Toimenpide ehdotukset naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelmaan sosiaali- ja terveysministeriölle

Hallituksen ohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi 29.1.2010

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn, uhrien tukemiseen ja rangaistusjärjestelmien kehittämiseen tähtäävien toimien sisällyttäminen ohjelmaan – Seta ry:n ehdotukset

Yleisperustelut

Seta kiittää mahdollisuudesta antaa näkemyksensä naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman valmisteluun ja kiittää hallitusta ryhtymisestä valmistelemaan ohjelmaa.

Ohjelma on parhaimmillaan merkittävä väline kaikkiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja sen uhan vähentämiseksi. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että ohjelman toteuttamiseen osoitetaan asianmukaiset resurssit eri hallinnonaloilla kaikkien eri osa-alueiden, eli ennaltaehkäisyn, uhrien tukemisen ja rangaistusjärjestelmän osalta.

Seta kiittää ohjelman valmistelua siitä, että erityisen haavoittuvat ryhmät on otettu valmistelussa yhdeksi ohjelman neljästä teemasta. Jotta ohjelma edistäisi kaikkiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä, siinä tulee tunnistaa ja määritellä erityisen haavoittuvat naisryhmät kattavasti. Väkivallan tarkastelussa ja sen ehkäisemisessä on tärkeää ottaa huomioon naisten keskinäiset erot, kuten sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen sekä perhe- ja parisuhdemuotojen moninaisuus. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset ovat kaksi väkivallalle ja sen uhalle erityisen altista ryhmää. Heihin kohdistuvassa väkivallassa ja sen vähentämisessä on useita erityispiirteitä ja erityisiä haasteita niin ennaltaehkäisyn, uhrien tukemisen kuin väkivaltaan puuttumisen osalta.

On tärkeää, että ohjelmaan sisällytetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä nimenomaisia toimia. Monet heihin kohdistuvan väkivallan piirteet ja niihin puuttumisen edellytykset ovat erityisiä ja niihin puuttuminen vaatii siksi erityisosaamista ja nimenomaista huomiota. Sen lisäksi on keskeistä, että ohjelma laaditaan kaikkien teemojen osalta niin, että naisten keskinäinen moninaisuus ja haavoittuvat ryhmät otetaan huomioon läpäisyperiaatteella koko ohjelmassa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva väkivalta on luonteeltaan sukupuolittunutta. Lesbo-, bi- ja transfobisen väkivallan taustalla on tyypillisesti tiukkaan kaksijakoiseen sukupuoliajatteluun perustuvia normeja, joiden ”rikkomisesta” väkivallan tekijä haluaa rangaista uhriaan eli henkilöä, joka ei noudata perinteistä sukupuolijakoa tai sukupuolen ilmaisua. Siksi lesboihin ja biseksuaalisiin naisiin sekä transnaisiin ja intersukupuolisiin henkilöihin kohdistuva väkivalta kuuluu ohjelman alueeseen.

Sukupuolivähemmistöt ja pitkälti myös seksuaalivähemmistöt kokevat Suomessa(kin) sukupuoliperustaista väkivaltaa, jossa kohteena on erilainen sukupuoli. Kohteena on epätyypillinen sukupuoli ja väkivalta kohdistuu henkilön identiteettikokemukseen, persoonaan, luonteeseen, ulkonäköön ja olemukseen sekä kehonkieleen, tyyliin ja itseilmaisun tapoihin, jotka eivät vastaa sukupuolinormeja. Väkivalta voi olla sekä fyysistä, henkistä että rakenteellista. Väkivaltaa erilaisen sukupuolen takia kohtaavat sekä lapset että aikuiset. Yksilö ei tyypillisesti voi muuttaa piirteitä, jotka ovat kiusaamisen, syrjinnän tai väkivallan kohteena.

Tyypillistä sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjen kohtaamassa väkivallassa on, että sitä tunnistetaan huonosti. Huono tunnistaminen liittyy osin siihen, että nämä vähemmistöt ovat olleet yhteiskunnallisena vähemmistönä näkymättömiä. Itsesyrjintä ja syrjinnän pelko ovat estäneet ihmisiä tuomasta esiin kohtaamaansa väkivaltaa tai kertomasta väkivallan motiiveista. Kuitenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset ovat erityisen alttiita väkivallalle – myös moniperusteisen syrjinnän vaaran vuoksi.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuu väkivaltaa ja sen uhkaa hyvin monissa eri muodoissa, kuten lähisuhdeväkivaltaa, kunniaväkivaltaa, viharikoksia, seksuaalista väkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa ja yhteiskunnan ja kulttuurin sukupuolinormeihin perustuvaa rakenteellista/institutionaalista väkivaltaa. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden perheenjäsenet ja läheiset saattavat joutua väkivallan tai sen uhan kohteeksi kyseisten perusteiden nojalla.

Väkivallan eri muotojen tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja riittävän voimakas puuttuminen niihin edellyttävät viranomaisilta hyvin monenlaisia toimia. Väkivallan vähentämiseksi tarvitaan muun muassa lainsäädäntöä, tutkimusta, eri viranomaisten ja ammattihenkilöstön kouluttamista sekä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta käsittelevää ihmisoikeus- ja tasa-arvokasvatusta.

Nykytilanteessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten kohtaama väkivalta ja sen uhka jäävät niin tasa-arvopolitiikassa kuin muussa viranomaistoiminnassa usein näkymättömiin. Ohjelmalla on tästä syystä erittäin suuri merkitys tähän monella tavoin marginalisoituun ja haavoittuvaan naisryhmään kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen ja torjumisen edistämisessä Suomessa.

Hallitus nosti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet Suomen ihmisoikeuspolitiikan yhdeksi painopisteeksi 24.9.2009 antamassaan ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa. Seta korostaa, että ihmisoikeusselonteon ja siinä määriteltyjen painopisteiden on ohjattava Suomen poliittisia linjauksia sekä toimenpiteiden suunnittelua ja toimeenpanoa kaikilla hallinnon osa-alueilla. Jotta selonteon linjauksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ihmisoikeustilanteen parantamiseksi voidaan edistää aktiivisesti myös liittyen väkivallan vähentämiseen, valtionhallinnossa on osoitettava riittävät resurssit seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta koskevan asiantuntemuksen ylläpitämiseen ja tarvittaviin toimenpiteisiin.

Sukupuolen käsite; naisiin kohdistuvan väkivallan ohjelmasta sukupuolistuneen väkivallan vähentämisohjelmaksi?

Seta ehdottaa, että ohjelman nimessä ja siinä käytetyissä käsitteissä otettaisiin huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan käsitettä kohtaan esitetty sukupuolen tutkimuksen kritiikki liittyen mm. käsitteeseen usein sisältyvään heteroseksuaalisuus-oletukseen ja nostettaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteen rinnalle sukupuolitietoisen väkivaltatutkimuksen vakiintumassa oleva käsite ’sukupuolistunut väkivalta’. Tämä käsite kuvaisi tarkoituksenmukaisemmin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluviin henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa.

