Tarvitsemme moninaisuutta arvostavan Suomen

Tarvitsemme moninaisuutta arvostavan Suomen

Me nuoret tiedostamme, että maailmasta on tullut ennakoimattomampi ja eriarvoisuus on lisääntynyt. Emme pelkästään seuraa sivusta uutisia maailmalta ja kotoa, vaan me koemme nämä muutokset osana jokapäiväistä arkeamme. Meitä huolestuttaa syrjintä, äärioikeisto, jaksaminen, epävarmat työt, katastrofit, konfliktit ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Muutos on ollut nopeaa.

Vuoden 2016 nuorisobarometrin mukaan nuorten (15-29 v.) kyynisyys ja epäluottamus Suomeen yhteiskuntana sekä kanssaihmisiä kohtaan on lisääntynyt voimakkaasti. Tämä epäluottamus vaikuttaa suoraan ihmisten turvallisuuden tunteeseen, koettuun yhteisöllisyyteen ja sitä kautta jaksamiseen.

Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta. Me olemme Suomen tulevaisuus, mutta silti meillä nuorilla on vain rajatut mahdollisuudet vaikuttaa asioiden kulkuun. Siksi aikuisilla on suuri vastuu siinä, mitä päätöksiä tehdään. Kuulkaa nuoria! Me haluamme moninaisuutta arvostavan yhteiskunnan, jossa kaikilla on turvallista elää. Emme esimerkiksi sellaista, jossa nuorista, jotka kokevat kuuluvansa seksuaalisen suuntautumisensa ja/tai sukupuoli-identiteettinsä takia vähemmistöön, jopa 79 prosenttia on syrjitty heidän identiteettinsä takia (Nuorisobarometri 2016). Emmekä sellaista, jossa 75 prosenttia niistä nuorista, jotka kokevat kuuluvansa etniseen vähemmistöön on syrjitty (Nuorisobarometri 2016).

Nuoret tunnistavat syrjinnän aikaisempaa paremmin, mutta siihen on tärkeää uskaltaa myös puuttua. Ei kuitenkaan voi olla yksin nuorten harteilla, että syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus toteutuvat Suomessa, vaan myös päättäjien on sitouduttava tekemään töitä sen eteen.

Nuorista lähes 90 prosenttia toivoo, että erilaisten ihmisten hyväksyminen ja ymmärtäminen lisääntyy, mutta vain noin 60 prosenttia uskoo tämän toiveen toteutuvan (Nuorisobarometri 2016). On meidän kaikkien yhteinen tehtävä osoittaa, että nämä toiveet ovat toteutettavissa. Työtä on tehtävä niin arkipäivän kohtaamisissa kuin yhteiskunnan ja lainsäädännön tasolla.

Haastammekin erityisesti kaikki päättäjät tekoihin sen puolesta, että nuorten usko Suomeen turvallisena ja syrjimättömänä maana kasvaisi. Muuten on mahdollista, että me nuoret lähdemme etsimään valoisampaa tulevaisuutta Suomen ulkopuolelta.

Vuoden 2016 nuorisobarometri julkaistiin tiistaina 7.3.2017.

Lili Pakalén
Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtaja

Teija Ryhtä
Setan nuorisotoimikunnan jäsen

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design