Seta julkaisi kuntavisionsa

Seta kampanjoi yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa syksyn kuntavaaleissa yhdenvertaisen sateenkaarikunnan puolesta. Järjestö tarjoaa ehdokkaille tapoja profiloitua hlbti-kysymyksiä esiin nostavana vaikuttajana.

Profiloitua voi näyttämällä sen verkossa bannerein ja pinssein sekä ottamalla Setan viisi kohtaa sisältävän kuntavaikuttajan muistilistan käyttöönsä. Ruotsiksi materiaalia on tuotettu kahden bannerin verran.

Setan jäsenjärjestöille tarjotaan rahallista tukea ja neuvontaa vaalikampanjoinnissa. Muun muassa Helsingissä ja Joensuussa järjestetään vaalipaneelit.

”Setan visiona on sateenkaarikunta, jossa kuntalaisten moninaisuus otetaan huomioon ja nähdään kunnan voimavarana. Sellaisessa kunnassa kaikkien on hyvä elää”, sanoo Setan puheenjohtaja Outi Hannula.

Seta valmistelee parhaillaan myös selvitystä, miten 15 suurimman kunnan kouluissa otetaan huomioon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Selvitystyötä tekevät Setan nuorisotoimikunnan jäsenet. Kyselyn tulokset julkaistaan lokakuun alussa.

”Seta haluaa kuntapäättäjien todella tarttuvan nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Monet nykynuoret ovat hyvin valveutuneita, mutta kun joku nuori joutuu homottelun tai kiusaamisen kohteeksi esimerkiksi koulussa, aikuisilla täytyy olla osaamista puuttua asiaan”, Hannula kertoo.

Setan kuntavisio:

Sateenkaarikunnan päiväkotiin on mukava tulla. Satukirjassa prinssi voi löytää myös prinssin. Prinsessapukuja rakastava poika, kuten muutkin lapset, saavat valita ovatko keijuja vai menninkäisiä kevätjuhlassa. Neuvolan odotushuoneessa on sateenkaariperheiden esitteitä tarjolla ja ilmoituksia ilmoitustaululla.

Sateenkaarikunnan hoitokodissa ikääntyvä lesborouvat ja homovaarit tietävät, että työntekijät on koulutettu kohtaamaan vanhusten monimuotoisuus myös seksuaalisen suuntautumisen saralla. Enää ei tarvitse pelätä joutuvansa uudelleen kaappiin niin kuin nuoruudessa tai peittelemään suhdetta omaan rakkaaseen puolisoon. Transvestiittivaarilla riittää energiaa nykyhetkeen ja lastenlapsiin, kun hän tietää saavansa asiallista kohtelua ja tukea pukeutumisessaan, kun on aika siirtyä ammattilaisten hoivaan.

Sateenkaarikunnan kouluissa ja nuorisotoimessa tunnetaan, mitä sukupuolen moninaisuus tarkoittaa. Seksuaalisesta suuntautumisesta jutellaan luontevasti muun keskustelun lomassa eikä homous ole mikään erityinen juttu. Opettaja osaa kohdata nuoren, joka kertoo haluavansa tulla kohdatuksi tytön sijaan poikana. Homotteluun puututaan. Nuorisotalossa kokoontuu homo- ja transnuorten ryhmä. Urheiluhallilla on selkeät sävelet sille, missä transihmiset voivat vaihtaa vaatteitaan. Bi-nuoren ei tarvitse enää muuttaa vapaamman ilmapiirin toivossa toiselle paikkakunnalle.

Lisätietoa: www.seta.fi/kuntavaalit2012

Outi Hannula, Setan puheenjohtaja
outi.hannula[at]seta.fi

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design