Käsitteen ’sukupuolistunut väkivalta’ käyttö tekee näkyväksi sen, että väkivallan taustalla voivat olla samat mekanismit riippumatta väkivallan kohteen tai tekijän sukupuolesta silloin, kun väkivallan motiivina on tekijän hyväksyttynä pitämien sukupuolikäsitysten rikkominen ja siitä ”rankaiseminen”. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat miehet joutuvat väkivallan tai sen uhan kohteiksi tyypillisesti samantyyppisistä syistä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset, ja näihin miehiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi, siihen puuttumiseksi ja uhrien tukemiseksi tarvittavat toimet ovat hyvin samanlaisia kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla. Lisäksi osa transihmisistä ja intersukupuolisista henkilöistä ei halua määritellä itseään tiettyyn sukupuoleen kuuluvaksi, mutta heihin kohdistuu väkivaltaa samoin perustein ja mekanismein kuin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin. Tässä mielessä käsite ’naisiin kohdistuva väkivalta’ ei kata sukupuolistuneen väkivallan koko kenttää tarkoituksenmukaisesti.

Seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun määrittely

Ihmisen seksuaalinen suuntautuminen voi kohdistua eri, samaan tai molempiin sukupuoliin. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat esimerkiksi homo- ja biseksuaaliset miehet ja naiset. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä arvioidaan olevan Suomessa 5–15 % väestöstä, eli ryhmään kuuluu useita satoja tuhansia henkilöitä.

Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan henkilön sukupuolta ja sukupuolen kokemista. Sukupuolen kokemiseen liittyy keskeisesti sukupuolen ilmaisu. Sukupuolivähemmistöillä tarkoitetaan ihmisiä, joiden biologisen, sosiaalisen ja psyykkisen sukupuolen ulottuvuudet ovat ristiriidassa keskenään, esimerkiksi: transsukupuoliset (eli ihmiset, jotka eivät koe kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon heidät on syntymän yhteydessä määritelty ja lapsena kasvatettu ja jotka tarvitsevat sukupuolen korjaushoitoja), transvestiitit (henkilöt, joilla on voimakas tarve eläytyä vastakkaiseen sukupuoleen ja ilmaista sitä esimerkiksi pukeutumisen avulla), transgender-ihmiset (ihmiset, jotka elävät pysyvästi mieheyden ja naiseuden välillä eivätkä välttämättä tarvitse tai halua ruumiillisia sukupuoliominaisuuksia muuttavaa sukupuolenkorjaushoitoa) ja intersukupuoliset (yleisnimi tiloille, joissa yksilön fyysiset, sukupuolta määrittävät tekijät eivät ole yksiselitteisesti miehen tai naisen). Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on arvioitu Suomessa olevan yli 100 000. Yleisintä on lapsuusajan sukupuoliepätyypillisyys sekä aikuisikäisillä miesten transvestisuus.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet

Englantilaisessa uhrien kokemuksia kartoittaneessa selvityksessä on todettu, että lesbo-, bi- ja transnaisten kokemaa väkivaltaa luonnehtivat tyypillisesti esimerkiksi seuraavat piirteet:

Väkivallantekijöitä on kaksi tai useampia

Tekijät ovat miespuolisia

Tekijät ovat nuoria

Loukkaava ja halventava puhe muodostaa hyvin usein osan teosta

Sama henkilö kokee väkivaltaa toistuvasti

Väkivallan tekijä tulee uhrin lähipiiristä, kuten perheestä

Väkivallan välitön motiivi on uhrin sukupuolen ilmaisussa eli siinä, että hänen ulkonäkönsä ei vastaa tekijän hyväksyttävänä pitämää naissukupuolen ilmaisua

Erityisesti nuoreen lesbo- tai binaiseen kohdistuessaan teon tarkoituksena on kontrolloida, rangaista ja ”käännyttää” seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen

Väkivallan uhriksi joutumisella oli uhrin kokemuksen mukaan pitkäaikainen vaikutus hänen turvallisuudentunteeseensa ja hyvinvointiinsa

Transtukipisteen asiakastyössään saamien kokemusten mukaan transihmisten kohtaama väkivalta on myös Suomessa hyvin usein jonkun läheisen, kuten oman vanhemman, tekemää.

Erityispiirteenä on syytä huomioida myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien korkea ilmoituskynnys kokemastaan väkivallasta ja epäluottamus viranomaisia kohtaan.

Moninkertainen alttius väkivallalle

Ohjelmassa on nostettu haavoittuvat ryhmät erityiseksi huomion kohteeksi. On huomattava, että eri haavoittuvat ryhmät ovat keskenään myös limittäisiä ja päällekkäisiä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia naisia on niin ikääntyvien, vammaisten, maahanmuuttajien kuin uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien joukossa. Moninkertainen vähemmistöasema voi lisätä alttiutta väkivallalle eri tavoin ja asettaa erityishaasteita väkivaltaan puuttumiselle ja sen ennaltaehkäisylle. On tärkeää, että ohjelmaan otettavat, eri haavoittuvia ryhmiä koskevat toimenpiteet suunnitellaan intersektionaalisuus, eli ihmisen eri ominaisuuksien samanaikainen läsnäolo ja yhteisvaikutukset, huomioon ottaen.

Esimerkiksi mahdolliset maahanmuuttajille tai etnisille tai uskonnollisille vähemmistöryhmille suunnatut tiedotusmateriaalit on suunniteltava sisällöllisesti niin, että niissä käsitellään myös seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta.

Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen voi olla väkivallalle altistava tekijä uskonnollisten vähemmistöryhmien sisällä. Tiettyihin uskonnollisiin viiteryhmiin sitoutuneet vanhemmat esimerkiksi ohjaavat teini-ikäisiä, alaikäisiä lapsiaan homoseksuaalisuuden muutosterapian, nk. eheytystoiminnan piiriin. Alaikäisellä lapsella on vanhempiinsa riippuvuussuhde, ja hänelle on hyvin vaikeaa, toisinaan jopa mahdotonta vastustaa painostusta tässä asiassa. Muutosterapioihin on kohdistunut runsaasti kritiikkiä psykiatrian piirissä kansainvälisesti. Muutosterapiat mm. ottavat lähtökohdakseen homo- ja biseksuaalisuuden määrittelemisen häiriöksi tai sairaudeksi, mikä on vastoin nykylääketieteen näkemystä asiasta ja vastoin mm. kansainvälistä tautiluokitusta. Muutosterapiassa suuri riski liittyy sen huonoon vasteeseen ja siihen kytkeytyvään suisidaalisuuteen potilaan kokiessa epäonnistuneensa suuntautumisensa muuttamisesssa muutosterapiasta huolimatta. Suomessa muutosterapiaa harjoitetaan pääasiassa uskonnollistaustaisissa yhteisöissä, kristillisiin liikkeisiin liittyen. Tietylle ryhmälle alaikäisiä nuoria juuri huoltajien maailmankatsomus muodostaa kohonneen riskin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten erityistarpeet väkivallan uhreina; puutteet väkivallan kohteeksi joutuneiden palveluissa

Eräänlaisessa ihannetilanteessa väkivallan kohteeksi joutuva saisi tukea ja apua hyvin monenlaisissa palveluissa: väkivalta tunnistettaisiin ja siihen osattaisiin puuttua terveyspalveluissa, kuten neuvolassa tai terveyskeskuksessa, tai koulussa, tai sosiaalipalveluissa. Henkilö tietäisi, mistä hän voi hakea tukea, ja erityisissä uhrien tukipalveluissa osattaisiin kohdata hänet asiantuntevasti. Poliisin ja oikeusjärjestelmän kanssa asioidessaan henkilö saisi asiallista kohtelua ja häntä kannustettaisiin tuomaan esiin kokemansa väkivalta esimerkiksi viharikosperusteineen ja vaatimaan itselleen oikeutta.

