Jo 24 tahoa mukana tukemassa itseääräämisoikeutta sukupuoleen

Jo 24 tahoa mukana tukemassa itseääräämisoikeutta sukupuoleen

Setan ja Trasekin translakikampanja kasvoi 24 järjestöllä. Järjestöt lähestyivät maaliskuussa Setan kannatusjäseniä ja yhteistyökumppaneitaan ja kutsuivat näitä mukaan kampanjaan. Kampanja vaatii kasvaneiden hartioiden voimalla translakia, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kampanjan tavoitteena on translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen:

  • perustuu omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan
  • ei vaadi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä
  • on mahdollista myös alle 18-vuotiaille.

Pelkkä räikeimmän ihmisoikeusloukkauksen – sterilisaatiovaatimuksen – poistaminen tai lain nimen muuttaminen eivät yksistään riitä. Juridisen sukupuolen korjaaminen tulee perustua omaan ilmoitukseen eikä edellytyksenä tule olla psykiatrista diagnoosia tai sitä, että henkilö todistaa olevansa steriili tai muuten lisääntymiskyvytön.

“Nykymuotoinen translaki on pitkäaikainen vääryys jonka me voimme ja joka meidän pitää korjata”, Opiskelijoiden liiton yhdenvertaisuudesta vastaava varapuheenjohtaja Antti Pollari toteaa tiedotteessa.

”Translain päivittäminen vaikuttaa hyvin pienen vähemmistön elämään. Esimerkiksi minuun joka olen synnytyslaitoksella tullut määritellyksi siihen juridiseen sukupuoleen, johon koen myös henkisesti kuuluvani, muutos ei tule vaikuttamaan millään tavalla. Miksi emme siis koko opiskelijakuntana olisi puolustamassa sitä vähemmistöä, joka kokee nykyisen lainsäädännön ongelmalliseksi ja kärsivät sen vaikutuksista joka ikinen päivä. En keksinyt yhtäkään hyvää syytä”, opiskelijakunta Metkan hallituksen puheenjohtaja Valtteri Markula sanoo tiedotteessa.

Kutsu on avoin!

Seta ja Trasek ovat iloisia kampanjaa kohtaan syntyneestä kiinnostuksesta. Kutsu liittyä mukaan translakikampanjaan on voimassa ja järjestöt odottavatkin uusia liittolaisia tulevan myös erilaisten moninaisuuskysymysten kanssa työskentelevistä järjestöistä kuin ammattiliitoistakin.

”Translain kokonaisuudistuksen vaatiminen kuuluu kaikille organisaatioille, joiden toiminnassa ja toiminnan kohteena on myös transihmisiä. Translain ihmisoikeusongelmat koskettavat myös lapsia ja nuoria kuin kaikenikäisiä ihmisiä yhteiskunnan jokaisella tasolla. Transsukupuolinen voi olla myös vammainen, rodullistettu, maahanmuuttaja, homo tai saamelainen. Erityisesti Lapsi- ja perheorganisaatiot ovat isossa roolissa, kun lähdemme keskustelemaan translain ikärajasta ja hoitojärjestelmän parantamisesta”, sanoo Trasekin puheenjohtaja Panda Eriksson.

Mukaan tulevat järjestöt saavat muun muassa säännöllisesti tietoa translakiin liittyvästä vaikuttamistyöstä, mahdollisuuden lähteä mukaan yhteisiin kannanottoihin ja kampanjamateriaalia levitettäväksi omassa toiminnassaan ja vaikuttamistyössään. Perehdytystilaisuus kampanjan tavoitteista järjestetään kaikille mukana oleville tahoille ja kampanjasta kiinnostuneille alustavasti touko-kesäkuussa.

Lisätietoa:
Eliisa Alatalo
tiedottaja / kampanjakoordinaattori
Seta ry
tiedottaja@seta.fi
050 572 3259

Kuva: Kampanjan avaustilaisuus 2016. Translakikampanjan toimijoita vasemmalta oikealle: Kasper Kivistö, Silja Kanerva, Samuel Susilinna, Senni Moilanen, Panda Eriksson ja Viima Lampinen. 

Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design