaa hoitotyön toteuttamisessa (ks. Räsänen 2012). Myös omaishoitajan jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä. Muistisairauden kohdatessa henkilön oma persoona voi tulla entistä enemmän esiin. Läheiset voivat ehkä nähdä jotain sellaista, jota ei ole ollut aikaisemmin mahdollista nähdä.

Transihmisten kohdalla muistisairaus voi aiheuttaa ahdistusta, pelkoa ja levottomuutta transtaustan paljastumisesta. Henkilökunnan ja muiden palvelunkäyttäjien reaktiot voivat huolestuttaa. Muistisairauden kohdalla ei asiaa voi enää salata. Esimerkiksi transsukupuolinen henkilö, jolla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta korjata kehoaan vastamaan koettua sukupuolta, voi muistella lapsuuttaan juuri koetun sukupuolen roolissa, esimerkiksi pienenä tyttönä.

Samaa sukupuolta olevat kumppanit ovat voineet salata suhteensa sukulaisilta tai muilta läheisiltä. Kumppanin muistisairaus voi herättää pelkoa suhteen paljastumisesta naapureille, hoitohenkilökunnalle tai muille palvelujen käyttäjille. Tämä voi johtaa siihen, että palvelujen piiriin joutumista vältellään mahdollisimman pitkään. Kielteisten asenteiden pelossa kumppani voi vastustaa parisuhteesta kertomista hoitohenkilökunnalle. Voi myös olla, että henkilö on salannut oman seksuaalisen suuntautumisensa eri sukupuolta olevalta entiseltä puolisoltaan ja lapsiltaan. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan muistisairaan asiakkaan kohdalla nämä asiat voivat tulla yllätyksenä lapsille tai muille sukulaisille.

Tulevaisuuteen voidaan myös varautua. Näin henkilö tai pariskunta voi varmistaa, että elämänarvoja ja toiveita kunnioitetaan myös silloin, kun päätöksiä ei enää itse kykene tekemään. Oikeudellisten varautumiskeinojen avulla voidaan helpottaa myös omien läheisten tehtävää, kun muistisairaan oma tahto ja toiveet on dokumentoitu. Vanhustyön asiakkaita ja heidän läheisiään voidaan kannustaa tekemään hoitotahto tai edunvalvontavaltuutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (ks. Nikumaa 2013.) Hoitotahdon tehnyt henkilö voi kantaa hoitotahtokorttia lompakossa. Kortti kertoo hoitotahdon olemassaolosta. Kopion voi lisäksi toimittaa vaikkapa omalle lääkärille. Itsemääräämisoikeudesta, hoitotahdosta ja edunvalvontavaltuutuksesta löytyy lisätietoa artikkelista 3.

Ohjeita hoitotahdon tekemiseen

5 Lähi- ja perhesuhteet

  • Mitä tarkoittaa perhe? Kuka tarjoaa omais- ja läheishoivaa?
  • Monenlaisten perhe- ja lähisuhteiden tunnistaminen ja tunnustaminen
  • Tuen tarpeet

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ikäihmiset ovat todennäköisemmin riippuvaisempia julkisen sektorin tuottamista vanhuspalveluista kuin valtaväestöön kuuluvat ikäihmiset. Harvoilla suuren ikäluokan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on omia lapsia, jotka voisivat huolehtia asioiden hoitamisesta ja arjen sujumisesta kotona. Yhdenvertainen vanhuus -projektin Visioi vanhuutesi -kyselyyn vastanneista noin 39 prosenttia oli itsekseen eläviä (ks. Jalava 2013).

On hyvä pohtia, miten sukupuoli- ja heteronormit vaikuttavat näkemyksiimme elämänkulusta, perheestä ja lähisuhteista. Mitä käsitämme sanalla perhe? Voiko ikäihminen itse määrittää keitä hänen perheeseensä kuuluu vai määritetäänkö se vain biologisen sukulaisuuden kautta? Ruotsissa tehdyissä elämänkertahaastatteluissa on tullut esille, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat 59–94-vuotiaat naiset lukivat perheekseen nykyisen kumppanin tai ex-kumppanin ja lähimmät ystävät (ks. Bromseth 2013).