Todellisuudessa väkivalta jää usein tunnistamatta tai siihen ei osata puuttua. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla puuttumista voi vaikeuttaa työntekijöiden hämmennys vaikkapa asiakkaan sukupuolen ilmaisusta tai perhetilanteesta. Työntekijällä ei ehkä ole sanoja puhua asiasta, tai hänen omat asenteensa estävät häntä toimimasta aktiivisesti ja ammattieettisesti tilanteessa. Pääsääntöisesti palveluissa ja niitä hoitavien henkilöiden koulutuksessa ei huomioida mitenkään seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen moninaisuutta erityisinä osaamisalueina.

Väkivaltaa kohdanneille suunnatut palvelut ovat pääsääntöisesti kuntien vastuulla. Tällä hetkellä kunnalliset terveys- ja sosiaalipalvelut eivät kykene antamaan väkivaltaa kokeneille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville naisille tarkoituksenmukaisia palveluja, koska terveys- ja sosiaalialan henkilöstöllä ei ole riittävää ammattitaitoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden kohtaamiseen ylipäätään eikä heihin kohdistuvan väkivallan tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Myöskään kolmannen sektorin tarjoamat väkivallan tai muiden rikosten uhrien tukipalvelut eivät huomioi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien erityistarpeita, eikä palveluja markkinoida kohdennetusti näille ryhmille, mikä olisi tärkeää palveluihin hakeutumiskynnyksen madaltamiseksi.

Palvelujen saatavuudessa ja henkilöstön ammattitaidossa on myös valtavia alueellisia eroja, mikä asettaa suurien taajamien ulkopuolella asuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset selkeästi eriarvoiseen asemaan asuinpaikastaan riippuen.

Kunnat eivät nykyisessä rahoitusmallissa pysty vastaamaan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden riittävästä asiantuntemuksesta väkivaltapalveluissa. Valtion on osoitettava kuntien palveluihin sukupuolittuneen väkivallan ennaltaehkäisyyn korvamerkittyä rahoitusta ja asetettava yhdeksi rahoituksen ehdoksi erityisen haavoittuvien ryhmien erityistarpeiden huomioon ottamisen, jotta väkivaltaa kokeneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien pääsy tukipalveluihin voitaisiin jatkossa turvata koko maassa.

Toimenpide-ehdotukset:

Luodaan valtakunnalliset laatukriteerit seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden huomioon ottamiseksi kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa

Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön täydennyskoulutukset

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat viharikokset

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on suuri alttius joutua viharikoksen kohteeksi. Viharikos perustuu silloin sukupuoliepätyypillisyyden herättämään pelkoon ja vihaan tai homo- tai transfobiaan.

Eräs ongelma on, että ilmoittamiskynnys on tällä hetkellä suuri. Etenkään sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöeivät välttämättä usko, että poliisi ottaisi heidän vakavasti tai että yhteiskunta olisi heidän puolellaan. Epäillään, että poliisin edustajilla voi olla ennakkoluuloja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja että tämä estäisi asiallisen tutkinnan ja suojelun saamisen. Lisäksi monet salaavat identiteettinsä syrjinnän pelosta ja pelkäävät, että asiasta ilmoittaminen johtaisi tutkintaan, jossa heidän olisi pakko kertoa itsestään sosiaalisille verkostoilleen avoimemmin kuin minkä he kokevat turvalliseksi.

Poliisi ei ole tähän asti tilastoinut seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin / sukupuolen ilmaisuun perustuvia viharikosepäilyjä. Syrjinnän laajuutta ei voi päätellä nykyisin saatavilla olevan tiedon pohjalta, koska syrjintää kokevien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kynnys ottaa yhteyttä viranomaisiin on korkea, ja viranomaisilta (etenkin poliisi, mutta myös työsuojelupiirit ym.) puuttuu halua ja asiantuntemusta puuttua tapauksiin ja kirjata seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu syrjinnän, häirinnän tai rikoksen perusteeksi. On erittäin tärkeää kehittää poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa niin, että seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun kohdistuvat viharikokset tulevat asianmukaisesti kirjatuiksi ja käsitellyiksi rikosilmoitusmenettelyssä sekä esitutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä. Seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun kohdistuvien viharikosten kattavan dokumentoinnin mahdollistamiseksi on raportoinnin lisäksi toteutettava toimenpiteitä, joilla madalletaan lesbo-, homo-, bi- tai transfobisen rikoksen uhriksi joutuvien henkilöiden ilmoituskynnystä.

Lesbo- ja transfobiseen väkivaltaan puuttumisen yksi keino on kehittää viharikollisuuteen liittyvää lainsäädäntöä. Niin internetissä kuin muuten yhteiskunnassa tapahtuva viharikollisuus, kuten väkivalta ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan, on määriteltävä niin, että seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin kohdistuvat rikokset kuuluvat määritelmän piiriin.

Viharikos voi olla luonteeltaan henkistä väkivaltaa. Eräs toistuva seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva henkisen väkivallan muoto myös Suomessa on hengellisen median harjoittama vihapuhe. Suomessa tähän väkivallan muotoon ei nykyisellään juurikaan puututa, vaikka se voi olla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden kokemana hyvin ahdistavaa erityisesti silloin, jos henkilö itse on uskovainen. Vihapuhetta erityisesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan esiintyy tällä hetkellä yleisesti esimerkiksi kristillisessä Radio Deissä ja kristillisellä TV7:lla.

Toimenpide-ehdotukset:

Viranomaiset toteuttavat kansalaistiedotusta viharikoksista tavoitteena madaltaa ilmoittamiskynnystä: Poliisi tekee esitteen ja nettisivuston, jossa kerrotaan, mitä viharikokset ovat ja mihin ihmisryhmiin ne voivat kohdistua ja miten tulee toimia, jos itse tai läheinen on joutunut viharikoksen kohteeksi. Kuvataan, millainen tutkintaprosessi ilmoittamisesta seuraisi ja miten voi suojella yksityisyyttään tai turvallisuuttaan sellaisen prosessin aikana. Rohkaistaan uhreja ilmoittamaan viharikokset.

Poliisien kouluttaminen viharikoksista sekä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.

Viharikoksen määritelmän ottaminen lainsäädäntöön ja sen määritteleminen niin, että seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun kohdistuva vihamotiivi sisältyy siihen.

Lähisuhde- ja kunniaväkivalta

Lähisuhdeväkivaltakysymykset koskettavat myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä lapsia ja nuoria, jotka voivat joutua lapsuudenkodissaan vanhempien taholta pahoinpidellyiksi tai uhkailluiksi seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolen kokemisensa vuoksi. Nykyisissä tukijärjestelmissä heitä ei ole huomioitu. Joidenkin tutkimusten mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on kohonnut riski fyysiseen ja psyykkiseen lähisuhdeväkivaltaan.

Henkinen väkivalta on tarkoituksellista, pitkäkestoista ja toistuvaa satuttamista, jossa kohde tuntee itsensä puolustuskyvyttömäksi. Henkisen väkivallan muotoja ovat syyttäminen, syyllistäminen, tuen ja arvonannon puuttuminen keskinäisessä suhteessa; nimittely, alentavien, häpäisevien ja loukkaavien termien käyttäminen; loukkaavien vitsien kertominen kohteesta; älyyn kohdistuva vähättely, alentuva puhetyyli; julma voimakas kritisoiminen julkisesti tai yksityisesti; väheksyntä muiden edessä; painostus muuttamaan omaa elämää, mielipiteitä ja uskomuksia.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden läheistensä taholta kokema väkivalta on yhä vaiettu aihe sekä omassa yhteisössä että sen ulkopuolella, ja aihetta on myös tutkittu valitettavan vähän. Vaikenemisen vuoksi lähisuhdeväkivalta jää usein tilastojen ulkopuolelle. Tällä hetkellä ei ole tilastotietoja siitä, missä määrin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat hakeutuvat lähisuhdeväkivallan vuoksi tukipalveluihin.

