HeSeta ja Seta vaativat niiden toimintaan kohdistuvan ilkivallan selvittämistä ja selkeää tuomitsemista

Helsingin seudun Seta ja valtakunnallinen Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry tuomitsevat jyrkästi HeSetan toimintaan kohdistuneet hyökkäykset viimeisen viikon aikana. Helsinki Pride -kulkueeseen kohdistunut savu- ja kyynelkaasuisku sekä muutama päivä myöhemmin HeSetan toimistoon kohdistunut ilkivalta on selvitettävä perusteellisesti ja rikosten tekijät saatava oikeuteen. Toiminta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasaveroisten oikeuksien ja yhteiskunnan moninaisuuden puolesta jatkuu iskuista huolimatta entisellään.

Viharikokset tulee tuomita selkeästi ja yksiselitteisesti. Yhteiskunnallisten mielipidevaikuttajien, kuten poliittisten päättäjien, vastuu asiassa on suuri: viharikosten tekijöille on lähetettävä selkeä viesti siitä, ettei heidän toimintaansa suvaita eikä ymmärretä. Poliittisten irtopisteiden kalastelu ääriryhmiä ymmärtävin kannanotoin on vaarallista peliä yhteiskuntarauhalla. Samalla kun tuomitsemme iskut ja puolustamme niiden kohteeksi joutuneita toimijoita, puolustamme myös suomalaisten ilmaisunvapautta ja avoimeen keskusteluun pohjautuvaa yhteiskunnallista toimintaa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design