Se, että henkilö merkitsee siviilisäädykseen naimaton tai leski, ei suoranaisesti kerro yksinäisyydestä tai sosiaalisen verkoston puuttumisesta. Hänen elämäänsä voi kuulua esimerkiksi isovanhemmuutta vaikkapa sateenkaariperheessä tai uusperheessä. Asumismuotona voi olla yhteisasuminen ja perheen voivat muodostaa ystävät, rakastettu, läheiset serkut tai kummilapset. Perheenomaisten lähisuhteiden merkitys on yksilöille erittäin suuri. Ne voivat täydentää tai korvata suhteita lapsuuden perheeseen. Tämän vuoksi palvelunkäyttäjän itsemäärittelyä lähi- ja perhesuhteista tiedusteltaessa tulisi tukea.

Huolta herättävä ajatus samaa sukupuolta olevien parien keskuudessa on, ettei heidän parisuhdettaan tunnusteta samalla tavoin kuin heterosuhteita. Parisuhteen rekisteröintikäytäntö on parantanut samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tilannetta: kumppanille kuuluu oikeus saada esimerkiksi vanhainkodissa hoidossa olevaa lähiomaista koskevaa tietoa. Parisuhteen rekisteröinti vaatii kuitenkin tietynlaista ulostuloa, mikä voi monelle ikäihmiselle olla haasteellista negatiivisten asenteiden ja ennakkoluulojen pelossa.

Ammattilainen voi kannustaa kotihoidon piirissä olevaa asiakastaan tekemään hoitotahdon, johon hän kirjoittaa muun muassa kenelle tietoa hoidosta saa antaa ja kenelle ei. Näin voidaan esimerkiksi varmistaa, että toisella paikkakunnalla asuvalla kumppanilla on mahdollisuus saada tietoa tilanteen muuttuessa. Ammattilainen voi myös kertoa edunvalvontavaltuutuksesta, jossa henkilöt voivat määritellä sen, kuka saa tehdä taloudellisiin asioihin liittyviä päätöksiä.

Sukupuolen korjausprosessiin lähteminen voi joillakin henkilöillä tulla ajankohtaiseksi vasta sen jälkeen, kun työelämä jää taakse. Eläkkeelle jäämisen jälkeen ei tarvitse enää selitellä asioita koko työyhteisölle. Pari- ja perhesuhteiden tukeminen on erittäin tärkeää, lähtipä henkilö sukupuolen korjausprosessiin missä vaiheessa elämää tahansa. Jos pari- tai perhesuhteet katkeavat ulostulon seuraksena, voi se vaikuttaa monen henkilön sosiaaliseen verkostoon negatiivisesti ja kaventaa näin vanhuudenturvaa.

6 Sosiaalinen esteettömyys

  • Hoito- ja palveluympäristö
  • Toimintakulttuuri

Sosiaalinen esteettömyys tarkoittaa ilmapiiriä ja toimintaympäristöä, jossa jokainen voi olla oma itsensä, ilman pelkoa syrjinnästä. Sosiaalinen esteettömyys mahdollistuu, kun irrottaudutaan hetero-olettamuksesta sekä olettamuksesta kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta: asiakkaana oleva ikäihminen ei välttämättä ole hetero eikä hän välttämättä koe sukupuoltaan normatiivisten oletusten mukaisesti yksiselitteisesti miehenä tai naisena. Ikäihmisten joukko on varsin moninainen.

Sukupuoli- ja heteronormien varaan rakennetut palvelut jättävät osan vanhustyön asiakkaista huomiotta, jolloin he ovat fyysisesti olemassa, mutta heille ei ole tilaa sosiaalisessa todellisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät hlbtiq-asiakkaat välttämättä löydä itseään esimerkiksi palveluissa käytössä olevista lomakkeista. Sukupuoli tulee valita vaihtoehtojen mies/nainen välillä eikä siviilisäädyksi ole mahdollisuutta valita rekisteröity parisuhde.