Esimerkki henkisestä väkivallasta:

Nuoren äiti syyllistää lastaan kertomalla, että hän ei tule kestämään nuoren päätöstä sukupuolenkorjauksesta. Jos nuori niin toimii, äiti ei ehkä enää jaksa elää ja tulee päätymään itsemurhaan.

Esimerkki ns. kunniaväkivallan (häpeäväkivallan) uhasta:

Transnainen, jolla on pakolaistausta. Hänen sukunsa asuu Ruotsissa ja hän itse piilottelee Suomessa. Hän pelkää, että joutuu kunniamurhan uhriksi, että hänen veljensä tappavat hänet jos saavat selville hänen olinpaikkansa. Syy pelättyyn kunniamurhaan olisi hänen transsukupuolisuutensa ja sukupuolenkorjauksensa miehestä naiseksi.

Toimenpide-ehdotukset:

Koulutetaan lähisuhdeväkivallan asiantuntijoita ja auttajia, kuten puhelinapua tarjoavia tahoja, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen erityistarpeissa. Sitoutetaan koulutuksen läpikäyneet tahot siihen, että ne tiedottamisessaan tuovat esiin, että he ovat käyneet tämän koulutuksen läpi ja kutsuvat näkyvästi lhbt-väkeä ottamaan heihin yhteyttä.

Painetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu lehtinen, jossa kerrotaan uhrien tukipalveluista väkivaltatilanteissa.

Toteutetaan tutkimus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta Suomessa.

Parisuhdeväkivalta

Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että nais- ja miesparien suhteissa tapahtuva väkivalta on yhtä yleistä kuin eri sukupuolta olevien parien kohdalla. Samaa sukupuolta olevien kumppanien väliseen väkivaltaan kuuluu kuitenkin omia erityispiirteitä. Paine pitää yllä hyvän parisuhteen imagoa voi estää ongelmista kertomista. Kumppanin väkivallasta on usein erityisen vaikea kertoa, sillä parien ystäväpiiri on monesti yhteinen. Väkivaltainen kumppani voi myös käyttää kumppanin seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin paljastamista kiristyskeinona. Samaa sukupuolta olevien välisessä parisuhdeväkivallassa ongelmana ovat muun muassa tukijärjestelmien puutteet seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta: kynnys hakeutua palveluihin voi olla korkea, eikä palveluja ole suunniteltu samaa sukupuolta olevien parien näkökulmasta.

Myös erokriiseihin liittyy väkivaltaa samaa sukupuolta olevien parien ja transihmisten suhteissa. Näissä tilanteissa on jonkin verran erityispiirteitä verrattuna eri sukupuolta olevien parien tilanteisiin. Lasten menettämisestä on näissä tapauksissa usein erityinen huoli, sillä lailliset sidokset lapsiin vaihtelevat suuresti. Kumppanin seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai esimerkiksi transvestisuuden ilmitulo voi laukaista erokriisin tai muun kriisin suhteessa, ja siihen voi liittyä väkivaltaa.

Vaikenemisen vuoksi parisuhdeväkivalta jää usein tilastojen ulkopuolelle. Aihetta on tutkittu Suomessa valitettavan vähän.

Parisuhdeväkivaltaa on viranomaistoiminnassa tarkasteltava myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisten parisuhteiden osalta.

Toimenpide-ehdotukset:

Parisuhdeväkivallan kanssa tekemisiin joutuvien viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kouluttaminen seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta, jotta tukipalvelujen ja oikeusprosessin todellinen saavutettavuus ja luotettavuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien näkökulmasta paranisi.

Viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden on tiedotettava aktiivisesti esimerkiksi kampanjoin, esittein, julistein tai nettisivuin, että niiden palvelut on tarkoitettu myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Seksuaalinen väkivalta

Seksuaalinen väkivalta on tavallista lesbo-, bi- ja transnaisten kohdalla. Seksuaalista väkivaltaa voi tapahtua parisuhteessa, lähisuhteessa tai tuttavan tai tuntemattoman taholta. Tyypillisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan muotoja ovat raiskaus, seksuaalinen häirintä ja ahdistelu, nimittely ja lähentely. Usein motiivina on väkivallan kohteen ”parantaminen” tai rankaiseminen vääränlaisesta sukupuolen ilmaisusta tai seksuaalisuudesta.

Osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista henkilöistä työskentelee seksityössä ja altistuu siinä asemassa väkivallalle erityisesti asiakkaiden tai parittajien taholta. Tällaisessa tilanteessa henkilö on erityisen haavoittuvassa asemassa, koska hänen oikeusturvansa tai luottamuksensa viranomaisten apuun voi olla heikko, ja hän saattaa olla käytännössä alisteisessa asemassa suhteessa esimerkiksi parittajaan.

Toimenpide-ehdotus:

Koulutetaan seksuaalista väkivaltaa kokeville tarkoitettujen sekä seksityötä tekeville suunnattujen tukipalvelujen tarjoajia seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta niin, että tukipalvelujen näkyvyys ja saavutettavuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville paranisi.

Erilaiseen sukupuoleen perustuva lapsiin ja nuoriin kohdistuva kiusaaminen ja väkivalta kouluissa

Monien ulkomaisten tutkimusten mukaan alle kouluikäisistä lapsista käyttäytyy sukupuoliepätyypillisesti 6-12 % ja sukupuoliepätyypillisyys vähenee lasten kasvaessa erityisesti pojilla. Vähenemistä selittää todennäköisesti sekä sosiaalistuminen kulttuurin odotuksiin että lapsen aloittama salaaminen: hän voi alkaa piilottaa ympäristön epäsopivana pitämiä kiinnostuksen kohteita. Sukupuoliepätyypillisyys tarkoittaa, että lapsi toimii jatkuvasti tavalla, jota pidetään toiselle sukupuolelle tyypillisenä. Esimerkiksi poika tahtoisi pitää mekkoja, meikata ja leikkiä barbeilla. Kouluikäisistä noin 1–8 % toimii edelleen sukupuoliepätyypillisesti.

Monissa tutkimuksissa on todettu melko vahva korrelaatio pojan ja lievä korrelaatio tytön lapsuuden aikaisen sukupuoliepätyypillisyyden ja aikuisuuden homo-, lesbo- tai biseksuaalisen suuntautuneisuuden välillä. Monilla homo- ja biseksuaaleilla on kuitenkin sukupuolityypillinen lapsuus ja monilla heteromiehillä ja naisilla sukupuoliepätyypillinen lapsuus. Viidesosa lapsista, joilla on vahvaa sukupuolirajan ylittävää samastumista, kasvaa transsukupuolisiksi nuoriksi ja aikuisiksi. Transvestiittimiehet muistavat retrospektiiveissä tutkimuksissa tytöksi samastumisen kokemuksiaan keskimäärin kymmenen vuoden ikäisestä, osa jo 3–5-vuotiaasta. Lapsi, joka pysyvästi kokee omaksi sukupuolekseen toisen kuin biologisen sukupuolensa, tiedostaa sukupuoli-identiteettinsä tyypillisesti: 1) 2–3-vuotiaana, 2) esipuberteetissa tai puberteetin alkuvaiheessa tai 3) myöhäisessä nuoruudessa.

