Tärkeintä on olla ihmistä lähellä

Tärkeintä on olla ihmistä lähellä

Sunnuntaina heräsimme toiseen todellisuuteen kuin missä olimme hetki aiemmin eläneet. Uutiset Orlandosta alkoivat täyttää somefeediämme ja aloimme koota niistä palasista kokonaisuutta, jota aloimme käsitellä.

Väkivallan osoitus, jonka  tämä ihminen teki meitä kohtaan on käsittämätön. Viha, joka hänestä purkautui tällä tavalla, tuntuu niin äärettömältä, että toivottavasti emme sitä vihaa koskaan tule itse kokemaan. Se oli viharikos niin meitä kuin koko ihmiskuntaa kohtaan. Yökerhossa olleet ihmiset joutuivat kärsimään yksittäisen ihmisen selittämättömästä väkivallasta.

Kohteena oli nimenomaan meidän yhteisömme, lhbtiq-ihmiset, jotka olivat kokoontuneet Pulse-nimiseen lhbtiq-yökerhoon. Silmitön viha oli tekijän mielessä saanut kohteen näistä ihmisistä. Hän näki vihansa kohteet vain yhden, homofobisen, näkökulman kautta.

Nämä ihmiset olivat paljon muutakin: opettajia, opiskelijoita, vanhempia, lapsia, tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jotka olivat päättäneet lähteä pitämään hauskaa lauantai-iltana ystäviensä kanssa, toiset kenties yksin, ajatellen löytävänsä seuraa. He olivat sinä ja minä, jotka olivat päättäneet tehdä arjen keskelle itselleen pienen hetken juhlaa toisten ihmisten kanssa.

Meidän velvollisuutemme on parhaimman mukaan kunnioittaa niin omaa kuin toistenkin elämää ja meidän etuoikeutemme on saada jakaa tämä hetki, jonka vietämme täällä, yhdessä toisten kanssa. Tehtävämme on yhdessä kokea elämä täydellisimmillään huolehtien siitä, että tuemme toisiamme ja menemme eteenpäin.

Mikään ei ole niin kuin ennen, mutta toivokaamme, että tämä silmitön tragedia aukaisee silmämme toisen ihmisen kunnioittamisen välttämättömyydestä ja ihmisten kohtaamisesta kokonaisvaltaisina, ei vain yhden, rajoittuneen näkökulman kautta.

Mitä meidän tulee kantaa mukana tästä tragediasta?

Meidän on kannustettava toisiamme eteenpäin, pitäen huolta siitä, että jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, että jaksamme eteenpäin. On tuomittava kaikki vähemmistöihin, mm. seksuaalisen suuntautumiseen, sukupuoleen, etniseen taustaan, uskonyhteisöön, perustuvat viharikokset ja oikeuksien heikennykset. Meidän on myös rakennettava entistä vahvempaa liikettä jokaisen yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden kunnioittamisen puolesta ja kaikkia vihaa lietsovia liikkeitä vastaan.

Kunnioituksesta näitä uhreja kohtaan järjestämme muistotilaisuuden perjantaina 17. kesäkuuta klo 17 Helsingissä Karhupuiston kesäkahvilassa.

Avoimena kutsuna osoitamme tämän kaikille teille, jotka haluatte kunnioituksenne uhreille osoittaa.

 

Panu Mäenpää
puheenjohtaja
Seta ry

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design