Seta huolissaan toimintaansa kohdistuvan ilkivallan lisääntymisestä

Seta on huolissaan ilkivallan lisääntymisestä seksuaalista tasavertaisuutta ajavia järjestöjä kohtaan. Tapaninpäivän vastaisena yönä ilkivallan kohteeksi joutui Jyväskylän Setan toimisto. Viimeisen puolen vuoden aikana vastaavaa on tapahtunut myös Helsingissä ja Oulussa. Seta vaatii Jyväskylän Setan toimistoon kohdistuneen ilkivallan selvittämistä ja selkeää tuomitsemista.

”Ennen Helsinki Pride -kulkueeseen viime heinäkuussa kohdistunutta kaasuiskua tällaista ei voinut kuvitellakaan tapahtuvan täällä Suomessa. Tilanne on muuttunut dramaattisesti puolen vuoden aikana. Siksi odotan nyt entistä selkeämpiä kannaottoja mielipidevaikuttajien taholta”, Setan puheenjohtaja Outi Hannula sanoo.

Hannula perää malttia tulevana vaalikeväänä: ”Kaikkien eduskuntavaaliehdokkaiden on syytä miettiä kahdesti minkälaiseen toimintaan puheillaan kannustaa. Viharikosten tekijöille on lähetettävä selkeä viesti siitä, ettei heidän toimintaansa suvaita eikä ymmärretä. Ilmaisunvapaus ja väkivallaton yhteiskunnallinen toiminta ovat hienoja arvoja ja niitä on syytä puolustaa tiukasti”, Hannula vaatii.

Seta on tyytyväinen siihen, ettei ilkivallan kasvu ole latistanut sen jäsenjärjestöjen toimintaa. Yhä useampi suomalainen ilmaisee tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumiselle liittymällä Setan jäseneksi tai ottamalla avoimesti kantaa asiaan keskusteluissa. Myös Setan jäsenjärjestöjen toiminta on jatkunut vilkkaana ilkivallasta huolimatta. ”Meitä tarvitaan edelleen”, Hannula kuvailee tunnelmia.

Jyväskylän Setan toimintaa voi tukea esimerkiksi liittymällä jäseneksi yhdistyksen kotisivuilla.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design