Sukupuoleltaan erilaiset lapset kohtaavat keskimääräistä enemmän koulukiusaamista. Brittiläisen kyselytutkimuksen mukaan 872 vastaajasta 50 % miehestä naiseksi – ja lähes 70 % naisesta mieheksi -transihmisistä oli kokenut kiusaamista koulussa. Yhdysvaltalaisessa kyselytutkimuksessa, johon vastasi 295 transnuorta, viimeisen vuoden aikana oli kokenut vakavaa väkivaltaa 44 %, seksuaalista häirintää 76 %, sanallista loukkaamista 87 %, ryhmän ulkopuolelle jättämistä 92 % 6-12 luokan opiskelijoista.

Sitaatteja tutkimuksista:

– ”Oli kolme kaveria, jotka tarkoituksellisesti kutsuivat minua vanhalla [pojan] nimelläni…[hän oli siirtynyt koulussa naissukupuolen rooliin], ja heillä oli tapana kysellä minulta todella kammottavia kysymyksiä, kuten miten pitkä kikkelini oli eikä ollut mitään keinoa puolustautua”

– ”Toiset nimitteli transuksi ja shemaleksi jne, osoiteltiin minua ja naurettiin”
Esimerkki Suomesta: tyttömäinen poika kaadetaan koulun käytävällä maahan ja hänen päälleen virtsataan.

Suomessa asiaa ei ole tutkittu, joten lapsiin ja nuoriin erilaisen sukupuolen perusteella kohdistuvan väkivallan määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Transtukipisteen asiakastyön kokemusten perusteella syntyy kuva, että Suomessa on vastaava ongelma. Transtukipisteen nuorista asiakkaista enemmistö on kokenut koulukiusaamista ja yleisin tarina on, että kiusaaminen jatkui koko ala- ja yläasteen ajan. Nuorten kertoman mukaan kiusaaminen usein liittyi nimenomaan lapsen epäpyypilliseen sukupuoli-ilmaisuun ja toisaalta homofobiaan. Asiakkaille oli lapsena ja nuorena seurannut tästä pelko- ja paniikkioireita, sosiaalista vetäytymistä, alentunutta toimintakykyä ja alentunutta itsearvostusta, itsetuhoisuutta. Osalla oli traumaoireita, kuten voimakas tarve välttää opiskelutilanteita vielä nuorena aikuisenakin tai yleistynyt epäluottamus ihmisiä kohtaan.

Esimerkiksi nuori kertoo, että ”on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: välinpitämättömiä sekä vaarallisia. Vaaralliset ovat ennakkoluuloisia ja voivat pyrkiä satuttamaan ja heitä on varottava. On aistittava, kuka on vaarallinen”.

Monet opettajat eivät tunnista lapsiin kohdistuvaa sukupuoliperustaista kiusaamista ja väkivaltaa erilaisen sukupuoli-ilmaisun perusteella. Väestöliiton muutamia vuosia sitten tekemän kyselytutkimuksen mukaan opettajista 8 % uskoi, että heidän koulussaan voi olla homo-, lesbo-, bi- tai transihmisiä oppilaina.

Olisi tärkeää huomioida lasten ja nuorten kohtaaman väkivallan osalta niiden usein sukupuolittunut luonne. Lasten ja nuorten, kuten aikuistenkin, kohtaamassa sukupuolittuneessa väkivallassa on usein linkkejä muihin erontekoihin, mikä näkyy selvästi esimerkiksi huorittelun ja homottelun heteronormatiivisessa luonteessa, etnisyyden ja seksuaalisuuden yhteen kietoutumisessa osaksi seksuaalista ja sukupuoleen liittyvää häirintää sekä poikkeuksellisen sukupuolityylin tai -ilmaisun omaksuneiden lasten ja nuorten riskissä joutua kouluväkivallan uhriksi.

Oppilaitosten (lähtien varhaiskasvatuksesta ja alakoulusta) tasa-arvosuunnitteluun tulisi saada mukaan seksuaalisen ja sukupuoleen liittyvän väkivallan vastaiset toimintasuunnitelmat ja niiden seuranta. Tämän tulisi näkyä myös koulujen (työyhteisöinä) henkilöstön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa sekä opettajien perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Suunnittelussa, ohjeistuksessa ja koulutuksessa tulisi ottaa huomioon myös kulttuuristen ja sosiaalisten erojen kietoutuminen osaksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää väkivaltaa ja sen ehkäisyä.

Oikean tiedon jakaminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä myös lapsille ja nuorille on erittäin tärkeää. Tämä haastaa muun muassa vanhemmat, päiväkodit, koulut ja muut oppilaitokset ihmisoikeuksia ja erilaisuutta koskevan tiedon jakamiseen ja asennekasvatukseen. Erityisen tärkeää on sisällyttää kaikkia syrjintäperusteita koskeva perus- ja ihmisoikeuskasvatus peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen opetussuunnitelmiin ja näillä koulutusasteilla työskentelevien opettajien peruskoulutukseen.

Peruskoulun opetusmateriaaleissa ja -sisällöissä eivät sukupuolen moninaisuus ja samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteet ja perheet ole juuri lainkaan esillä. Opetusmateriaaleilla ja oppisisällöillä on suuri merkitys avoimen ja moninaisuutta esiintuovan, ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusmyönteisen opetus- ja oppimisympäristön syntymisessä kouluihin ja oppilaitoksiin. Oppimateriaalien tulisi välittää riittävissä määrin asiallista tietoa vähemmistöistä, mukaan luettuna seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Seta toivoo valtiovallan laativan oppimateriaalivalmistajille erityiset suositukset seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta koskevista sisällöistä oppimateriaaleissa eri koulutusasteilla.

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollolla on parhaimmillaan hyvä mahdollisuus tunnistaa ja ottaa puheeksi toisaalta oppilaan tai opiskelijan kohtaama häirintä ja väkivalta ja toisaalta oppilaan kokemus omasta sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen kokemuksestaan. Käytännössä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon valmiudet seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden tunnistamiseen ja oppilaiden myönteiseen tukemiseen ovat usein heikot. Tähän tarvitaan koulutusta.

Toimenpide-ehdotukset:

Opetushallitus toteuttaa kolmivuotisen ohjelman koulujen ja oppilaitosten yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden vahvistamisesta. Tavoitteena on tehdä näkymätön näkyväksi ja auttaa työyhteisöjä tunnistamaan yhdenvertaisuuden harmaat alueet omassa yhteisössä. Koulutus rakentuu teemaseminaareista, joissa nostetaan esille yhdenvertaisuuden kysymykset eri ryhmien näkökulmista (etnisyys, uskonto, maailmankatsomus, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu, vamma ja ikä).

Lakisääteisesti kaikkiin kouluihin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, joissa sukupuoliperustaiseen häirintään, väkivaltaan ja nimittelyyn puututaan ja mainitaan eksplisiittisesti homo- ja transfobiaan perustuva häirintä ja kiusaaminen. Suunnittelun seuranta ja sanktiot, jos suunnitelma puuttuu.

Opettajien sekä koulujen ja oppilaitosten henkilökunnan (mukaan lukien kouluterveydenhuollon henkilökunta) perus-, jatko- ja täydennyskoulutus vahvistamaan osaamista sukupuoliperustaisen väkivallan tunnistamiseen ja keinoihin puuttua sekä vahvistamaan valmiuksia monimuotoisuuskasvatukseen, jossa huomioidaan myös sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen variaatio.

