Transtukipisteelle tunnustusta: Vuoden Kristiina -arvonimi

Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaine antoi Vuoden Kristiina 2011 -palkinnon Setassa toimivalle Transtukipisteelle oppiaineen 20-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä perjantaina 13.5.2011.

Palkinnon perusteluissa kiitetään Transtukipistettä tärkeästä työstä transihmisten ja heidän läheistensä tukemiseksi sekä näkyvästä roolista sukupuolen monimuotoisuuden sinnikkäänä esiintuojana, asiantuntijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Transtukipiste on esimerkillisellä tavalla tehnyt tunnetuksi sukupuolentutkimusta, ja sen työssä yliopistollisen sukupuolentutkimuksen saavutukset ovat löytäneet tiensä käytännön vaikutuksiksi ihmisten elämään.

Vuoden Kristiina -palkinto kantaa sukupuolentutkimuksen oppiaineen edeltäjän Kristiina-instituutin nimeä, ja se myönnetään vuosittain sukupuolentutkimuksen tunnetuksi tekemisestä ja sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tehdystä työstä. Palkinto on myönnetty vuodesta 2001 lähtien.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design