Hlbtiq-asiakasta voi mietityttää palvelujen piiriin tulemisessa se, miten muut palvelukäyttäjät tai heidän omaisensa suhtautuvat heihin. Pelot voivat nousta elämän aikana kohdatuista syrjivistä asenteista, ennakkoluuloista, sanallisista hyökkäyksistä tai ymmärtämättömyydestä.

Vanhuspalvelujen pariin tuleva hlbtiq-asiakas voi miettiä, tietääkö henkilökunta esimerkiksi transvestiitin sukupuolen ilmaisuun liittyvistä tarpeista tai transtaustaisten hormonihoidosta. Se, että hlbtiq-asiakas joutuu palvelujen piiriin tultaessa kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen omasta identiteetistä, tarpeista, hoidosta ja seurannasta, voidaan kokea raskaaksi.

Yhteenveto

Sosiaalialan ja vanhustyön ammattilaisen osaamisperustaan kuuluvat perustiedot seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä ja sukupuolen ilmaisusta, moninaisista lähi- ja perhesuhteista sekä vähemmistöstressin ja koetun syrjinnän vaikutuksista terveyteen ja toimintakykyyn.

Osaamisperustaan kuuluvat tieto hormonihoidon tai muun lääkityksen vaikutuksista vanhuudessa ja uuteen tutkimustietoon perehtyminen.


 

Lähteet

Age UK. 2011. Factsheet. Transgender issues in later life. Saatavilla pdf-muodossa verkossa.

Bailey , L. 2012. Trans Ageing. Thoughts on a Life Course Approach in Order to Better Understand Trans Lives. Teoksessa Ward, R., Rivers, I. & Sutherland, M. (toim.), Lesbian, Gay, Bisexual and Transgender aging. Biographical Aprroaches for Inclusive Care and Support. London: Jessica Kingsley Publishers. 51–66.

Bromseth, J. 2013. “Som en riktig familj”. Äldre lesbiska och bisexuella kvinnors berättelser om familj och nära realtioner. Teoksessa Bromseth. J. & Siverskog, A. (toim.), LHBTQ-personer och åldrande: nordiska perspektiv. Lund: Studentlitteratur AB. 47–73.

Huuska, M. 2012 (toim.). Sukupuolen moninaisuus -opas. Seta ry. Transtukipiste.

Irni, S. 2013. Sukupuolivähemmistöt. Teoksessa Irni, S. & Wickman, J. (toim.), Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. Helsinki: Seta. Seta-julkaisuja 20. 3. korjattu painos. 9–37.

Jalava, J. 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

Karvinen, M. 2013. Sateenkaariasiakas päihdepalveluissa. Tiimi. Päihdetyön erikoislehti (4). A-klinikkasäätiö. 12–15.

Nikumaa, H. 2013. Pääseekö muistisairas ihminen oikeuksiinsa? Edunvalvonnan haasteet ja kehittämisen tarpeet. Muistisairaiden ihmisten hoidon ammattilehti Memo (3). 12–14. Saatavilla pdf-muodossa verkossa.

Räsänen, H. 2012. Eettinen lähijohtaminen muistisairaan ihmisen parhaaksi. Muistisairaiden ihmisten hoidon ammattilehti Memo (3). 6–8.

Tarnanen, K., Suhonen, J.  & Raivio, M. 2010. Muistisairaudet. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Terveyskirjasto. http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=khp00094. Haettu 19.8.2014.

Valtonen, S. 2012. Yhdenvertainen vanhuus -projekti. Raportti vanhustyöntekijöille suunnatun kyselyn tuloksista. Saatavilla pdf-muodossa verkossa.

Viramo, P. 2013. Muistisairauksien tutkimus etenee – hyötyykö potilas? Muistisairaiden ihmisten hoidon ammattilehti Memo (3). 7–9.

Wickman, J. 2013. Seksuaalivähemmistöt. Teoksessa Irni, S. & Wickman, J. (toim.), Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. Helsinki: Seta. Seta-julkaisuja 20. 3. korjattu painos. 38–72.

 

Seta / Yhdenvertainen vanhuus -projekti | Pasilanraitio 5 | 00240 Helsinki