Alkuvaiheessa, kun osaamista ei välttämättä vielä ole: STM rahoittaa ja järjestöt tuottavat työvälineitä, joita kouluissa voidaan käyttää: opetusfilmejä, monimuotoisuusoppituntien käsikirjoituksia jne.

Kiva koulu -toimintaohjelmaan lisätään sukupuoliperustaisen väkivallan ehkäisyn näkökulma. Koulujen hyviin käytäntöihin voi kuulua:

• Lapsen ja nuoren mahdollisuus olla tyttömäinen tai poikamainen tyyliltään.

• Kasvatusta ihmisten monimuotoisuudesta.

• Arvostavaa puhetta transihmisyydestä eri oppitunneilla.

• Vanhempien kanssa puhetta sukupuoli-ilmaisusta.

• Lapsille olisi tarjolla jämäkkyys- ja puolustautumistaitojen”skidikantti” -kursseja tarvittaessa

• Kun homo- tai transfobiaa on ilmennyt, psykologin vetämiä pienryhmiä lapsille ja nuorille, joissa lapset pohtivat miten he voivat puuttua kiusaamiseen

• Mahdollisuus, että voidaan helpottaa sukupuoli-identiteettiristiriitaisen nuoren ahdistuneisuutta niin, että hänellä on koulussa sukupuolineutraali asema tai hän saa olla omalta tuntuvan sukupuolen sosiaalisessa roolissa. Nimi, liikuntatunnit, vessat.

Sateenkaarinuorten, erityisesti transnuorten, kohonnut itsemurhariski

Homo-, lesbo- bi- ja transnuoret yrittävät itsemurhaa useammin kuin vakavasti masentuneet nuoret, joista kuudesosa yrittää itsemurhaa (Marttunen, 2008, 602). Rakenteellista väkivaltaa on, ettei ilmiötä tunnisteta eikä ole olemassa toimenpideohjelmia, joilla pyrittäisiin ennaltaehkäisemään näitä itsemurhia.

Transnuorista itsemurhaa yrittää eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan noin kolmasosa.Esimerkiksi ranskalaiseen transnuorille suunnattuun kyselytutkimukseen (2009) vastasi 90 nuorta. Nuoret olivat olleet tietoisia identiteetistään 1–10 vuotta ennen ammatillisen avun etsimistä. Kolmasosa heistä oli yrittänyt itsemurhaa, tyypillisesti 12–17 vuoden iässä. Homo- ja lesbo- nuorista itsemurhaa yrittää neljäsosa muissa länsimaissa, joukossa myös Pohjoismaa Norja, tehtyjen tutkimusten mukaan.Tutkimukset ovat arvioineet kohonneeseen riskiin vaikuttavan esimerkiksi sosiaalinen paine normien mukaisuuteen, nuoren kokema häpeä erilaisuudestaan, koulukiusaaminen ja vanhempien homo- ja transvastaisuus.

Itsemurhaa voidaan pitää omaan itseen suuntautuvana vihana ja tuhoavuutena. Transtukipisteen asiakaskunnassa voidaan tunnistaa itsevihaa, jonka juuret ovat sukupuolidysforian kokemuksissa (esim. kehollisuuteen kohdistuva itseinho) ja toisaalta trans-ennakkoluuloissa ja kohdatussa jatkuvassa halveksunnassa toisten ihmisten taholta. Esimerkiksi 10 vuotta koulukiusattu lahjakas transnuori kuvaa itseään, että hän on ”likainen transu” eikä hänellä ole tulevaisuutta.

Transsukupuolisilla nuorilla itsemurhariskiä lisää lisäksi tilanne, että heiltä puuttuu sukupuolidysforian riittävä hoito. Hoitoa on tarjolla monessa muussa maassa, kuten Norjassa, Saksassa tai Hollannissa. Lapsi ja nuori voi siis kärsiä sairauden oireista hyvin rankastikin päivittäin, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta saada hänen tilaansa tuntevan hoitotyöryhmän diagnoosia ja hoitosuunnitelmaa.

Toimenpide-ehdotukset:

STM käynnistää tai rahoittaa sateenkaarinuorten itsemurhien ehkäisyhankkeen yhteistyössä järjestötoimijoiden kanssa. Rahoitus esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelmasta.

STM nimeää nuorten sukupuolen korjaushoidon vastuuyksiköt ja velvoitteen hankkia nuorten hoitoon riittävä erityisosaaminen ja resurssit, jotta nuoret voivat saada diagnoosin ennen täysi-ikäisyyttä ja ovat seurannan ja tuen piirissä.

Intersukupuolisiin kohdistuva institutionalisoitu väkivalta

Intersukupuolisuus tarkoittaa, että ihmisellä synnynnäisesti on sekä tytön että pojan kehollisia piirteitä. Suomessa syntyy vuosittain noin 20 lasta, joilla on intersukupuolinen tila tai joiden fyysinen sukupuoli on vaikea määritellä.

On tavallista, että näiden lasten sukuelimet leikataan hyvin pian syntymän jälkeen vastaamaan joko tytön tai pojan sukuelimiä – useimmiten tytön, koska kyseinen leikkaus on helpompi toteuttaa. Lapsille siis valitaan sukupuoli ja heidät ”normalisoidaan” lääketieteellisillä hoidoilla mahdollisimman paljon valitun sukupuolen mukaisiksi. Valtaosalle valitaan sukupuoleksi tyttö ja heitä hoidetaan naisellisia piirteitä vahvistaen. Suomessa noudatetaan edelleen pitkälti vanhaa hoitokäytäntöä eli tehdään varhaisia leikkauksia, kuten klitoriksen typistysleikkaus tai vauvalle rakennetaan emätin.

Osa intersukupuolisten lasten sukuelinten leikkauksista on täysin kosmeettisia tai yhteiskunnan sukupuolinormistoon perustuvia ja siten sosiaalisista syistä tehtäviä leikkauksia, joille ei ole lääketieteellisiä perusteita. Seta pitää keskeisenä ihmisoikeusongelmana sitä seikkaa, että Suomessa intersukupuolisten lasten ruumiita yleisesti muokataan lääketieteen (mm. kirurgian) avulla kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän mukaisiksi silloinkin, kun siihen ei ole mitään lapsen terveyteen liittyvää fysiologista aihetta. Intersukupuolisten lasten hoidolle ei ole käypä hoito -suosituksia, vaan niissä voi olla merkittäviä eroja eri paikkakunnilla ja sairaaloissa.

Monissa maissa on 2000-luvulla käyty eettistä keskustelua 50-luvulla kehitetyn hoitoparadigman rajoitteista ja siitä, onko perinteinen hoitomuoto haitallinen. Hoitomuodossa lapsen sukupuoli ”normalisoidaan” fyysisesti mahdollisimman varhain, jo vauvaiässä, jotta voidaan taata lapsen sopeutuminen, normaali sukupuoli ja seksuaalinen toimintakyky. Taustalla on oletus, että sukupuoli-identiteetti rakentuu tavalliseksi, kunhan keho näyttää tavalliselta.

Intersukupuoliset ovat järjestöjensä kautta viestittäneet, että pitkään noudatettu hoitokäytäntö aiheuttaa monille haittaa ja loukkaa heidän kehollista koskemattomuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Vaikka useimmat intersukupuolisen tilan kanssa syntyneet toivovat itse kehollisia korjauksia, enemmistö toivoo niitä siten, että he itse ovat mukana päätöksenteossa. Huolen jakavat nykyään monet kliinikot. Erityisesti huolen kohteena on vauva-ajan sukuelinkirurgia.

