Transihmiset piilossa vai näkyvillä

Transihmiset piilossa vai näkyvillä

Itsekin transsukupuolisuustaustan omaavana olen miettinyt, kuinka yleistä on että transsukupuoliset haluavat sulautua muuhun väestöön.

Yleensä tavoitteena on päästä hoitotoimenpiteillä sen todellisen koetun sukupuolen ulkoiseen olemukseen ja sen jälkeen elää elämäänsä muiden joukossa niin ettei muut kiinnitä huomiota. Ehkäpä alkuvaiheessa joillakin voi olla eräänlainen julistamisen tarve (kuten minullakin) ja asiasta haluaa kertoa muillekin. Tässä vaiheessa transihminen on herkimmillään median houkutuksille esiintyä julkisesti lehtijutuissa tai televisiossa. Harva kuitenkaan suostuu näihin houkutuksiin – halutaan vain elää sitä omaa elämäänsä.

Kuitenkin julkisuudesta on jotain hyötyäkin, kuten olemme havainneet Imatran kirkkoherra Aallon tapauksessa. Kun suuri yleisö tutustuu, vaikka vain median kautta transihmisiin, asia tulee tutuksi. Seuraukset ovat osittain myönteisiä, osittain negatiivisia, todennäköisesti valtaosa neutraalia. Usein media ratsastaa tilanteen erikoisuudella ja hakee näin suurempaa levikkiä tai katsojalukujen nousua. Joskus kuitenkin artikkeli voi olla asiallinen ja informatiivinen. Suomen paikallis- ja aluetoimittajien Suopan uutiskisan voitti Itä-Savon ja Länsi-Savon yhteisessä Sunnuntai -liitteessä 13.1.2008 julkaistu toimittaja Auli Terävän juttu-kokonaisuus ”Ilta naisena”. Se kertoo erilaisen ihmisen tavallisuudesta poikkeavasta illasta kaupungilla. Oheisesta linkistä voi lukea uutisen tästä palkinnosta ja jutusta löytyy linkki edelleen kyseiseen juttuun.

Tällaiset asiapitoiset jutut tuovat transilmiötä myönteisessä mielessä esiin. Seksuaalivähemmistöt on jo pitkään tuotu esiin mediassa ja päästy asialliseen ja myönteiseen julkistamiseen, vaikkakin joissakin tapauksissa vanhoja stereotypioita vielä viljellään. Olisikohan seuraavana vuoro sukupuolivähemmistöillä?
Viranomaistaholla sukupuolivähemmistöt on huomioita jo kohtuullisen hyvin ja mm. tasa-arvovaltuutettu jatkaa linjaansa sukupuolivähemmistöjen asioiden ajamisessa.

Johanna Pihlajamäki

Setan blogia päivittävät Setan työntekijät ja luottamushenkilöt. Sisällöllinen vastuu on heillä itsellään, eikä blogi välttämättä vastaa aina täysin Setan kantaa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design