Emme lakkaa tahtomasta!

Emme lakkaa tahtomasta!

Tiedote 15.2.2017
Vapaa heti julkaistavaksi

Hallitus on valmistellut tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulon niin, että laki voi astua voimaan kahden viikon päästä 1.3. Pääministeri Juha Sipilä on vakuuttanut, että hallitus kunnioittaa edellisen eduskunnan tekemää päätöstä tasa-arvoisesta avioliitosta.

Viime syksynä eduskuntaan toimitettiin kansalaisaloite, jolla halutaan kumota tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tulo. Tätä kansalaisten yhdenvertaisuutta vastustavan aloitteen käsittelyä alettiin yllättäen kiirehtiä viime viikolla, kun perustuslakivaliokunta antoi siitä lausuntonsa. Aloite on kiireellä tulossa eduskunnan päätettäväksi vielä tällä viikolla.

”Aloitteen käsittely vain kaksi viikkoa ennen tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa on julmaa poliittista peliä sateenkaari-ihmisten kustannuksella”, sanoo Setan puheenjohtaja Viima Lampinen.

”Jälleen kerran sateenkaari-ihmisten ihmisoikeudet uhrataan, jotta yhdenvertaisuuden vastustajat saavat äänensä eduskunnassa esille. Valtiolla on vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta”, hän jatkaa.

”Tasa-arvoista avioliittoa vastustavan kansalaisaloitteen käsittelyn puskeminen kiireellä läpi on ennenkuulumattoman heikkoa lainvalmistelua”, toteaa Setan varapuheenjohtaja Aleksi Koivisto.

”Odotamme, että ne hallituspuolueet, jotka ovat varmistaneet, että tasa-arvoinen avioliittolaki voi tulla voimaan suunnitellusti maaliskuun alussa varmistavat, että näin todella tapahtuu”, Koivisto painottaa.

Lisätietoa:

Viima Lampinen
viima.lampinen@seta.fi
p. +358 50 329 9891

Aleksi Koivisto
aleksi.koivisto@student.uwasa.fi
p. +358 40 509 1365

Tasa-arvoinen avioliitto tulee voimaan 1.3.2017. Seta ja Sateenkaariperheet tiedottavat avioliittolain muutoksen vaikutuksista verkkosivulla www.seta.fi/avioliittolaki.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblrFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedintumblr
Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design