Kun vauvalle leikataan vagina, leikkaushoito joudutaan mahdollisesti toistamaan useita kertoja lapsen kasvaessa, Vaihtoehto olisi myöhemmin tehtävä leikkaus potilaan omalla suostumuksella aikuisemmalle potilaalle. Leikkauksen jälkihoito, jossa leikattua vaginaa joudutaan pitämään auki dilatoimalla, voi olla pienelle lapselle traumoja aiheuttavaa. Klitorisleikkauksiin voi liittyä ongelmia, kuten tuntoherkkyyden menetyksiä ja kiputiloja. Intersukupuolisen lapsen sukuelinten muotoilussa käytetään tekniikoita, jotka ovat kiellettyjä toisilta ryhmiltä. Esim. klitorista ei saa typistää, jos on kyse lapsen ympärileikkauksesta uskonnollisin perustein, mutta intersukupuolisen lapsen kohdalla näin voidaan menetellä. On kysytty, eikö kummassakin tilanteessa oikeastaan pyritä siihen, että tyttölapsi vastaa kulttuurista naisen ihannetta? Leikkaustekniikkaa valitessa voidaan mahdollistaa ja rajoittaa seksuaalista mielihyvää ja on tärkeää, että henkilö itse pääsee vaikuttamaan tähän omat mieltymyksensä tuntien. Joissakin maissa, kuten Saksassa ja Britanniassa on jo luovuttu is-tilan kanssa syntyneiden lasten varhaisista normalisoivista leikkauksista.

Liian nuorena, lapsen mielipidettä huomioon ottamatta tehty leikkaus saattaa johtaa sukupuoli-identiteetin ristiriitaan. Lisäksi lasten leikkauksilla voi olla vahingollisia seurauksia sukupuolielämälle myöhemmällä iällä ja hoidoissa on toisinaan piirteitä, joita tutkimuskirjallisuudessa pidetään traumatisoivina. Tunnettujen ongelmien vuoksi mm. Saksa ja Iso-Britannia ovat tiukentaneet linjaansa lasten leikkauksissa. Lasten ´kosmeettiset´ leikkaukset ilman heidän kuulemistaan on kajoamista heidän ruumiilliseen integriteettiinsä ja sitä tulisi tarkastella myös ruumiin silpomisen kontekstissa. Joidenkin intersukupuolisten lasten kirurgisiin toimenpiteisiin kuuluva klitoriksen höylääminen on itse asiassa tekniikaltaan yhtenevä tyttöjen ympärileikkauksissa tehtävän toimenpiteen kanssa. Tyttöjen ympärileikkaus on Suomessa vahvasti sanktioitu, toisin kuin intersukupuolisten lasten leikkaukset.

Hoitomuodon syntyessä ei tunnettu lainkaan teoriaa, että sikiöaikainen hormonialtistus voi vaikuttaa lapsen aivoihin ja tämä voi vaikuttaa lapsen tulevia kehityspolkuja suuntaavalla tavalla. Sukuelinten ulkomuoto ei siis takaa sukupuoli-identiteettiä varmasti. Tiedetään nykyisin, että osa hoidetuista haluaa myöhemmin siirtyä toiseen sukupuoleen, jolloin he saattaisivat kaivata poistettua kehollisuutta. On ehdotettu, että lasta ja perhettä voidaan auttaa paremmin uudenlaisella lähestymistavalla, jossa varhaista sukuelinten normalisointia ei tehdä, vaan tuetaan lapsen kasvua muilla tavoin. Lapselle valitaan silti kasvatussukupuoli.

Toimenpide-ehdotus:

Sosiaali- ja terveysministeriö perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida intersukupuolisten hoitokäytännöt ja antaa suositukset hoidosta ja perheen tuesta. Työryhmä edustaa eri näkemyksiä ja arviointityössä tarvittavia näkökulmia. Työryhmään kutsutaan ainakin seuraavat edustajat

– eri hoitonäkemysten kannattajat ja lääketieteelliset asiantuntijat

– kohderyhmän edustaja sukupuolivähemmistöjen järjestöstä Trasek ry:stä

– Setan Transtukipisteen edustaja sukupuolen monimuotoisuuden asiantuntijana,

– Traumaterapiakeskuksesta psykoterapeutti, jotta voidaan arvioida väitteitä hoitomuodon aiheuttamista traumoista ja

– kehityspsykologian, seksuaaliterapian ja perheterapian edustusta

– edustaja järjestöistä, jotka ovat tuottaneet kuntoutuspalveluja joillekin is- diagnoosiryhmille

– ihmisoikeusjuridiikan ja lasten oikeuksien asiantuntemusta

– Terveydenhuollon Eettisen neuvottelukunnan ETENEn edustaja

– Koordinoiva työntekijä STM:stä tai THL:stä

Eri ammattiryhmien riittämätön tietämys seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin henkilöihin kohdistuvan väkivallan ja sen ehkäisyn erityispiirteistä

Hallituksen 24.9.2009 eduskunnalle antaman ihmisoikeuspoliittisen selonteon mukaan ihmisoikeuslähtöinen ajattelu ja ihmisoikeusperiaatteet voivat juurtua koko yhteiskuntaan vain ihmisoikeuskoulutuksen, kasvatuksen ja tiedotuksenkautta. Selonteon mukaan ihmisoikeuskasvatus ulottuu yhteiskunnan kaikkiin aloihin, niin päiväkoteihin ja koululaitokseen kuin tarpeeseen turvata eri ammattikuntien ihmisoikeusosaaminen, joista varsinaisen kasvatus- ja opetushenkilöstön lisäksi muun muassa poliiseilla, rajavartijoilla, oikeuslaitoksen ja valtion sekä kuntien virkamiehillä on keskeinen rooli. Selonteossa todetaan, että seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien parantamiseksi tarvitaan tietoisuuden lisäämistä oikeudesta syrjimättömään kohteluun.

Ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa todetaan, että perus- ja ihmisoikeuskoulutus ei nykyisellään sisälly kaikkienkeskeisten ammattiryhmien perus- ja täydennyskoulutukseen. Julkisen sektorin toimijoiden koulutuksessa ei kaikilta osin riittävästi kouluteta eri vähemmistöryhmistä huomioiden vähemmistöryhmien erityiset tarpeet ihmisoikeuksien toteutumiseksi.

Setan kokemuksen mukaan nämä puutteet julkisen sektorin toimijoiden koulutuksessa koskevat erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaa tietoa. Yleinen ihmisoikeuskasvatus ei riitä antamaan viranomaisille ja muille julkisia tehtäviä hoitaville riittävää tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta, mikäli näitä aihepiirejä ei käsitellä eksplisiittisesti ja riittävän laajasti. Saatujen kokemusten perusteella perus- ja ihmisoikeuskoulutuksen tulee olla pakollinen osa keskeisten ammattiryhmien (mm. poliisi, rajavartiolaitos, syyttäjät ja tuomarit, opettajat, sosiaali- ja terveydenhuollon, vanhustenhuollon, nuorisotyön ja päivähoidon henkilöstö) opintoja. Lisäksi eri viranomaisten, kuten poliisin, oikeuslaitoksen ja sosiaali- ja terveysalan yksiköiden, yhdenvertaisuussuunnitelmiin tulee sisällyttää konkreettiset suunnitelmat perus- ja ihmisoikeuskoulutuksen sekä konkreettisten työmenetelmien opiskelusta henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksen osina.

Toimenpide-ehdotukset:

Koulutetaan eri viranomaisorganisaatioihin avainkouluttajia seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin henkilöihin kohdistuvan väkivallan sekä sen tunnistamisen ja ehkäisyn erityispiirteistä. Avainkouluttajat levittävät omissa organisaatioissaan tietoa järjestelmällisesti osana omaa toimenkuvaansa.

Tuotetaan internetiin Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteyteen ammattialoittain kohdennettu koulutusmateriaali seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin henkilöihin kohdistuvan väkivallan ja sen ehkäisyn erityispiirteistä. Virtuaaliammattikorkeakoulu ylläpitää sivustoa. Ammattikorkeakoulut vastaavat materiaalin tuotannon rahoituksesta.

Tehdään kartoitus naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden integroinnista eri ohjelmiin kanssa, joita meneillään; mm. Terve Suomi -portaali, Mieli-hanke, Time out -ohjelma, Kouluterveyskysely, tasa-arvobarometrit ym. Erityistä huomiota kiinnitetään haavoittuvia ryhmiä, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, koskevien näkökulmien esiintuloon kussakin ohjelmassa.

Tutkimustiedon tarve

Suomesta puuttuu perustieto siitä, kuinka laajasti sukupuolivähemmistöt kohtaavat väkivaltaa ja mitkä väkivallan muodot ovat yleisimpiä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden kokeman väkivallan määrän arviointia vaikeuttaa erityisesti seuranta- ja tutkimustiedon puute. Satunnaisotantaan perustuvat tutkimukset eivät tuo vähemmistöön kuuluvien kokemuksia näkyviin, koska monet väkivaltaa kokeneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kätkevät seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä. Usein näitä ominaisuuksia ei edes kysytä valtavirran kyselytutkimuksissa. Tutkimuksista ja selvityksistä saattaa myös puuttua sukupuolen mukainen jaottelu. Tutkimuksissa ei välttämättä myöskään tehdä eroa parisuhdeväkivallan ja muun väkivallan välillä, mikä vaikeuttaa oikeiden keinojen löytämistä väkivallan vähentämiseksi. Todellisen tiedon saamiseksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten väkivaltakokemuksista tarvitaan kohdennettuja tutkimuksia ja selvityksiä. Uuden, perusteilla olevan ihmisoikeusinstituution yhteydessä on varmistettava, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvän asiantuntemuksen kerryttämiseen ja vahvistamiseen niin tutkimuksen kuin viranomaistoiminnan muodossa osoitetaan riittävät resurssit.

Toimenpide-ehdotus:

Rahoitetaan tutkimusta, jossa selvitetään kansainvälisiä tutkimustuloksia hyödyntäen, mitä muotoja sukupuoliperustainen väkivalta Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla saa. Tutkimus tuo lisäarvoa sukupuolittuneen väkivallan teoriakehitykselle. Tutkimus auttaa ymmärtämään sekä sukupuolittuneen väkivallan syitä että miten sitä voidaan ennaltaehkäistä ja uhreja tukea.

Muita tarvittavia tutkimusaiheita:

– seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan väkivallan yhteiset ja erityiset piirteet muihin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan verrattuna

– mitä laadukkaita palveluja väkivaltaa kokeneille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville on tosiasiallisesti saatavilla ja mitä palveluja puuttuu

– väkivaltaan puuttumisesta, sen ehkäisystä ja uhrien tuesta vastaavien viranomaisten asenteet ja tiedontarpeet seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta

Vaikuttavuuden arviointi

Kun tasa-arvopoliittisten toimien, kuten väkivallan vähentämistoimien, vaikuttavuutta arvioidaan, on tarkasteltava, keitä toimet koskevat ja keihin ne vaikuttavat. Tarkastelussa tulee selvittää, kuinka toteutetut toimet kohdistuivat toisaalta valtaväestöön ja toisaalta erityisen haavoittuviin ryhmiin, kuten vammaiset henkilöt, etniset vähemmistöt, äidinkieleltään ei-suomenkieliset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt.

Toimenpide-ehdotus:

Arvioidaan naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman vaikuttavuutta ja toimenpiteiden kohdentumista toisaalta valtaväestöön ja toisaalta erityisen haavoittuviin ryhmiin.

Arvioinnin osana tarkastellaan väkivallan kokijoiden ja tekijöiden tukijärjestelmiä siitä näkökulmasta, ovatko nämä järjestelmät de facto täysimääräisinä myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen saavutettavissa ja käytettävissä.

Huomioita

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelma on poliittinen ohjelma, jonka sisältö ja painopisteet riippuvat pitkälti siitä, millainen arvopohja ohjelman lähtökohtana on. On tärkeää, että ohjelmatyössä määritellään, millainen näkemys naisiin kohdistuvasta väkivallasta ilmiönä on ohjelman pohjana.

Setan mielestä ohjelman ja siihen otettavien toimenpiteiden on lähdettävä siitä ihmisoikeussopimusten perusajatuksesta, että jokaisella ihmisellä on kiistämätön oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja vapauteen henkisestä väkivallasta. Väkivalta on aina tekijänsä syy, ja etsittäessä keinoja väkivallan vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn on huomio kiinnitettävä väkivallan tekijään. Väkivallan uhrin vastuuttaminen tai syyllistäminen väkivallasta ei tule kysymykseen (joitain itsepuolustustilanteita lukuun ottamatta).

Seta suosittelee, että hallituksen tasa-arvopolitiikan toteuttamisessa käytettäisiin dikotomisen sukupuolikäsitteen sijasta hyväksi tietoa, jota on kertynyt sukupuolen moninaisuudesta. Jäykästi ’mies’- ja ’nainen’-kategorioita ja niiden vastakkainasettelua lähtökohtana käyttävä lähestymistapa jättää huomiotta intersukupuoliset henkilöt sekä monet transihmisiä koskettavat kysymykset.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ymmärtämisessä ilmiönä yhdeksi lähtökohdaksi tulisi ottaa se, että erilaisissa elämäntilanteissa olevat naiset kokevat väkivaltaa eri tavoin, heillä on erilaisia selviytymisstrategioita ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asemaansa.

Ohjelman laatimisessa on hyvä tehdä kansainvälistä vertailua. On kuitenkin huomattava, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä ja siihen puuttumista on käsitelty eri maiden vastaavissa ohjelmissa erittäin suppeasti tai ei lainkaan. Esimerkiksi Ruotsin vastaavassa ohjelmassa on otettu huomioon ainoastaan samaa sukupuolta olevien parien välinen parisuhdeväkivalta. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä ja siihen puuttumista ei ole otettu Ruotsin ohjelmaan lainkaan eksplisiittisesti mukaan, eli ohjelmasta puuttuvat kaikki trans-erityiset toimenpiteet.

Kun ohjelmaan valittavia toimenpiteitä muotoillaan lopulliseen muotoonsa, on tärkeää konsultoida kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Toimenpiteiden toteutuksessa on myös syytä tehdä tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Vastuu toimenpiteiden toteuttamisesta täytyy kuitenkin osoittaa selkeästi valtiovallan toimijoille. Myös resurssien kunkin toimenpiteen toteuttamiseen on tultava valtiolta.

Helsingissä 29.1.2010
Aija Salo
pääsihteeri
Seta ry

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design